Belmerin edellinen voitto tuli helmikuussa Vermossa.
Belmerin edellinen voitto tuli helmikuussa Vermossa.Arkistokuva: Pekka Salonen

Belmeri porskutti raskaalla radalla vakuuttavaan voittoon

Porissa ravataan perjantai-iltana vaikeissa oloissa. Ennen pääpelin kohteita oli hetken aikaa epävarmuutta, pystytäänkö lähtöautoa edes käyttämään, mutta ainakin avauskohde saatiin kunnialla liikkeelle. Siinä kasiradalta johtohevosen rinnalle kiihdyttänyt Belmeri runttasi väkisin ykköseksi.

Toto4-1: Suosikiksi pelatun Olly Jumperin ulkopuolelta terävästi johtoon ampaissut Firemaker vastasi sinnikkäästi Belmerille, mutta joutui lopulta tyytymään hyvään kakkossijaan.

Avauspuolikas oli olosuhteisiin nähden reippaasti 1.14-vauhtinen. Sen jälkeen tahti tasaantui, mutta takaa ei tullut haastajia ja viidenneksi eniten pelattu Belmeri kirjautti 1600 metrillä voittoajan 18,6a.

"Kun oli tällainen keli, niin ajattelin, että vapaata rataa. Belmeri on väkivahva hevonen. On ollut erikoinen, kun ei ole oikein suorittanut viimeisiin startteihin, mutta nyt se oli tasollaan. Se on iso- ja korkealiikkeinen, ja suosii tämä keli", Erkki-Pekka Mäkinen kertoi.

Takasuoralla neljännestä ulkoa hyökännyt Cherokee King haparoi loppukaarteessa, mutta jatkoi kiriään tasaisen hyvin ja puristi kolmanneksi niukasti ennen vapaasti tullutta Olly Jumperia.

Toto4-2: Alusta asti johtanut Villiheili menetti paikan loppukaarteeseen mentäessä, kun toisesta ulkoa iskenyt Rojaali kulki siinä vaiheessa eri vauhtia. Rojaalin kiri jäi vähän kesken, ja Villiheili puristi maalisuoralla uudestaan kärkeen.

Jouni Miettisen valmentama 6-vuotias Villiheili on tehnyt viime aikoina positiivisia esityksiä ja oli toiseksi pelatuin, vaikka kauden ainoa aiempi voitto oli maaliskuun alusta. Se ravasi 2620 metriä aikaan 35,3.

"Yllättävän varmasti meni. Sai mennä yksin pitkään tuossa keulassa, niin se tasaantui siihen. Välillä se on vähän hätäinen ainakin porukassa", ohjissa ollut Esa Holopainen kuvaili. "Rojaali meni palalla tosi kovaa ohi. Tämä ei pystynyt siihen vastaamaan, mutta tuntui heti niin hyvältä, kun ajoin vähän matkaa perässä, että koitan kyllä ohi, ja tuli helposti sitten vielä. Sisärata on aika raskas juosta, ja toinen sekä kolmas on vähän parempia."

Villiheiliä seurannut Isosalon Kiira näytti olevan matkalla jo vaikeuksissa, mutta se punnersi myös hyvin perille ja työntyi tuntumaan toiseksi.

Suosikiksi luotettu Tohtori juoksi sisäradan jonossa kolmantena. Se hakeutui viimeisen takasuoran alussa ulommas, mutta oli edelleen pussissa. Se sai tulla lopulta enempiä kiertelemättä ja kiri tasaisesti kolmanneksi. Rojaali antoi loppuhetkillä selvästi periksi. Rikastuva taipui kuolemanpaikalta jo loppukaarteeseen mentäessä.

Toto4-3: Johtoon avannut suosikki Star Cat sai vetää matkalla sopivasti, kiristi tahdin päätöspuolikkaalla 16,5:n lukemiin ja piti varmaan voittoon, vaikka ensimmäisellä takasuoralla kolmannesta parista rinnalle kiertänyt Catahecassa Zest kirittikin hyvin maaliin saakka.

"Hevonen oli niin paineissaan auton takana, että oli pakko antaa vähän mennä, ja sitten oltiin vähän kuin vahingossa keulassa", Jere Kiveinen naurahti. "Tämä on siitä hyvä hevonen, että vaikka se on kuinka paineissaan auton takana, se rauhoittuu kyllä, kun pääsee keulaan. Terveystilanne vaikuttaa nyt hyvältä, niin ajellaan kilpaa."

Erkka Junnilan 7-vuotiaan oriin tulosrivistö oli päässyt heikkoon kuntoon, mutta koko kaudelle voitto oli jo kuudes. Ajaksi tuli 22,8a/2100 metriä.

Reilun kahden kuukauden huililta palannut Laptop Alley seurasi Star Catin takaa tilaa saamatta kolmanneksi selvästi ennen muita.

Etukaarteessa viidennestä ulkoa muiden mukana kolmannelle radalle lähtenyt Tornapull kiri maalisuoraa viidettää rataa pitkin lujaa ja ehti neljänneksi ennen kolmannesta sisältä loistamatta tullutta Capo Birdlandia. Tessloven kiri kolmannesta ulkoa ei kantanut.

Toto4-4: Erkki-Pekka Mäkisen reissusta Poriin tuli täydellinen, kun Vixpress Li hallitsi päätöskohdetta koko 2100 metrin ajan.

Vixpress Li sai rivakan aloituksen jälkeen vetää henkeä toisella puolikkaalla, tuli päätöskierroksen tasaisen hyvää tahtia ja kuittasi 2000 euroa ajalla 19,5a. Se oli toiseksi pelatuin.

"Kyllä se varmaan oli tämä keli niin surkea kaikille muille, niin mä pääsin vähän pärjäämään", Erkki-Pekka Mäkinen vähätteli. "Vixpress Li on nyt muuttunut. Tämä rupesi käymään hermona ja siinä oli kaikkia ikäviä ominaisuuksia, mutta nyt on hevonen ruvennut muuttumaan ja rupeaa tekemään asioita oikein. Aika kiva kilpahevonen, enkä ihmettele, vaikka sillä olisi vielä aika paljon rahaa juoksematta."

Toisen radan jonossa kolmantena ja toisena matkannut Amour Avenger kiri voittajaa uhkaamatta yllätyskakkoseksi. Ensimmäisen kaarteen jälkeen neljännestä sisältä toiselle radalle ilman vetoapua noussut Mr Chance oli hyvä kolmas.

Hieman alle 39-prosenttisesti merkitty Questionmark Me oli kohteiden pelatuin hevonen. Se jättäytyi hännille, nousi puolimatkassa sisäradan jonosta neljänteen ulos ja käänsi 900 metriä ennen maalia kirikaistalle, mutta laukkasi pian. Se jatkoi raville selvittyään kolmatta rataa kohti kärkeä, muttei pystynyt enää kipuamaan tototaistoon.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi