Heikki Taipale 19.5.1963 - 26.5.2017.
Heikki Taipale 19.5.1963 - 26.5.2017.

Heikki Taipale on kuollut

Yrittäjä ja hevosenomistaja Heikki Taipale on poissa.

Porista lähtöisin oleva, mutta Hollolassa viimeiset vuodet vaikuttanut Heikki Taipale menehtyi tänään kotonaan sairauskohtaukseen. Hän oli kuollessaan 54-vuotias.

Hänen kasvattinsa ovat tuttuja Journey-liitteestä, toistaiseksi niistä menestynein on huipputamma Bianca Journey. Journey Stablen maatila sijaitsee Enköpingissä, Ruotsissa, mutta sillä on hevosia treenissä myös Suomessa ja Ranskassa. Suomessa näistä tutuin on Villinmiehen Tammakilpailun voittaja Taruntuuli.

Heikki Taipale oli todellinen selfmade-mies. Hän nosti taloushallinnon ohjelmistoja tehneen yrityksensä Passelin huipulle. Passelin myynnin myötä Taipale oli vuoden 2011 suurituloisin Suomessa.

Tallipojasta lähtenyt Taipale ei miljonääriksi tultuaan kadottanut juuriaan, ja oli ystävilleen pohjattoman lojaali. Hän oli äärettömän ystävällinen, hyväntahtoinen ja joviaali. Nallekarhumaisen olemuksen takana piili kuitenkin viiltävä äly.

Taipaletta jäi kaipaamaan puoliso ja kaksi lasta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi