Mas Archie oli nopein karsintavoittajista. (arkistokuva)
Mas Archie oli nopein karsintavoittajista. (arkistokuva)

Kymenlaakso-ajon karsinnoissa vakuuttavia voittajia

Kymenlaakso-ajon finalistit ratkottiin Kouvolassa.

Kouvolan raviradan vuoden kakkostapahtuman finalistit selviteltiin viidessä karsintalähdössä.

Jokaisesta karsintakoitoksesta finaalilipukkeen ansaitsi kaksi ensimmäistä maalilinjan ylittänyttä kilpailijaa. Lisäksi osallistumisoikeuden loppukilpailuun nappasi kaksi kokonaisaikojen perusteella nopeinta kolmanneksi sijoittunutta.

Kolmivuotiaiden lämminveristen karsintakinkerit käynnistyivät kotiyleisön juhlilla. Kouvolan Raviliigan ylpeys Despina oli lähtönsä paras.

Despina jäi ratkaisukierroksen alkaessa johtavan rinnalle, josta hankki keulahevosesta otteen jo takasuoralla. Marko Heikarin valmennettava voitti hallitusti tuloksella 15,9 / 2100 metriä.

"Ennen lähtöä oli epävarmat ajatukset, koska hevosta ei päästy viimeistelemään normaalisti. Despinan jaloissa oli hieman huollettavaa. Hevonen teki kuitenkin startissa kaiken oikein. Karsintalähdön vaillinaisten valmisteluiden takia Despinan voisi ajatella parantavan finaalissa vielä", Heikari pohti.

Heikari toivoo finaaliin suurta kannustusjoukkoa raviradan laidalle.

"Raviliigalaiset ovat suorastaan velvoitettuja saapumaan finaaliin paikan päälle, sillä tarjolla on nyt juuri sellainen elämys mitä tässä haetaan."

Tuomas Korvenojan valmentama ja ohjastama Get Lucky kiri toiseksi finalistiksi. Myös kolmanneksi sijoittunut Pam Hallover pääsi finaaliin illan nopeimpana kolmosena.

Ikäluokan ykkösori Mas Archie lunasti toisessa karsintalähdössä odotukset, kun Pekka Mäkelän valmennettavan kiri oli porukan lennokkain. Mas Archien voittoaika oli 15,3 / 2120 metriä. Markku Niemisen valmentama Stonecapes Pablo ansaitsi toisen loppukilpailupaikan kakkossijallaan. Kari Venäläisen ajokki Mentha oli maalissa kolmas ja pääsi lopulta finaaliin toiseksi nopeimpana kolmosena.

Mika Forss ei turhaan kehunut ennakkoon ajokkinsa El Encoren kykyjä. Ori matkasi kolmannessa karsintalähdössä johtavan rinnalla, josta marssi vakuuttavaan ykköstilaan tuloksella 16,6 / 2100 metriä. Harri Koivusen tallin Merit vei toisen finaalilipukkeen.

Seuraavassa koitoksessa Pekka Korven valmentama Free Me vakuutti. Valjakko hehkutti toisen kierroksen alussa johtavan rinnalle, jossa otti takasuoralla tosissaan yhteen keulavaljakon kanssa. Loppusuoran alussa hankittu ote kesti perille saakka. Voittoon tarvittiin tulos 16,5 / 2100 metriä.

Ari Moilasen ajokki Por Nie Rok tuli viimeiset metrit selvästi parhaiten ja ehti toiseksi.

Karsintatsembalot päättyivät Little Easyn ja Tuomas Pakkasen juhlaan. Little Easy iski viimeisellä takasuoralla kiriin ulkoradoille ja liikkui omaa vauhtiaan voittoon 15,9 / 2120 noteerauksella. Toinen oli Valiant Dream.

Kymenlaakso-ajon finaalin lähtöradat valitaan tulevana sunnuntaina. Finaali ajetaan ensi viikon lauantaina Kouvolassa. Voittajaa odottaa 37 500 euroa.

Viime vuonna Kymenlaakso-ajon sankarit olivat Proud Sally ja Tommi Kylliäinen SE-tuloksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi