Janne Sorosella ei ollut maalisuoralla hädän päivää Elian Webin rattailla.
Janne Sorosella ei ollut maalisuoralla hädän päivää Elian Webin rattailla.Kuva: Kirsi Kantokoski

Callela Ladyboss ja Elian Web Kasvattajakruunun sankarit

Callela Ladyboss ja Elian Web uusivat viime vuoden Kasvattajakruunun ykköstilansa.

Ensin Seinäjoella ravattiin nelivuotiaiden tammojen finaali, jonka etevin oli Heikki Korhosen valmentama Callela Ladyboss (Andover Hall - Louise Småbo, Super Arnie).

Mika Forss otti ajokillaan alun tarkkaillen ja iski loppua tehokkaimmin kolmatta juoksurataa pitkin.

"Edellisistä lähdöistä viisastuneena ajattelin, jos lähtee maksimivauhtia voi jalat vähän liukastella ja tulla maitohappoa. Pieni varovaisuus alussa oli kullan arvoinen asia lopussa", Forss veisteli voittajahaastettelussa.

Callela Ladyboss nappasi 25 000 euron ykköspalkinnon tuloksella 15,5a / 2100 metriä.

"Viimeiset kolme starttia tamma on ollut parempi ja parempi. Callela Ladyboss tuli tänään tosi hyvävoimaisena maaliin."

Callela Ladyboss oli Kasvattajakruunussa kaksivuotiaana toinen, kolmivuotiaana - ja nyt nelivuotiaana tammakatraan paras.

Ohjastaja Forss käänsi voitonhuumassa katsetta jo tulevaan kilpailukauteen.

"Voisin kuvitella Callela Ladybossin menevän ensi kesänä terveenä pysyessä mailin mahdotonta vauhtia. Hevosella on kapasiteettia nähtyä enemmän. Siinä on vain se pikku juttu - antaako se sitä koskaan ulos."

Callela Ladybossin omistaa sen valmentaja Heikki Korhonen. Hevosen on kasvattanut Hannu Nivola.

60-vuotissyntymäpäiviään työtehtävissä viettänyt Tapio Perttunen ohjasti Lolo Leen keulasta toiseksi tammojen Kasvattajakruunun finaalissa.

Karsinnoissa yllätyksen tehtaillut Zumurella lopetti valmentajansa Tommi Ala-Nikkolan valmentamana vauhdilla kolmanneksi.

Oriiden ja ruunien finaalissa Elian Web (Like A Prayer - E L Dolly, Conway Hall) kruunasi huikean kautensa jälleen yhdellä arvovoitolla.

Tänä vuonna muun muassa Derbyn ja St. Legerin voittanut huippulupaus piti räväkässä kiihdytyksessä keulapaikan helposti hallussaan.

"Valitsimme finaaliin ykkösradan, koska uskomus oli, ettei meitä kukaan alussa pysty ohittamaan. Hieman huvittuneena kuuntelin spekulaatioita, että Seinäjoen ykköseltä meillä on pussitusriski", ohjastaja Janne Soronen sanaili voittajahaastattelussa.

Elian Web sai rauhoittaa juoksutempoa jatkossa. Valjakko lopetti viimeiset 500 metriä 10,5-vauhtia, eikä muilla ollut luonnollisesti rahkeita haastaa.

Elian Web voitti 25 000 euron arvoisen nelivuotiaiden Kasvattajakruunun finaaliin tuloksella 14,5a / 2100 metriä.

"Syksyn kilpailut on ajettu perustreenistä. Vain Derbyn finaaliin hevosta herkisteltiin enemmän", Soronen paljasti.

Elian Webin kilpailukausi on Kasvattajakruunun myötä paketissa. Keväällä siintää jo yksi ensi kauden tavoitteista, kun "puolen Suomen Elian Web" kutsuttiin mukaan suurkilpailu Seinäjoki-ajoon.

"Monena vuotena olemme haaveilleet mukaan pääsystä. Onhan se hienoa päästä mukaan, jos hevonen on vaan terve. Nyt kuitenkin Elian Web saa huilata pitkään. Kuntoa aletaan rakentaa sitten hiljalleen kevättä kohti."

Seinäjoki-ajon kutsu ja häikäisevät kilpailuotteet ovat käynnistäneet ravikansan keskuudessa keskustelun Elian Webin tulevaisuudesta. Hevosesta on maalailtu seuraavaa kansainvälistä ravitähteämme. Soronen pitää maltillisempaa linjaa.

"Paineita en ota. Hevonen menee kuten menee. Kaikki ainekset sillä on nousta ainakin Suomen huipulle."

Elian Webin omistaa Talli Webbie. Hevosen on kasvattanut West Breeding Oy. Vastuuvalmentaja on Sorosen puoliso Katja Melkko.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi