Evartti ja Antti Ojanperä Pihtiputaan kotimaisemissa. Kuva Anu Leppänen.
Evartti ja Antti Ojanperä Pihtiputaan kotimaisemissa. Kuva Anu Leppänen.

Evartti Kuukauden hevosena

Hevosurheilun keskiviikon 12.8. numerossa esitellään heinäkuun Kuukauden hevosena Evartti.

Evartti juoksi heinäkuussa kaksi kertaa kilpaa ja molemmista oli tuloksena suurkilpailuvoitto. Ensin ori voitti kylmäveristen Suur-Hollola-ajon ja seuraavaksi Suurmestaruuden. Jälkimmäisessä siitä tuli myös uusi superjuoksija hienolla 19,4a-ennätyksellä. Elokuun puolella Evartti ehätti myös koko ravi-Suomen kuninkaaksi, ei pelkästään Pihtiputaan.

Pariskunta Antti Ojanperä ja Jutta Ihalainen ovat tehneet ison työn koviakin vastoinkäymisiä kokeneen Evartin kanssa. "Evartti on aina ollut silmäteräni, mutta en edes kysele Antilta, miten hän siltä treenaa. Kerran kysyin, niin vastaus oli, että niin kuin aina ennenkin. Itse ajan välipäivän lenkkejä, mutta oikeat treenit ajaa Antti", Jutta Ihalainen kertoo.

Vesimatolla käveleminen on tärkeä osa Evartin rutiineita. "Vesikävely on starttien ja treenien palautuksessa tärkeä ja myös siemennyspukille hyppäämisen jälkeen se menee aina siihen. Kun vesimatto hankittiin, niin todettiin, että sitten ei hetkeen tarvitse omakotitalosta haaveilla, mutta päätös oli silti helppo. Hevosten mukavuus meni oman mukavuuden edelle", Ihalainen naurahtaa.

Lue Hevosurheilun keskiviikon 12.8. numerosta Evartin koko tarina. Kotiin kannettuna tai digilehtenä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi