Janita Antti-Roiko ajoi valmentamallaan Banskylla arvokkaan täysosuman.
Janita Antti-Roiko ajoi valmentamallaan Banskylla arvokkaan täysosuman.Kuva: Anu Leppänen

Bansky runnoi johtavan rinnalta uuden volttiennätyksensä – ”Kyseessä ei ole tavallinen tamma”

Kaustisen sunnuntairavien päälähtö oli Timo-Jaakko Virkkala Memorial.

Muistoajo järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Virkkala tuli tunnetuksi sprintterinä ja ravitoimittajana.

Mailin tasoitusajo oli rajattu viisivuotiaille lämminveritammoille. Hyvätasoinen kisa ajettiin seitsemän hevosen voimin.

Lähdössä keulapaikan puolusti ykkösradalta kiihdyttänyt Scarlet Hello, jolla Hannu Hietanen myös ajoi johtopaikalta. Ilmaiseksi se ei kuitenkaan irronnut, sillä kärkeen mielivät myös Pekka Korpi ja Arctic Emma, mutta he joutuivat tyytymään paikkaan Scarlet Hellon takana.

Toisen radan veturiksi jäi suosikkina matkaan lähtenyt Bansky. Kakkossuosikki First Class Lady pääsi puolestaan toiseen ulos. Kierroksen väliaika oli 12,5, joten vauhtia lähdössä piisasi.

Keulahevonen vastasi loppuun saakka, mutta lopulta Janita Antti-Roikon ohjastama ja valmentama Bansky vyöryi väkisin ykköseksi, vaikka vetoavusta nauttinut First Class Lady heitti lopussa vielä viimeisen haasteen. Hienosta voitostaan tamma kuittasi 4000 euron ykköspalkinnon. Bansky paranteli samalla volttiennätystään tuntuvasti lukemiin 13,4ly.

”Meillä tuli lähdönuusinta, joten otimme toisen yrityksen varman päälle, niin jäimme johtavan rinnalle”, Antti-Roiko kertasi juoksunkulkua radan voittajahaastattelussa. ”Olin valmistautunut siihen, että askelten pitää osua lankulle tosi hyvin, jos meinataan keulaan päästä.”

Hienosti alkuvuodesta esiintynyt Bansky palasi kevään huilattuaan tositoimiin viimeksi Kuopiossa. Siellä tuli laukka, jonka jälkeen sijoitukseksi jäi seitsemäs.

”Varmaan aika lailla määräsimme tänään tuon vauhdin. Kuopion startti ei ollut tälle hyvä homma, siksi annoimme mennä tänään koko matkan.”

Viimeisessä kurvissa Antti-Roiko tiesi, että takaakin tulee haastajia, mutta usko omaan hevoseen ei horjunut.

”Varmasti oli, mutta luotin tähän. Kurvit olivat tänään vähän vaikeat toista rataa pitkin, mutta hyvin tamma kontrasi. Oikein tosi hieno hevonen, ei voi muuta sanoa.”

Bansky omistaa Benjamin Hedman. Nuoren pojan isä Allan oli vakuuttunut tamman sunnuntaisesta suorituksesta.

”Kuolemanpaikalta kumminkin pystyi voittamaan kovat kilpasiskot, niin näyttää tässä vaiheessa oikein hyvältä. Hevonen on mennyt Janitan valmennuksessa eteenpäin”, Allan Hedman kiitteli.

”Meillä on koko ajan ollut sellainen ajatus, että kyseessä ei ole tavallinen tamma. Se tuli meille vuosi sitten 12 000 euron voittosummalla, ja aika huikean kauden se teki viime vuonna. Se on juossut 43 000 euroa vuoden aikana, sellaista summaa ei ihan tavallinen tamma tienaa edes uransa aikana.”

Nälkä on kasvanut syödessä. Banskyn hienot esitykset ovat nostaneet taustajoukkojen odotuksia entisestään. Vastus kuitenkin kovenee koko ajan, kun rahaa kertyy lisää.

”Sillä on vähän haasteellinen voittosumma, että se joutuu käytännössä kilpailemaan avoimia tammalähtöjä tämän jälkeen, mutta luotamme, että se pärjää jatkossakin. Se on hyvä hevonen, kun se lähtee lujaa ja on perusterve. Uskon, että se pystyy lähtönopeutensa ansiosta pärjäämään avoimissakin tammalähdöissä, kun se saa niin usein hyvän juoksun.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi