Kouvolassa ravattiin paljon kesäisemmissä oloissa kuin tässä kuvassa maaliskuussa.
Kouvolassa ravattiin paljon kesäisemmissä oloissa kuin tässä kuvassa maaliskuussa.Arkistokuva: Seppo Toivari

Adrienne's Ami palasi sopivassa seurassa voittojen tielle

Kouvolan torstai-illan pääpelin kohteista erottuu kolme selvempää suosikkia. Niistä ensimmäisenä tulessa ollut Adrienne's Ami hoiti leiviskänsä tyylipuhtaasti.

Toto5-1: Pitkältä tauolta palannut Empire Shark leiskautti auton takaa johtopaikalle, jonka se luovutti kaarteen jälkeen selästä pois kääntäneelle Adrienne's Amille.

Suursuosikki sai vetää toisella puolikkaalla henkeä, tuli sitten koko päätöslenkin tasaisen rivakkaa tahtia ja nappasi varman voiton ajalla 14,7a/2100 metriä. Ykkössija oli Mauri Karppasen kanssa 6-vuotiaan ruunan omistavan Timo Toiviaisen valmennettavalle kauden neljäs, mutta edellisen täysosuman jälkeen oli tullut kolme heikompaa sijoitusta.

"Tällä on ollut tapana aina painaa, mutta kun se painaminen joskus loppuu, niin saattaa loppua kulkukin", ohjastaja Tapio Perttunen pohti. "Tällä on se valtti, että ajetaan kovalla matkavauhdilla. Tämä menee aina hyvin tuon viimeisen kurvin, niin aukaisin korvat tuossa 500-600 ennen maalia ja sen jälkeen annoin sitten tulla aika laillakin."

Kolmannesta sisältä maalisuoralla irti päässyt Fullhand Comery spurttasi Empire Sharkin ohi toiseksi. Loppusuoran alussa toisesta ulkoa iskenyt Com Tuff kiri neljänneksi.

Toto5-2: Kympin pintaan sujuneessa avauksessa kaarteen jälkeen johtoon edennyt Rebel Royal sai vetää sen jälkeen pitkään täysin rauhassa ja piti ajettuna varman oloisesti voittoon, joka oli 7-vuotiaalle ruunalle kauden ensimmäinen.

Yllättäjästä ei kuitenkaan ollut kysymys, sillä Jani Ruotsalaisen ajama Rebel Royal oli toiseksi pelatuin. Edellisessä startissa syntyi kakkossijan kylkiäisenä ennätys 13,1a. Puoli kierrosta pidempi matka taittui nyt aikaan 16,4a.

"Rebel Royal on vähän sellainen arka, ja sillä on ollut vaikeuksia paljon terveyden kanssa, että ei ole päässyt kunnolla ajamaan oikein milloinkaan", Aatto Silventoinen kertoi. "Nyt sillä on kyllä kaikki ok. Jos saa olla terveenä, niin kyllä sillä kilpaa yritetään ajaa."

Kolmannesta sisältä viimeisellä takasuoralla lähimmäs keulahevosta päässyt King Of Alabama sai vapaan väylän vasta juuri ennen maalia ja työntyi hyvävoimaisen oloisena hitusen voittajan kupeelle.

Takasuoralla kärjen takaa toiselle radalle noussut Moonlight Awsome oli kolmas niukasti ennen hänniltä päätösvaiheessa ulos hakeutunutta ja loppuhetket terävästi kirinyttä Mickey The Artistia.

Niukka suosikki All In Laddie laukkasi alussa. Se ajoi porukkaan, lähti viimeisen kierroksen alkupuolella selässä kolmannelle radalle ja pyrki vielä taistoon totosijoista, kunnes maalisuoran alkupuolella pilasi uuteen laukkaan.

Toto5-3: Takamatkan juoksuradalta hyvin lähtenyt Revenestor haki johtopaikan jo kaarteen jälkeen ja hallitsi sitten mielin määrin. Selvä suosikki varmisti vakuuttavan voiton 1.12-vauhtisella lopetuksella.

Kari Rosimo ajoi Katja Kolin ja Jari-Heikki Ritokosken 7-vuotiasta ruunaa, joka tekaisi kauden alkajaisiksi tämän kuun alkupuolella Orimattilassa hurjan täyden matkan tasoitustuloksen 15,3 ja jatkoi voiton jälkeen Lahdessa nelossijalla  ajalla 14,2a. Nyt voittoon riitti tulos 16,1/2120 metriä.

"Se ei ole aikaisemmin ollut mikään taisteluleijona, mutta nyt se on ollut ihan uskomaton, enkä osannut yhtään odottaa tuollaista", Katja Koli päivitteli. "Ihan samalla lailla sitä on ajeltu kuin ennenkin. Kai se tauko vaan on tehnyt sille hyvää. Sillä oli kaksi kaviopaisetta, ja siinä meni se vuosi."

Ensimmäisen takasuoran alussa toiselta radalta laukannut Salty Fairytale eteni raville selvittyään uudestaan toiselle ilman vetoapua. Se pääsi viimeisellä takasuoralla sisäradalle ja seurasi selvästi parhaiten voittajaa.

Neljännestä sisältä päätösvaiheessa ulommille radoille hakeutunut Al's Diva Tequila kiri tasaisen jälkijoukon kärkeen kolmanneksi. Midleton lähti huonosti ja heti hännille, josta ei ollut asiaa kärkitaistoon. Toisessa kaarteessa kolmannesta ulkoa reissuun lähteneen Pastor Jacksonin eteneminen hyytyi jo seuraavassa kaarteessa.

Toto5-4: Alusta asti johtanut Vuaran Suvetar piti kohteiden pelatuimman hevosen Hymerin varmasti kurissa. Avausvoittonsa saavuttanut Vuaran Suvetar oli kolmanneksi käytetyin merkki.

Koronatauon aikana Teemu Okkolinin talliin siirtynyt 6-vuotias Vuaran Suvetar on kahdessa koelähdössään pistellyt täyttä matkaa jo 1.30:n paikkeille, mutta koelähtöjen välissä tuli kesän ainoassa startissa hylkäys, joka on tammalle tuttu tulos jo aiemmasta elämästä.

Epävarmuutta näkyi ravissa tälläkin kertaa, mutta askellus pysyi sallittuna ja 2100 metriä taittui komeaan aikaan 28,8, jolla ennätys koheni lähes kuusi sekuntia.

"Tamma oli rauhallinen, niin se on tälle kyllä tärkeä asia", Teemu Okkolin painotti. "Tämä lähtee vähän turhankin reippaasti, ja yritin vaan, että lähti mahdollisimman hillitysti. Kun saadaan vaan kaikki palaset kohdilleen, tällä on kyllä kiva jatkaa. Tässä on sekä jaksoa että vauhtia. Kaikkea sellaista pikkuhommaa siinä on, mutta paljon on kiinni siitäkin, että se on onneksi hirveästi rauhoittunut. Se on tärkeä asia. Tosi mukava hevonen käsitellä, mutta ajohomma on semmoinen, että pitää olla ohjat käsissä."

Takamatkalta rivakasti lähtenyt Hymeri otti kaarteen lopulla lyhyen laukan, mutta eteni pian uudestaan toiselle radalle ilman vetoapua ja pääsi toisessa kaarteessa sisäradallekin.

Hymeri seurasi keulahevosen tuntumassa välillä sisällä ja välillä toisella radalla ja pysyi mukana maaliin asti, mutta vakavampaa haastetta se ei pystynyt heittämään.

Toisen radan jonosta kiertelemättä tullut Usvattava pinnisti edellisistä reilusti jääneenä kolmanneksi.

Toto5-5: Toiseksi eniten pelattu Callela Loyalty kiihtyi kaarteeseen mentäessä johtoon ja veti tasaisen reippaasti varmaan voittoon ajalla 14,1a/1600 metriä.

Marko Heikari ajoi Okko Mikkosen 12-vuotiasta Callela Loyaltya, jolle ykkönen oli toinen peräkkäin. Kuukausi sitten syntyi Mikkelin vauhtijuoksussa muiden mukana huipputulos 11,3a, ja viimeksi tuli samalla radalla voitto volttiennätyksellä 13,1.

"Paljon on uralle mahtunut vaivoja, mutta kun on tarpeeksi kova luokka, niin tulee tuon ikäisenäkin vielä sitten", Okko Mikkonen huomautti. "Se oli Lähdekorven Hannalla Ruotsissa tosi kovan hevosen maineessa, mutta niin paljon oli ongelmia, että sillä ei päässyt radalle. Nyt on mahtava fiilis, mutta harmittaa, kun on enää muutama kuukausi kilpailuaikaa jäljellä."

Lähdön suosikki Fast Time nousi takasuoralla neljännestä sisältä toiseen ulos, tuikkasi maalisuoralla vapaalle sisäradalle ja spurttasi tulisesti kakkoseksi.

Takasuoralla kolmannesta ulkoa selässä kolmannelle radalle lähtenyt Puketorps Julius kiri maalisuoralla uloimpana napakasti kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi