Marina Ehrnrooth ja EVLI Luikka olivat joukkueen parhaat.
Marina Ehrnrooth ja EVLI Luikka olivat joukkueen parhaat.Kuva: Miia Lahtinen

Drammenin nations cup - Suomi kahdeksas

"Päällisin puolin ihan hyvät tunnelmat", totesi Marina Ehrnrooth Suomen joukkueen ajatuksia Norjan nations cupista.

"Meillä oli niin kokematon joukkue joko hevosen tai ratsastajan puolesta", Ehrnrooth sanoi. Ratsastajista Ehrnrooth itse ratsasti EVLI Luikalla kahdeksan virhepistettä. Niistä toinen nelonen tuli vesihaudalla, kuten kolmella muullakin suomalaisella.

"Siihen tuli todella paljon virheitä. Tultiin siihen tulokseen, että aurinko paistoi ensimmäisellä kierroksella siihen jotenkin hassusti. Esimerkiksi mun hevonen ei ole tehnyt koskaan vesivirhettä", Ehrnrooth sanoi.

Rataansa ja hevoseensa hän oli erittäin tyytyväinen, sillä ratsastajan edellinen vastaavanlainen kilpailu on kolmen vuoden takaa.

Niclas Aromaan Chairman 20 esiintyi myös ensimmäistä kertaa tällä tasolla, ja se hyppäsi Ehrnroothin mukaan "tosi hyvin." Veden lisäksi se sai virheen vain viimeisellä esteellä sekä yhden aikavirheen.

Satu Liukkonen ja Sebastian Numminen hyppäsivät yhdeksänvuotiailla hevosillaan Gurra Hop ja Sauberin.

"Sebbe ratsasti tosi tosi hyvin", Ehrnrooth korosti ja totesi, että pudotukset olivat hevosen kokemattomuusvirheitä. Liukkosen Gurra Hop sen sijaan oli hieman pettymys.

"Se lopahti ja alkoi häseltää. Virheet tulivat loppuradasta", Ehrnrooth kertoo.

Numminen sai kolme ja Liukkonen neljä pudotusta.

Parhaat joukkueet olivat Italia, Norja ja Iso-Britannia. Tuplanollia ratsastettiin kilpailuissa vain yksi.

Tulokset tässä.

Täydennetty ratsastajien tuloksia 23.26.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi