Jarmo Saarelan ajama An-Aiolos voitti samankaltaisissa olosuhteissa kuin Lahdessa muutama viikko sitten.
Jarmo Saarelan ajama An-Aiolos voitti samankaltaisissa olosuhteissa kuin Lahdessa muutama viikko sitten.Arkistokuva: Roosa Lindholm

An-Aiolos voitti 2-vuotislähdön jälleen ylivoimaisesti

Reino Palomäen hienosta varsakaksikosta An-Dorra joutui jättämään Teivon tiistaisen Junnustartti-karsinnan väliin, eikä An-Aiolos saanut muilta vakavampaa haastetta.

Toto5-1: Hevosenomistajapokaalin isot rahat napannut An-Aiolos hyötyi tuolloin tallikaverin laukasta. Kolmas peräkkäinen täysosuma tuli nyt helposti koko matkan johdon jälkeen.

"On kyllä niin juoksijavarsa, että sillä oli helppo ajella tänään", Jarmo Saarela kehui An-Aiolosta. "Sillä oli vielä varaa. Se lähti vastaamaan heti, kun toinen tuli rinnalle, eikä ollut mitään hätää."

An-Aiolos kuittasi 1500 euron palkintorahat 2100 metrin matkalla ajalla 17,8a. Junnustartti-finaali ajetaan Vermossa joulukuun 11. päivä 5000 euron ykkösellä.

Ensimmäiseltä takasuoralta toista rataa ilman vetoapua edennyt Power Blaster kävi matkalla suursuosikin kupeella, mutta putosi siitä jo loppukaarteessa ja tyytyi varmistelemaan kakkossijan reilulla erolla ennen Free Uniqueta.

Toto5-2: Teivon voittajahaastattelut normaalisti tekevä Sami Sandberg pääsi tällä kertaa itse Satu Laakson haastateltavaksi, kun onnistui amatööri-kokelasliigassa suosikkina startanneen Prodigy Sharkin ohjissa.

Sisältä lähtenyt Prodigy Shark ei pysynyt alussa nopeimpien mukana, mutta pääsi nousemaan vapaasti toiselle radalle ja jäi paikkojen selvittyä taivaltamaan sitä ilman vetoapua.

Prodigy Shark eteni hiljalleen kärjen tuntumaan ja puristi 14,5-lopetuksessa varmaan voittoon, joka oli Tuija Irrin valmennettavalle kauden toinen ja ensimmäinen tänä vuonna kotimaassa. Viisivuotias ruuna on ollut läpi uransa varma kilpailija, ja nyt sillä oli tauon jälkeen alla pari nousujohteista suoritusta. Täysi matka taittui aikaan 17,2a.

"Jotenkin tuntui, että ajoiko ne vähän ylinopeutta alussa. Oli helppoa. Korvat kiinni maaliin, ja oli helpon tuntuista tänään", Sami Sandberg namusteli.

Knockout Ses seurasi toisesta ulkoa toiseksi, kun johtopaikalla alakynteen jäänyt Capo The Yankee laukkasi maalisuoran alkupuolella. Sisältä sujuvasti tullut After Knight sijoittui kolmanneksi.

Toto5-3: Johtoon avannut Rikastuva sai vetää 2600 metrin kisaa rauhassa ja piti tähtivauhtisessa päätöksessä niukasti pintansa. Voitto varmistui kuitenkin vasta pitkällisen tutkinnan jälkeen, sillä Rikastuva laukkasi pahaan aikaan. Tuomaristo katsoi, että laukka alkoi sen jälkeen, kun hevosen turpa oli ylittänyt linjan.

"Jännäksi meni. Tuossa lopussa hevonen meni vinoksi, ja jouduin vähän vasemmalla ohjalla vetämään ja samalla käskemään, niin siinä tuli laukka kriittiselle hetkelle, mutta onneksi oli vähän maalin jälkeen", ohjastaja Seppo Markkula selvitti. "Se on saanut pari lähtöä tauon jälkeen alle. Tämä on ihan pystyvä hevonen ja tulee varmaan jatkossakin menestymään."

Voitto oli Rosali Kivitien 10-vuotiaalle ruunalle koko uralla seitsemäs, mutta viime vuonna ykkösiä ei tullut yhtään ja tämän vuoden ainoa aiempi osuma oli uudenvuodenpäivältä. Rikastuva oli rikkonaisella tulosrivistöllään neljänneksi pelatuin pikkuyllättäjä.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Annan puristi lopussa lähes täysin Rikastuvan rinnalle, mutta jäi täpärästi toiseksi.

Puolimatkan jälkeen kolmannesta parista kolmannelle radalle lähtenyt Jamas Viljo kiersi kärkiparin tuntumassa tasaisesti kolmanneksi. Alkumatkasta sisältä sujuvasti toiseen ulos selvinnyt suosikki Pärttyl pysyi asemissaan ja juuttui Jamas Viljon reissuun lähtiessä pussiin, josta se ei saanut enää mahdollisuutta.

Toto5-4: Lämminveristen kovan tasoituksen selvä suosikki Star Martini pääsi etenemään toiseen kaarteeseen mentäessä johtopaikalle. Se kiihdytti vauhtia toisella kierroksella ja tuli päätöspuolikkaan 1.12:n paikkeille, mutta loppukaarteen alkupuolella toisesta ulkoa rinnalle kiertänyt Thai Profit runttasi edelle.

"Hevonen teki viimeksikin hyvän juoksun, mutta silloin ei tavallaan koko matkan aikana ollut tavoitteena kuin se kakkossija, kun keulapaikalla oli niin hyvä hevonen", Hannu Torvinen jutteli. "Totta kai tänään yllätti, että päästiin noin hyvästä keulahevosesta ohi, mutta hevonen kiri hienosti kyllä."

Kimmo Aholan 7-vuotias norjalaisruuna on yltänyt tällä kaudella lähes puolessa 23 startistaan kolmen joukkoon. Kolmas voitto tuli tasoitusennätystä lähentelevällä ajalla 15,3/2120 metriä. Thai Profit oli neljänneksi pelatuin.

Tauolta palannut Shadow Of Brisbane seuraili pienen porukan perällä, josta se kiri loppusuoran tosi lujaa ja ehti vielä melkein edellisten tuntumaan kolmanneksi reilusti ennen muita. Brooklyn Hill laukkasi loppukaarteessa, mutta ei vaikuttanut siinä vaiheessa muutenkaan menestyjältä.

Toto5-5: Hannu Torvinen onnistui heti perään toisen kerran, vaikka alku ei Jasun Ilon laukan takia lupaillut paljon.

Laukka oli melko lyhyt, ja Jasun Ilo pääsi etenemään sen jälkeen sujuvasti toiseen ulos. Paikasta tuli päätöskierroksella kuitenkin loukku, ja kiri käynnistyi loppukaarteen alussa jo hankalammista asemista.

Loppusuora taittui niin vauhdikkaasti, että Jasun Ilo tavoitti vielä alusta asti johtaneen Liimatan Väiskin, joka oli päätöskohteen suosikki. Niko Salosen valmentama Jasun Ilo nappasi vuoden toisen voiton toiseksi pelatuimpana ajalla 33,1/2100 metriä.

"Pruuvasin hevosta ennen lähtöä, ja tuntui, että se lähti ihan hyvin. Ehkä aavistuksen epävarmasti, ja valmentajakin sanoi, että se pitää ottaa iisisti, mutta harmillinen laukka tuli sitten", Hannu Torvinen kuvaili. "Hevonen lähti sen jälkeen hyvän tuntuisesti menemään, ja odotukset vähän nousi. Vielä jouduttiin vähän peruuttamaan, että päästiin ulos, mutta hevonen lähti sitten yllättävänkin hyvin. Aavistuksen epävarma myös loppuun, mutta hienosti loppuun asti ja tuntui, että vauhti vain kiihtyi maalin kohdalla."

Ensimmäisen takasuoran lopussa kärkiryhmän kiinni saatuaan kolmannelle radalle lähtenyt Teppana pääsi viimeisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle, josta tsemppasi kolmanneksi. Villikuti ei päässyt yrittämään kärjen takaa. Kolmannesta sisältä loppusuoran alussa vapaille hakeutunut Taika-Trombi pilasi samassa laukkaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi