Sanna Siltakorpi.
Sanna Siltakorpi.Kuva: Miia Lahtinen

Siltakorpi nousi yhdeksänneksi Bofey Clickillä

Sanna Siltakorpi on vain yhden pudotuksen päässä pronssista 7-vuotiaiden kenttähevosten MM-kilpailussa.

Siltakorpi teki perjantaina hyvän kouluradan ja jatkoi lauantaina ratsastaen puhtaan ja aikavirheettömän estekokeen pitkässä kahden tähden kilpailussa. Huomiseen rataestekokeeseen Siltakorpi lähtee yhdeksänneltä sijalta kilpailussa, jossa piste-erot kahta ensimmäistä ratsukkoa lukuunottamatta ovat erittäin pienet.

Siltakorpi kertoo, että hevonen on hyvävoimainen, mutta hän itse ei.

"Vähän huono olo, kuumetta ja mahakipua", hän kertoo.

"Mutta kyllä mä aina yhden esteradan saan hypättyä, kun selvisin sieltä maastostakin. Hevoseen olen tosi tyytyväinen."

Esteillä Bofey Click on yleensä ollut erittäin varma, vain edellisissä kilpailuissa se jostain syystä otti useampia puomeja.

Se nähdään sunnuntaina, miten nuori hevonen hyppää ensimmäisen pitkän kahden tähden maastoratansa jälkeen.

Se on kuitenkin tehnyt samaa laukkavalmennusohjelmaa kuin viime viikonloppuna kolmessa tähdessä sijoittunut isosisarensa Bofey Bridge.

"Osa hyppää paremmin, kun on vähän väsynyt, osa huonommin. Katsotaan huomenna, miten Bofey Click reagoi", Siltakorpi sanoo.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi