Bestseller on Pekka Korven valmennuksessa päässyt voittoputkeen.

Nelivuotias Bestseller tuli Pekka Korven talliin alkuvuodesta melko vähäisillä saavutuksilla, mutta kesä on tuonut tammalle kolme voittoa kolmesta kilpailusta. Viime keskiviikkona Vermossa tamma hoiti homman keulasta 11-lopetuksella ja tällä viikolla se kiri johtavan rinnalta tuulispäänä ykköseksi ohi keulan Sahara Headlongin.

“Bestsellerillä oli vaikeuksia kaarteissa, mutta olemme koittaneet hoitaa noita ongelmia”, Korpi kertoi.

“Eläinlääkäri hoiti tammaa alussa, ja tallimme henkilökunta on tehnyt sen jälkeen kovan työn tamman jalkojen kanssa.”

Derbykenraalissa Korpi joutui tyytymään kakkspalkintoon Arctic Passionilla, kun Tuomas Korvenojan ajama suosikki Joe Di Maggio osoittautui vahvimmaksi. Korpi jäi ajokillaan ajamaan toista rataa ilman vetoapua, kun Korvenojan tallin toinen hevonen William Pine ja sitä ohjastanut Ari Moilanen eivät luopuneet keulasta. Kun suosikki lähti etenemään kolmatta ensimmäisellä kierroksella, ei Korpi puolestaaan halunnut päästää suosikkia eteensä, ja Joe Di Maggio sai kiertää lopun matkaa kolmatta rataa. Se ei haitannut, sillä Korvenojan ori otti maalisuoralla varmasti otteen voitosta urheasti taistelleen Korven tamman edestä.

“Kolmannella oli hyvä ajaa, sillä rata oli siellä pitävä, ja Joe Di Maggio jaksaa muutenkin jyrätä”, Korvenoja tuumi.

“En ollut huolestunut. Oriissa on ihan realistista ainesta Derbyn finaaliin neljän viikon kuluttua ajettavista karsinnoista.”

Päivitetty 22:10: lisätty Bestsellerin hoitajan nimi Heidi Mäenpää.