Veijo Heiskasen suojatti Benjamin Evo oli väkevin nelivuotiaiden derbytaistossa Vermossa.

Derbyssä nähtiin hurja 07,5-avaus, jonka päätteeksi Whole Lotta Love painui Mika Forssin kanssa keulaan. Kyseessä oli vain paikanvaihto, sillä vetojuhdan paikka oli tarjolla alussa johtaneelle Markku Niemiselle ja Callela Elizalle.

Veijo Heiskanen iski pian Benjamin Evon kanssa ja eteni takasuoran lopussa väkisin keulaan. Päätöslenkillä Benjamin Evo sai toisen lähdön suurista suosikeista Next Directionin rinnalleen. Iikka Nurmosen ajokki kiritti voittajaa päätöslenkin väkevästi, mutta ohitse ei ollut asiaa.

Benjamin Evo vei massiivisen 150 000 euron ykköspalkinnon tuloksella 13,3a / 2600 metriä.

“Kova avaus passasi hyvin. Arvelin, ettei Markku vastaa enää kaikkea, kun joutui avaamaan jo kovaa. Taktiikkani meni nappiin. Keulaan päästyä ajattelin, että täytyy olla tosi hyvä joka meistä ohitse tulee. Koko viimeinen kierros tultiin tosi kovaa, mutta homma oli hanskassa”, Veijo Heiskanen kertoi.

“Kisa oli kova. Iikan hevonen oli kanssa tosi hyvä, se ei antanut missään vaiheessa periksi. Lähdön kaksi parasta olivat niin hyviä, että pärjäävät muuallakin”, Veijo Heiskanen jakoi lähdön jälkeen kehuja myös kovimmalle kilpakumppanilleen.

Benjamin Evon omistaa Stall Loke. Oriin on kasvattanut Suvelan talli.

Next Direction oli lähdössä toinen, Antti Teivaisen ajokki Obrigado kiri kolmosrahoille.