Santtu Raitalan ajama Battle Jack kiri Hambossa johtaneen Sahara Peyoten ohi.
Santtu Raitalan ajama Battle Jack kiri Hambossa johtaneen Sahara Peyoten ohi.Kuva: Roosa Lindholm

Battle Jackille toinen voitto - jälleen suurkilpailussa

Santtu Raitala ajoi Timo Korvenheimon valmentaman Battle Jackin voittoon Lahden sunnuntairavien ensimmäisessä suurkilpailussa, 3-vuotiaiden lämminveristen Hambossa. Lähtö ajettiin Toto75-kierroksen toisena kohteena.

Toto75-1: Ennen päivän suurkilpailuja ajettiin pääpelin avauskohde, jossa eniten pelattu kaksikko otti lopussa tiukasti yhteen. Ensimmäisen kaarteen jälkeen kolmannelta radalta keulaan edennyt Better Boss piti suosikiksi luotetun BWT Caesarin niukasti takana.

Toinen puolikas oli maltillisempi, mutta vauhti kiihtyi uudestaan jo puolimatkassa, kun Cavalier Brodde nosti toisessa kaarteessa kolmannesta sisältä kuolemanpaikalle ja tarjosi samalla selän BWT Caesarille, joka iski kiriinsä 300 jäljellä.

"Hevonen tuntui viimeisessä kaarteessa hyvältä, oli korvat kiinni ja oikein voimissaan, mutta pelkäsin takana tulevaa", Iikka Nurmonen paljasti. "Sitten meni tiukalle. Mulla oli korvat kiinni maaliin asti, kun hevonen haparoi tuossa sata jäljellä pikkuisen, ja luulin kyllä hävinneeni."

Better Boss kesti täpärästi ykkösenä ajalla 13,4a/2140 metriä, joka jäi vain kymmenyksen 5-vuotiaan ruunan ennätyksestä. Voitto oli sille kauden kolmas. Iikka Nurmonen kertoi ostaneensa sen talvella ja myyneensä siitä osuuksia sen jälkeen, mutta hän omistaa siitä edelleen osan.

"Oikein hyvä ja kehittyvä hevonen. Sen tuntuinen, että siitä voi pitää itselläkin osan", Nurmonen myhäili.

Better Bossia seurannut Orlando Point ei pysynyt maalisuoralla kaksikon mukana, mutta kesti kolmanneksi.

Toto75-2: Hambon kymppitonnin ykköspalkinto meni Battle Jackille, jolle voitto oli uran toinen. Ensimmäinen tuli 2-vuotiaana Hevosenomistajapokaalissa ja tuotti tuolloin 20 000 euroa.

Takarivistä lähtenyt Battle Jack jäi ensimmäisellä takasuoralla taivaltamaan toista rataa ilman vetoapua, kun juoksupaikat oli jaettu. Vaya Con Dios laukkasi toisessa kaarteessa johtaneen Sahara Peyoten takaa, ja se paikka olisi saattanut olla tarjolla Battle Jackille, mutta Santtu Raitala pysyi asemissaan.

Suosikiksi pelattu Sahara Peyote näytti maalisuoralle tultaessa ja pitkälle suoraakin vielä voittajalta, mutta sen paras vauhti laantui hieman ja Battle Jack runttasi vielä ohitse.

"Sellainen fiilis jäi viimeksi, että hevosessa oli paljon enemmän, mitä saatiin siitä ulos", Santtu Raitala selvitti. "Se oli tehnyt hyvän lähdön kengättä Finlandia-päivänä, kun Jamppa ajoi, mutta se jäi silloin umpipussiin. Nyt oli toista kertaa kaikki kengät pois."

"Tämä on suhteellisen vahva hevonen, ja kun paikka johtavan rinnalla oli tavallaan halvalla tarjolla, ajattelin että ajetaan siitä. Voimia oli jonkin verran jäljellä, mutta sille on joskus loppukurvi ja etenkin kurvista ulos tulo vähän vaikea. Koitettiin ottaa ne varman päälle, ja hetken tuntui, että kakkossija kuuluu meille, mutta se piti vauhtinsa tosi hyvin. Vahvan oloinen hevonen, ja kun liikkumatyyli vähän helpottuu, siitä voi tulla ihan kiva kilpapolle."

Timo Korvenheimon valmentama Battle Jack oli neljänneksi pelatuin. Se teki 2140 metrillä ennätyksensä 15,5a. Marjut Stenberg on kasvattanut sen, ja Talli Alatorin Inkkarit Lahdesta omistaa.

Lähtösuoralla laukannut Qvidja's Aapo hiljensi kovasti, mikä aiheutti häiriötä Samurai Comerylle. Sisältä lähtenyt Samurai Comery juoksi lopulta jonossa neljäntenä, pääsi lopussa vapaille ja kiri kärkikaksikosta jääneenä kolmanneksi.

Toto75-3: Santtu Raitala vei myös Tammahambon, jossa hän ajoi suosikiksi pelattua Edwina Ordenia.

Eturivin uloimmalta paikalta 2140 metrin ryhmäajoon lähtenyt Edwina Orden jäi parijonon ulkopuolelle, josta se pääsi kaarteen jälkeen etenemään keulaan asti. Johtopaikan luovuttanut Arctic Emma pääsi yrittämään lopussa vapaasti, mutta ohi ei ollut asiaa. Takasuoralla kolmannesta parista selässä toiseen ulos kiertänyt First Class Lady iski loppusuoralle tultaessa, muttei pystynyt haastamaan ja jäi kolmanneksi.

"Ajattelin kyllä, että koitetaan löytää joku paikka parijonosta ja ajaa siitä, kun tämä on tosissaan vähän meneväinen tamma välillä eikä se haittaisi, vaikka ajaisi välillä sieltä jonosta, mutta ei löytynyt mitään paikkaa ja piti lähteä sitten koittamaan, onko kärkipaikka tarjolla", Santtu Raitala kertasi.

"Loppukurvissa piti miettiä, kun First Class Lady oli hyvän näköinen toisessa ulkona ja Arctic Emma taas hyvän näköinen meidän perässä, että kumman niistä kokee vakavampana uhkana. Kumpaakin vastaan ei voinut ajaa. Tuntui siltä, että Janne (Korpi) antoi meille keulat sovinnolla, niin ajattelin, että hävitään sitten rehellisesti, jos hävitään. Tämä on kyllä tosi hyvä hevonen ja tykkää tehdä töitä."

Liisa Savon kasvattamaa Edwina Ordenia valmentaa omistajiin kuuluva Tanja Goman-Nieminen.

"Jarmo Saarela sanoi jo koelähtöön ja ensimmäiseen starttiin, että tämä on pikkuisen parempi", Goman-Nieminen kertoi. "Se ostettiin jo ennen huutokauppaa. Oli kyllä listoilla, mutta ostettiin se ennen pois."

SHKL Cupissa tammojen täyden matkan tasoitusajon ME-ajan tehnyt Edwina Orden on voittanut nyt kolme viimeisintä starttiaan. Toinen suurkilpailuvoitto tuli ajalla 14,8a.

Toto75-4: Nelivuotispokaali oli jättisuosikiksi luotetun Graceful Swampin heiniä. Kympin avauksessa toiseen ulos päässyt Graceful Swamp iski jo ensimmäisen kaarteen lopussa eteenpäin ja haki vastuksetta johtopaikan, josta Ari Moilasen ajama ori hallitsi mielin määrin. Ajaksi tuli 2140 metrillä 13,9a.

Neljännestä sisältä vapaille löytänyt Kaptah spurttasi toiseksi ennen loppukaarteessa toisesta ulkoa hyökännyttä Knows Bestiä. Kolmatta rataa kuolemanpaikalle edennyt Jolly Roy tsemppasi toton tuntumaan, mutta Majestic Man antoi kärjen takaa sisältä selvästi periksi.

Ilona Mäkinen kertoi, että Graceful Swamp sai Kuopio Stakesin jälkeen huilia ja sitä myös hoidettiin.

"Toivotaan, että se on jatkossa vielä vähän parempi, mutta kyllä se aika hyvä on jo nyt", Ilona Mäkinen kehaisi.

Erkki-Pekka Mäkisen mukaan Graceful Swamp jatkaa 4-vuotislähdöissä, vaikka kutsu on käynyt myös St Micheliin.

"Eugen Pylvänäinen oli isän hyvä kaveri. Ajetaan Eugenin muistoajo, tai sitten Einari Vidgrenin muistoajo Vieremällä", Mäkinen paljasti.

Toto75-5: Myös 4-vuotiaiden tammojen Best Princess meni suosikille, kun Jukka Torvinen luotsasi Anne Kankaan valmentaman Peanutsin kymppitonnin voittoon.

Toiseksi viimeisessä kaarteessa kolmannesta parista kirikaistalle lähtenyt Peanuts kiersi loppumatkan ulkona ilman vetoapua ja puristi tasaisen vahvasti kärkeen ennätyksellään 14,0a/2140 metriä.

"Tavallaan olin tyytyväinen takariviin, että saadaan ajaa välillä kiri selästä, kun tarkoitus on kehittää hevosta", Jukka Torvinen huomautti. "Vikaan kurviin kun mentiin, tamma muisti, että tuossa on talliportti ja mietti, että mennäänkö sinne nyt vai hetken kuluttua, mutta hyvin se tuli."

Taustalle viidenteen ulos jäänyt Ambriel kiri takasuoralta myös vahvasti perille ja nousi Peanutsin tuntumaan toiseksi. Kolmannesta sisältä myöhään tilaa saanut Spill The Beans spurttasi tulisesti kolmanneksi. Peanutsin edeltä takasuoran alussa kuolemanpaikalle kiertänyt Justine Case jäi neljänneksi. Daze taipui keulasta. Chris Crystal laukkasi alussa.

Toto75-6: Suosikiksi luotettu Vixus vei kylmäveristen Suur-Hollola-ajoa vauhdikkaasti, mutta jo kaarteeseen mentäessä takamatkalta sen peesiin päässyt Pyörylän Paroni puristi tasaisessa voittotaistossa täpärästi ohi.

Mika Forss ajoi Eeva Johanssonin ja Leo Mönttisen 9-vuotiasta Pyörylän Paronia, joka nappasi 37 500 euron ykköspalkinnon kuudenneksi eniten pelattuna yllättäjänä tasoitusennätyksellään 22,1/2160 metriä.

Tähen Toivomus paransi taustalta tasaisesti asemiaan ja nousi hetkillä kolmanneksi. Costello sen sijaan ei saanut ravirytmiään missään vaiheessa kuntoon.

Lähdöstä lisää erillisessä jutussa. Lämminveristen kilpailujuttuun tästä.

Toto75-7: Timo Korvenheimon talliin päivän toinen voitto, kun kolmanneksi eniten pelattu Sahara Sandstorm vei päätöskohteen.

Toiseksi viimeisessä kaarteessa kolmannesta parista ulkoa kirikaistalle lähtenyt Sahara Sandstorm tuli takasuoralta ilman vetoapua rehdisti perille ja piti perässään tulleen suosikki Feeling Dreamin varmasti kurissa. Henri Bollström ajoi nelivuotiasta Sahara Sandstormia, joka ravasi 2140 metrillä ennätyksensä 13,6a.

"Se on pienen treenitauon jälkeen parantanut startti startilta ja saanut vauhtia lisää. Ollaan hyvällä tiellä syksyä kohti", Timo Korvenheimo iloitsi.

Viidennestä ulkoa tasaisesti kirinyt Matter Of Course puristi kärkikaksikosta hieman jääneenä kolmanneksi niukasti ennen sisältä sujuvasti vapaille päässyttä BWT Crusaderia.

Snowdon laukkasi alussa ja Diva Hoss kaarteessa johtopaikalta, jonka perinyt High Flying antoi siitä lopussa vähän periksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi