Jokivarren Kunkku ja Säihkeen Säpinä tekivät Suur-Hollola-Ajosta kaikkien aikojen vauhtijuhlan.
Jokivarren Kunkku ja Säihkeen Säpinä tekivät Suur-Hollola-Ajosta kaikkien aikojen vauhtijuhlan.Ville Toivonen

Kaikkien aikojen Kunkku

Suomenhevosten Suur-Hollola-Ajossa ollaan aina menty lujaa, mutta nyt mentiin kovempaa kuin koskaan ennen. Missään.

Viisivuotias Säihkeen Säpinä teki paalulta kaikkensa ja enemmänkin, mutta tällä kertaa mikään ei riittänyt kuin kakkossijaan. Säihkeen Säpinän aika 21,9ke oli huikea, mutta kun 40 metriä sen takaa startannut Jokivarren Kunkku sai matkalla peesata johtohevosen puserossa ja paiskasi lopussa ohi voittoajalla 20,3, ei selittelyjä jäänyt.

Aika on paitsi Jokimaan rataennätys, myös Suomen ennätys ja kylmäverihevosten maailman ennätys. Suur-Hollolan voitto oli Jokivarren Kunkulle toinen, mutta sitä ajaneelle Jorma Kontiolle ensimmäinen kylmäveristen puolella. Lämminveristen kisan Jomppe on voittanut yhteensä kymmenen kertaa.

"Saatiin hyvää vetoapua ja kun vähän pyysin siltä 400 metriä ennen maalia, se tuntui halukkaalta lähtemään ohitukseen", Jorma Kontio kertasi voittajahaastattelussa.

"Jos muuttaisin jotakin omassa ajossani, olisin voinut odottaa vielä 50-100 metriä pidempään, mutta hyvin se piti pintansa."

Voittoaika teki vaikutuksen myös liki 10 000 voittoa ajaneeseen Kontioon.

"Se on tosi kova, eikä sellaista olisi etukäteen voinut ajatellakaan. Pitää olla jo ihan asiallinen lämminverinenkin, jolla ajaa koelähdössä tuollaisen ajan", Jomppe vertasi.

Valmentaja Antti Ojanperä kertoi seuranneensa kisaa varsin luottavaisena.

"Tuollainen tilanne sopi Kunkulle hyvin", hän viittasi kovavauhtiseen kisaan, jossa hevonen sai edetä keulahevosen tuntumassa. "Tämä on niin upea hevonen, että me ollaan oltu siihen myytyjä alusta asti."

Hambossa saatiin yllätys, kun Janne Korpi usutti Stanley Savagen ykköseksi johtavan rinnalta. Kisasta tuli perhejuhla, sillä voittajan valmentaja on Jannen isä Pekka Korpi ja sen omistaa Janne veljen Hannu-Pekka Korven elämänkumppani Henna Heikkilä.

Vaikka voitto oli pelaajille yllätys, Korven klaanissa ykkönen ei tullut järkytyksenä.

"Pekka sanoi ennen lähtöä että tämä jaksaa kyllä mennä, eli anna mennä", Janne kertasi. "Tällä on ollut Ruotsissa huonoja paikkoja, eikä se niiden takia ole pärjännyt kovissa lähdöissä."

Tammahambossa nähtiin tiukka taistelu Callela Ladybossin ja Arctic Helenin kesken. Siinä Korven talli joutui tyytymään kakkossijaan, kun vanhan kilpakumppanin Heikki Korhosen Callela Ladyboss piti keulapaikalta pintansa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi