Anna von Wendt sai tänään piaffin pyörimään, mutta vasen piruetti ei onnistunut. Ei niin millään. 69,7 % toivat kultamitalin.
Anna von Wendt sai tänään piaffin pyörimään, mutta vasen piruetti ei onnistunut. Ei niin millään. 69,7 % toivat kultamitalin.Kuva: Leena Alérini

Denzelin ja von Wendtin johtosija piti - kultaa!

Kultamitali on juuri nyt, sunnuntai-iltana kahdeksan aikaan, autossa matkalla Kemiön Björkbodaan.

Kür-finaalissa toistettiin sama tulosjärjestys mitalisijoille kuin ensimmäisessä osakilpailuissa, eilisessä GP:ssä.

Mitali on Anna von Wendtin ensimmäinen mitali sitten nuorten vuosien.

"Eihän mulla ollut ainuttakaan SM-mitalia senioreissa. Yksi on nuorissa ja siitä on nyt tasan kymmenen vuotta!", von Wendt totesi tyytyväisenä.

Edistystä on tapahtunut huimasti.

"No joo, kun ottaa huomioon, että viime vuonna en päässyt küriin asti, kun ei mennyt yli 60 %:n", von Wendt naurahtaa.

Tänään Denzelin piaffit onnistuivat paremmin kuin eilisessä grand prix'ssä ja passageissa oli paljonkin ilmaa - kahdeksikonkin arvoisesti.

Mutta se vasen piruetti.  Siinä on ongelmana, että Denzel "arvaa" mitä on tulossa ja rientää hätiin, tarjoaa apuaan, mutta ihan näin hevosen ehdoilla kouluratsastusliikkeet eivät onnistu.

"Kolme kertaa mä sen vasemman piruetin tein ja mä mokasin ne kaikki!  Vielä ihan loppuun laitoin yhden ihan viime sekunneilla ennen loppupassagea  - ja sekin meni siis pieleen myös- ja musiikkikin loppui ja koko loppu oli aika töksähtävä."

"Mutta sitä tuomareiden kanssa naurettiin palkintojejaossa että can't blame the girl for trying!"

Hopean ratsasti Stella Hagelstam New Hill Julitrealla ja pronssi meni Peggy Högstenille ja Lord of Lennoxille.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi