Sami Vehviläinen on voittanut Brisendalla kaikki ajamansa kolme kilpailua.
Sami Vehviläinen on voittanut Brisendalla kaikki ajamansa kolme kilpailua.Arkistokuva

Brisendalle 3-vuotiskauden kuudes täysosuma

Tiistain rivi alkoi Joensuun Linnunlahdella suuren suosikin voitolla, kun Brisenda hallitsi 2140 metrin ryhmäajon tapahtumia koko matkan ajan.

Toto5-1: Kyseessä oli Brisendan kahdeksas kilpailu. Niistä se on voittanut kuusi, ja kahdesti se on sijoittunut kolmanneksi. Ensimmäinen tappio tuli laukanneena, ja kriteriumin lohdutuslähdössä se hävisi ennätyksellään 15,1a vain hyville ikätovereille.

Teija Kettunen ja Jari Pöyhönen ovat kasvattaneet Brad De Veluwen tyttären, jonka kolmas emä on periyttäjätamma Brisera. He myös omistavat sen ja huolehtivat itse valmennuksesta.

Tamma on valmiin oloinen pakkaus, sillä se lähti auton takaa vauhdikkaasti, rauhoittui menemään ohjastajansa Sami Vehviläisen määräämää tahtia ja irrotti maalisuoralla vaivattoman oloisesti selvään voittoon, joka tuli ajalla 16,7a.

"Tämä yllättää koko ajan, venyy ja venyy vaan. Tänäänkin teki hyvän tuloksen ihan puolivaloilla. Korvat jäi kiinni, ja annoin sen vain tuon viimeiset 200 metriä irrottaa", Sami Vehviläinen suitsutti.

Sisärata veti, ja Rebel Mauritz sekä Ride seurasivat selvin eroin muille totosijoille.

Toto5-2: Lea Sinkkosen valmentama Harjakainen lähti tasaisesti pelattuun kylmäveristen alasarjaan suosikkina, mutta voiton vei sen tallikaveri Vincent Lax, joka oli vasta kymmenenneksi eniten merkitty yllättäjä.

Vincent Lax selvisi useiden vastustajien laukkaillessa toiseen pariin ulos, josta se sai sitä ensimmäistä kertaa ajaneelta Miika Tenhuselta kirikäskyn noin 800 metriä ennen maalia. Vincent Lax eteni päätöspuolikkaan käynnistyessä kärjen rinnalle, tuli lopun kirkkaasti tähtilukemiin ja erkani maalisuoralla selvään voittoon tuloksella 31,6/2140 metriä.

"Tämä tuntui kyllä jo lämmityksessä tosi hyvälle, ja siitä tuossa sanoinkin jo muutamalle", Miika Tenhunen kertoi. "Se oli lähdön aikanakin oikein paineissaan, että oli kyllä aika helppo voitto."

Takamatkalta hyvän startin saanut Lennoxara eteni ensimmäisellä takasuoralla kolmanteen sisälle. Se löysi maalisuoralle kaarruttaessa väylän vapauteen ja kiri napakasti toiseksi, mutta loppuhetket olivat vaikeita ja ero voittajaan venähti reiluksi. Taaempaa niin ikään kiertelemättä tullut Hilipee kiri tuntumaan kolmanneksi.

Harjakainen ajoi lähtösuoran laukkansa jälkeen kuudenteen ulos, josta se lähti jo puolimatkassa reissuun. Se joutui loppukaarteessa jo neljännelle radalle, muttei vauhdin kiihdyttyä pystynyt enää puristamaan taistoon. Sissin Sisu laukkaili hylkäykseen.

Toto5-3: Loppukaarteeseen mentäessä toisesta ulkoa ilman vetoapua jatkanut suosikki Hard To Trick sai maalisuoralla loikkarin päälle ja tavoitti lopulta varmasti Pam Halloverin, joka veti alusta asti vauhdikkaasti ja teki loppukaarteessa jo reilun tuntuisen eron.

"Tilanne oli siinä huolestuttava. Iikalla oli kuitenkin monta mittaa väliä ja hyvä hevonen", Martti Pellikka totesi. "Hard To Trick on aika hyvä yrittämään, ja ravi käy myös hyvin. Se on rehti hevonen."

Hard To Trick on 4-vuotias tamma, jolle voitto oli kauden neljäs ja tuli lyhyellä matkalla ennätysajalla 13,6a.

Pam Hallover oli hyvä toinen. Sisältä hitaasti lähtenyt Celsius Evo hakeutui viidenteen ulos, josta se nousi takasuoralla kolmannelle radalle. Eteen käänsi hevosia, ja kärki karkasi. Celsius Evo kiri maalisuoran uloimpana vahvasti ja kipusi kolmanneksi.

Toto5-4: Voltin vitosradalta hyvin lähtenyt Elliot Web eteni avauspuolikkaan täyttyessä johtoon ja veti tasaisen rivakkaa tahtia voittoon tuloksella 15,1/2140 metriä, joka jää vain neljä kymmenystä sen tasoitusennätyksestä.

Tuomas Pakkanen ajoi Juha Pylkkäsen valmentamaa Elliot Webiä, joka oli kuudenneksi käytetyin merkki.

"Pylkkäsen Jussi ajoi tällä hevosella kortin, eli voltti oli kyllä harjoiteltu homma", Tuomas Pakkanen naurahti. "Se lähtee voltista hyvin. Tiesi, että vaikka oli vitosrata, pystyy kiihdyttämään hyvin."

Rytminvaihtokyky ei ole Elliot Webillä Pakkasen mukaan paras ominaisuus, ja lopussa meinasi mennä tiukoille, kun korvien aukaisukin otti aikansa.

"Meni pitkään, ennen kuin löysin narut, kun oli hännän ympärille punoutunut kahteen-kolmeen kertaan. Saatiin sitten sata ennen kuitenkin auki, ja kyllä se sitten rupesi vastaamaan", Tuomas Pakkanen kertasi.

Lähdön suosikki Honorary Consul selvisi toiseen pariin ulos, josta se nousi kiriin viimeisen takasuoran alkupuolella. Se punnersi tasaisen vahvasti perille ja työntyi voittajaa uhkaamatta toiseksi niukasti ennen Jamie Rayta, joka sai kärjen takaa tilaa loppusuoran alussa. Bad Moon Rising kipusi Honorary Consulin kannoilla melkein samaan rintamaan neljänneksi.

Toto5-5: Hieman yli puolen vuoden tauolta palannut Ellin Sisu lähti voltista hyvin liikkeelle ja pääsi toiseksi hevoseksi toisen radan jonoon, mutta kaarteessa tuli laukka ja pudotti Henri Bollströmin ajokin porukan perälle.

Ellin Sisu sai muut nopeasti kiinni, jatkoi hetken kuudennessa ulkona ja nousi jo toisen kaarteen alussa kolmannelle radalle.

"Siinä tuli vähän hätä hevoselle ja se rupesi painamaan, niin ajoin sitten keulaan, mutta heti kun pääsi keulaan, heitti vauhdin pois, ja se oli positiivista. Se pelaa huomattavasti paremmin kuin aiemmin", Henri Bollström kuvaili.

Aikatasoituksessa suosikiksi luotettu Ellin Sisu valtasi kärkipaikan rauhallisessa menossa jo etusuoran aikana ja hallitsi sitten mielin määrin loppumatkaa. Ylivoimainen voitto tuli tuloksella 26,6/2200 metriä.

Pauli Raivion valmentama 6-vuotias Ellin Sisu on kilpaillut vasta 23 kertaa. Sillä on niistä peräti 16 ykkössijaa ja voittosummaa reilut 150 000 euroa.

Alkumatkan johtanut Ypäjä Jallu piti Ellin Sisusta jääneenä toiseksi niukasti ennen Josveisiä, joka hyökkäsi kolmannesta ulkoa viimeisellä takasuoralla ja kiri tasaisesti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi