Peter Lindroos ajoi myös Arrowsrainin edellisen voiton viime vuonna Loviisassa.
Peter Lindroos ajoi myös Arrowsrainin edellisen voiton viime vuonna Loviisassa.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Arrowsrain kiri rehdisti yllätysvoittoon

Kouvolan torstairivi alkoi yllätyksellä, kun Taru Hukarin Arrowsrainilla oli oikeanlainen päivänsä.

Toto4-1: Viimeisen takasuoran alussa kolmannesta parista hyökännyt suosikki The Rector painui ennen loppukaarretta keulaan, mutta kiristä tuli liian pitkä ja maalisuora oli vaikea. Sen perässä kirikaistalle lähtenyt Arrowsrain jatkoi kolmatta rataa ilman vetoapua sen sijaan tasaisen vahvasti perille ja voitti lopulta varmasti.

Peter Lindroosin ajama Arrowsrain oli vasta seitsemänneksi eniten pelattu yllättäjä. Sen ajaksi 2100 metrin matkalla tuli 17,8a. Voitto oli 8-vuotiaalle ruunalle koko uran kolmas.

"Se on aika persoona kotonakin ja vie miestä treeneissäkin", Juho Hukari naurahti. "Peter on sanonut, että se on lämmittelyssä joka kerta erilainen, silti se on ollut startissa aina ihan hyvä. Edellisissä starteissa oli liikaa pitoa takana. Nyt on laitettu pienempää hokkia, ja sen huomasi, että se ravasi paremmin."

Neljännessä sisällä matkannut Hazelhen Hemera hakeutui viimeisellä takasuoralla Arrowsrainin perään kolmannelle radalle ja seurasi niin hyvin, että kipusi toiseksi. The Rector piti kolmanneksi.

Sisäradan jonossa toisena ja kolmantena juossut White Cross Beso ei saanut mahdollisuutta.

Toto4-2: Samantasoisella yllätyksellä jatkettiin, kun niin ikään seitsemänneksi eniten pelattu Ozzie Smith kukisti kirikamppailussa täpärästi Leemark's Felician.

Kolmannessa parissa ulkona juossut Ozzie Smith nousi viimeisellä takasuoralla selässä kolmannelle radalle, mutta vetoavusta oli pelkästään haittaa ja Santtu Raitala joutui kääntämään Ozzie Smithin vieläkin ulommas jo loppukaarteeseen mentäessä.

Sisäradan jonossa neljäntenä matkannut Leemark's Felicia pääsi takasuoralla toiselle radalle ja loppukaarteessa Ozzie Smithin etupuolelta kätevästi kiriin kolmannelle radalle. Kaksikko kävi maalisuoralla tiukan taiston, jonka Ozzie Smith ansaitusti vei ajalla 19,2a/2100 metriä.

"Kyllä se vähän yllätti, kun tällä on kumminkin omia vaivoja ollut ja vähän vanha hevonenkin", valmentaja Miika Tenhunen pohti. "On se näihin pariin viimeiseen ollut jo aika hyvä, mutta kavio halkesi viikko viikko sitten. Se on vähän vaivannut, ja näkyy vähän arkovan sitä nyt."

Kärjessä pitkään rauhassa vetänyt Wille's Ametist piti kolmanneksi ennen selästään myöhään tilaa saanutta Side Splittingiä.

Rauhallisesti aloittanut suosikki Je t'Aime Zon yritti viimeisellä takasuoralla taustalta neljättä rataa, muttei kiihtyvässä menossa pystynyt enää hätyyttelemään kärkeä.

Toto4-3: Giresse Boko oli vikkelin auton takaa, mutta se rauhoitti kaarteen jälkeen kovasti ja luovutti paikan Dream Of Celebritylle, joka sai sitten määrätä tahdin.

Suosikki pisteli päätöspuolikkaan 1.13:n lukemiin ja piti loppukaarteen puolivälissä toisesta ulkoa iskeneen Mamajuanan varmasti kurissa. Koko 2100 metrille ajaksi tuli 17,1a.

"Tämä kyllä rauhoittuu ja olisi mennyt vieläkin hiljempaa, mutta koitin kuitenkin ajaa tasaisesti siinä", Esa Holopainen sanoi. "Tämä oli odotettu voitto, että onnistui nyt onneksi tällä lailla. Hevonen on ollut pitkään hyvässä kunnossa, mutta voitot on ollut harvassa. Tämä aina lämmittää."

Sisällä kolmantena juossut News Point pääsi kiertämään välistä taipuneen Giresse Bokon ja kiri sisäkautta kolmanneksi niukasti ennen toista rataa ilman vetoapua juossutta Ready Pressiä.

Racehill Victory laukkasi ensimmäisessä kaarteessa, jatkoi kolmannessa ulkona eikä pystynyt enää nousemaan kärkitaistoon.

Toto4-4: Puolet päätöskohteen merkeistä kerännyt Mopoheikki oli illan pelatuin. Se ampaisi auton takaa vaikeuksitta keulaan, mutta sai pian rinnalleen Nalli Naperon, joka piti tempon tasaisen kovana.

Muut putosivat toisella kierroksella kaksikon kyydistä, eikä Mopoheikkikään pystynyt loppukaarteen puolivälissä enää vastaamaan. Nalli Napero sen sijaan jatkoi samaa tahtia loppuun asti ja voitti ylivoimaisesti ajalla 29,1a/2100 metriä.

"Ei armoa suosikeille", Feija Lindgren naurahti. "Tiesin, että kova matkavauhti, niin tämä pystyy siihen. Syksyllä ostin tämän kasvattajalta. Tämä on hyvä hevonen ja hirveän hyvin pidetty."

Startti oli Feija Lindgrenille ja 12-vuotiaalle Nalli Naperolle kolmas yhteinen. Ensimmäisessä valjakko jäi alun laukan jälkeen pussiin, mutta Oulusta tuli viime kuussa täysosuma Magic Monday -iltana ja nyt siis toinen peräkkäinen. Nalli Napero oli kolmanneksi pelatuin.

Puolimatkassa neljännestä parista kiriin lähtenyt I.P. Vapari eteni takasuoran alussa kolmanneksi. Se laukkasi loppukaarteessa lyhyesti, mutta jatkoi sen jälkeen tasaisen hyvin ja puristi kaukana voittajan takana toiseksi ennen kolmannesta ulkoa tasaisesti tullutta Packeria.

Mopoheikki antoi alakynteen jäätyään pahoin periksi. Teemu Okkolin arveli, ettei se saanut kunnolla pitoa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi