Terhi Stegars aloitti Göteborgissa 67 %:lla.
Terhi Stegars aloitti Göteborgissa 67 %:lla.Kuva: Outi Räisänen

Stegarsin finaaliviikonloppu ei alkanut ihan nappiin - Minderhoud ylivoimainen

Valmentaja Richard White katseli Göteborgissa areenan vierestä mietteliään näköisenä oppilaansa Terhi Stegarsin GP-suoritusta Axiksella. 

Ohjelmassa oli paljon hyvää: hevonen oli  lennokas, niinkuin Stegars suunnittelikin.  GP alkoi lupaavasti ja ratsukko suoritti 73-72 % tasolla.

Harvoin esimerkiksi näkee yhtä täydellistä pysähtymistä pehmeästi suoraan askeleeseen, kuin Axiksella ennen peruutusta.

Mutta.

Piaffeissa oli pientä ongelmaa. Ensimmäinen sujui vielä hyvin, mutta toisessa oli jo vaikeampaa säilyttää rytmi ja se näkyi heti pisteissä.

Laukanvaihdoista kakkoset onnistuivat hyvin, ykköset menivät rikki ja niistä annettiin jopa kolmosta. Niiden välissä olivat laukkasiksakit, joissa tahtirikkoja - ja pisteet sen mukaiset.  Tässä vaiheessa tipahdettiin 66 prosenttiin.  Loppua kohden ja alakerran pisteiden avulla ratsukko nousi sen verran, että 67 % meni rikki.

Tulos oli pettymys ja se näkyin ratsastajan kasvoilta.

Sinänsä GP-tuloksella ei ole merkitystä. Maailmancup ratsastetaan kür-luokkana vasta sunnuntaina ja se on oma itsenäinen kisansa.  Perjantain GP:llä ei loppujen lopuksi ole merkitystä jos sellaiseksi ei katsota tuomareille syntynyttä "viikonlopun mielikuvaa" - ihmisiä he kun vain ovat.

Hollannin Hans-Peter Minderhoud voitti Glock's Flirtillä grand prix'n selvästi 76.87 %:lla. Ruotsalainen tuomari Gustav Svalling poikkesi selvästi kollegojensa pisteytyksistä näkemällä Minderhoudin vasta seitsemäntenä ja antamalla 74 %. Svallingin ykkönen on maannainen Tinne Vilhelmsson Don Auriellolla.

Päivitys 25.3. klo 17.30:  Lisätty tulostietoja

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi