Gurra Hop on valmis isojen luokkien hevonen nyt.
Gurra Hop on valmis isojen luokkien hevonen nyt.

Liukkonen Gurra Hopilla GP:n viides Göteborgissa - kumpikaan tamma ei jatka sunnuntaille

Satu Liukkonen ja Gurra Hop tekevät murhaavaa jälkeä Göteborgin viiden tähden kisoissa.

Tänään ratsukko otti sijan viisi grand prix'ssä. Luokka, viikonlopun toinen iso luokka,  oli vaikea ja tekninen, mikä näkyy siinäkin, että nollia saatiin vain viisi. Taakse jäi pitkä rivi kovia nimiä, muun  muassa Malin Baryard Liukkosen avomiehen Sebbe Nummisen entisellä CueChannalla.

Luokan voitti Ranskan Aldric Cheronnet hevosella Tanael des Bonnes.

"Tuntui ihan ylihelpolta!", Liukkonen nauroi onnellisena, mutta kiireisenä, sillä hänellä on alkamassa jo seuraava luokka, 145 jonka hän ratsastaa Celestinellä.

Liukkonen ajatteli ennen 145-luokkaa, että se, miten Göteborgissa ylikierroksilla käynyt tamma käyttäytyy siinä, ratkaisee, jatkaako Liukkonen sillä sunnuntain maailmancupiin vai ei.

Tamma toimi mallikelpoisesti, mutta Liukkonen päätti kuitenkin, että kisaamiset riittävät tältä viikonlopulta - ei maailmancupia.

"Täällä on niin isoa. Eurooppa-finaali kuitenkin. Sekä Celestine että Gurra ovat tehneet jo riittämiin!"

Liukkonen hyppää sunnuntaina Diarado's Lovella 7-vuotisfinaalin.

Päivitys 22.30 Lisätty Liukkosen kommentit jokeriluokan jälkeen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi