Antti Tupamäki ehti tuuletella arvovoittoa rauhassa, sillä Santtu Raitalan kuskaama Mr Golden Quick pysyi turvallisen välimatkan päässä.
Antti Tupamäki ehti tuuletella arvovoittoa rauhassa, sillä Santtu Raitalan kuskaama Mr Golden Quick pysyi turvallisen välimatkan päässä.Kuva: Elina Paavola

Atupem kiri Isla-ajon voittoon SE-ajalla

Kaustisen Nikulassa järjestettävän kaksipäiväisen ravijuhlan avauspäivän Toto5-rivi päättyi vauhtijuhlaan, jossa Atupem ravasi 2120 metrillä tasoitusajon Suomen ennätyksen 12,4. Isla-ajon voitto palkittiin 15 000 eurolla.

Toto5-1: Suurimmalla numerolla kahdeksan hevosen 2600 metrin ryhmäajoon osallistunut Menoks selvitti kiihdytysvaiheen vain vähäisillä hapuiluilla ja eteni pian neljänneksi. Kun kärjen rinnalle avannut Ruskatar painui kaarteen jälkeen johtoon, jatkoi Juha-Matti Paavolan suojatti toista rataa ilman vetoapua.

Alkumatka mentiin maltillisesti, mutta toinen kilometri taittui jo valiolukemiin eikä Ruskatar pystynyt viimeiselle kierrokselle lähdettäessä enää pitämään Menoksia ulkopuolellaan. Suuri suosikki polki kärkeen edettyään tasaisen vahvasti maaliin asti ja karisti muut kannoiltaan hyvissä ajoin. Ajaksi tuli 26,1a.

"Ajettiin alku tasaista, ja ajattelin, että koitan viimeisen tuhannen ajaa niin kovaa kuin menee, ja se meni ihan suunnitelmien mukaan", Juha-Matti Paavola iloitsi.

Toisesta ulkoa Menoksin perässä toiseksi viimeisessä kaarteessa toiseksi sisälle seurannut Sävel-Taika piti asemansa reilusti hävinneenä, ja taipuneen keulahevosen takaa viimeiselle takasuoralle mentäessä vapaalle päässyt Vermon Voitto punnersi sen tuntumaan kolmanneksi.

Toto5-2: Ylivoimaa nähtiin myös lämminveristen 3100 metrin tasoituksessa. Sitä esitti tasaisesti pelatussa lähdössä kuudenneksi eniten merkitty Elliot Web.

Takamatkalta lähtenyt Elliot Web ensimmäisen takasuoran lopussa toista rataa kärkiryhmään ja käänsi kolmannesta ulkoa saman tien vapaalle radalle. Alkumatkan vetänyt Crystal Bay luopui johtopaikasta sovinnolla, ja Tuomas Pakkanen sai säädellä tahdin Elliot Webin kanssa sen jälkeen mieleisekseen.

Tulojärjestyksen kannalta loppumatkan vaiheilla ei tosin tainnut olla merkitystä, sillä Juha Pylkkäsen valmentama Elliot Web erkani omille teilleen. Se taittoi 3120 metriä aikaan 15,7.

"Hevonen oli kyllä oikein hyvä tänään", Tuomas Pakkanen myönsi. "Vauhti meni niin hiljaiseksi, että ajattelin ajaa eteenpäin. Keulapaikkakin tuli sitten hyvin helposti ja helpotti kyllä sitä kilvanajoakin."

Valjakko jatkaa Nikulassa myös huomenna ja osallistuu alle 30 000 euroa ansainneena enintään 95 000 euroa tienanneiden ryhmään, jossa matkana on jälleen kolme kilometriä.

Perjantain kisan suosikki Shiny Boss juoksi toisen radan jonossa toisena ja kolmantena hevosena. Se lähti kirikaistalle viimeisen kierroksen alkupuolella ja eteni takasuoran lopulla toiselle ilman vetoapua, josta pinnisti paljon hävinneenä toiseksi ennen Crystal Bayta.

Toto5-3: Vermon keskiviikkoisen välistartin voiton myötä suosikiksi pelattu Flynn Boko oli kirissä vahvin. Markku Nieminen ajoi tällä kertaa itse valmennettavaansa, joka kiersi mailin kisassa takasuoran aikana neljännestä parista ulkoa toiselle radalle ilman vetoapua ja puristi siitä lopulta selvästi ykköseksi ajalla 12,0a.

"Pitkään se on odottanut, että niitä voittoja rupeaa tulemaan", Markku Nieminen totesi. "Se on kyllä kumma, että sitten kun niitä alkaa tulemaan, niin sitten käy tuuritkin. Vauhti oli kovaa, ja se oli hyvä meille, kun oltiin kumminkin takaporukassa. Yllättävän hyvin se tuli, kun se ei yleensä kestä noin pitkää kiriä."

Rajussa 1.08-vauhtisessa avauksessa sisältä johtopaikan pitänyt Saxoi repesi yllättäen laukalle juuri ennen kympin pintaan taittunut kierrosta. Sen takaa kärkipaikan perinyt Dribbling oli sitten pitkään kiinni voitossa, muttei päätössatasella jaksanut enää vastata Flynn Bokolle ja jäi selvästi toiseksi.

Flynn Bokoa kirissä seurannut Anaheim Kemp joutui kiertämään loppukaarteen vielä kolmatta rataa ja menetti tuntuman vetoapuunsa, mutta puursi tasaisen hyvin kolmanneksi.

Toto5-4: Landen Paukku vei Pikkupelimannin jättisuosikkina. Alkumatkasta tullut laukka pelästytti, mutta maalissa erot olivat isoja.

Lue lisää Pikkupelimannista täältä.

Toto5-5: Takamatkan pojat jättivät tammat varjoonsa Isla-ajossa, kun Atupem pyyhälsi 2120 metriä SE-aikaan 12,4 ja Mr Golden Quick nousi pienen välimatkan päässä toiseksi. Seabiscuitin nimissä ollut täyden matkan tasoitusajon Suomen ennätys parani kolmella kymmenyksellä.

Atupemin kasvattanut, sen edelleen omistava ja sitä valmentava Antero Tupamäki sekä ohjastaja Antti Tupamäki olivat kumpikin sitä mieltä, ettei Atupemiä olisi nähty Kaustisella ilman Suur-Hollola-ajon välierässä tullutta laukkaa.

"Ei varmasti, jos olisi kaksi lähtöä juossut sinä viikonloppuna, niin tuskin olisi lähdetty tänne, mutta kyllä tämän juoksun jälkeen harmittaa entistä enemmän viikonlopun laukka. Kyllä se olisi sanansa sanonut sielläkin", Antti Tupamäki painotti.

Antero Tupamäellä oli hyvä syy tulla Isla-ajoon, sillä Atupemin emä Rudy Rose voitti sen yhdeksän vuotta sitten.

"Ehkä se oli Lahden laukkaa tärkeämpi syy tulla tänne, että uusittaisiin voitto, jonka emä saavutti", hän pohti. "Atupem on kolmannen polven oma kasvatti, ja lisää varsoja on tulossa. Todennäköisesti myös tämän sisarus, kun astutellaan ensi keväänä (Andover Hallilla). Kyllä mä tähän sukuun, joka on sattunut tulemaan käteen, uskon niin paljon, että ainakin muutaman vuoden haluan vielä katsoa, mitä niistä tulee."

Tammoista odotettiin eniten Golda Parisilta, mutta sen juoksu meni liian vaikeaksi. MAS Aristocrat ampaisi juoksuradalta johtoon, eikä sitä ajanut Tapio Perttunen ollut halukas luopumaan paikasta, kun Jukka Torvinen käänsi Golda Parisin ensimmäisellä takasuoralla jonon kolmannelta sijalta rinnalle.

Kierrosta myöhemmin tammalauma oli kokonaisuutena täysin aseeton, kun Atupem ja Mr Golden Quick iskivät 1.09:n kyytiä sujuneelle päätöspuolikkaalle. Sujuvasti kiriin päässyt Juliet Ale pinnisti lopulta kolmanneksi ennen pitkään kiinni ollutta BWT Burnin Alivea.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi