Tommi Kylliäinen kiritti After Sunin nappijuoksulla ohi Backspinin/Antti Teivainen. Kylliäinen oli kahdella voitollaan vaikean rivin pääarkkitehti.
Tommi Kylliäinen kiritti After Sunin nappijuoksulla ohi Backspinin/Antti Teivainen. Kylliäinen oli kahdella voitollaan vaikean rivin pääarkkitehti.Kuva: Pekka Salonen

After Sun kiri Vermoon jackpotin ensi viikoksi

Etukäteen suosikkipitoinen kierros muuttui Vermossa keskiviikkoillan aikana mahdottomaksi.

Ja jälleen kerran tuli osoitettua se, että vaikka kierroksen pankki Blackened voitti, saattoi kuuden lähdön oikein saaminen olla silti vaikeaa. Niin vaikeaa, ettei yhtään täysosumaa löytynyt, ja kuutosten 99 560 euroa siirtyivät jackpotiin lisärahaksi ensi keskiviikon täysosumille.

Maisero löi siis 93:n voittajakertoimellaan alkutahteja, ja Tommi Kylliäinen ohjasti jälleen hyvällä voittoprosentilla jatkossa riviä kohti jackpotia. Kylliäisen ajama keulavoittaja Stone Capes Liz oli vielä pelihevosia. Toiseksi viimeisen Toto65-kohteen voittanut Kylliäisen ajokki After Sun oli jo sen verran yllättävä, että oikeita rivejä oli enää vähän, viisi.

Juha-Pekka Vilkmanin suojatti Fired Up viimeisteli sitten rivin vaikeusasteen sellaiseksi, ettei löytynyt enää yhtään täysosumaa. Tämä siitä huolimatta, että Vilkman antoi jo etukäteen hyvin optimistisia lausuntoja. Niinpä ruuna kirikin tuulispäänä loppua.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi