Olli Koivusen ajama Callela Einstein saavutti kotiradallaan Turun Metsämäessä jo vuoden 12. voiton.
Olli Koivusen ajama Callela Einstein saavutti kotiradallaan Turun Metsämäessä jo vuoden 12. voiton.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Callela Einstein nousi voittotilaston kärkipaikalle

JTT-kilpailun valloittanut Callela Einstein pysyi voittojen tiellä myös aiempaa kovemmassa sarjassa ja aloitti Metsämäen perjantairivin suosikkina.

Toto4-1: Juoksun käsikirjoitus meni täysin ennakko-odotusten vastaisesti, kun Jukka Torvinen riisti Rose Cogerin kanssa johtopaikan Musclemanilta pitkäksi menneessä avauksessa, jonka seurauksena puolikas taittui 1.08:n kyytiä.

Muscleman pysyi takasuoralla Rose Cogerin takana, eikä Olli Koivusella ollut Callela Einsteinin kanssa myöskään halua pois sisäradalta. Kaksikon tilanne hankaloitui entisestään toisessa kaarteessa, kun Johnny English pääsi etenemään vastuksetta keulaan.

Tuurit olivat lopulta suosikin puolella. Viimeisellä takasuoralla toiselle radalle noussut Callela Einstein oli vielä tiiviissä pussissa, ja Muscleman pääsi hakeutumaan sitä ennen kiriin. Väylä vapauteen aukesi maalisuoralle tultaessa, kun Muscleman laukkasi ulkopuolelta. Callela Einstein spurttasi lopun napakasti ja ehti rintamasta ensimmäisenä linjalle.

Ajalla 15,1a/2100 metriä tullut täysosuma oli Callela Einsteinille kauden kahdestoista, jolla se nousi maamme voitokkaimmaksi ravuriksi. Parvelan Retulla on yhtä monta ykkössijaa, mutta Callela Einsteinilla on enemmän kakkosia.

Harri Koivusella on muitakin valttikortteja tässä taistossa, sillä tallin hevosista Bismarck Comery on vain voiton päässä. Tälle illallekin voitto oli Koivusille jo toinen.

Viimeisellä takasuoralla toisesta ja kolmannesta parista hyökänneet Spanish Rose ja Stonecapes Poe veivät muut totosijat. Tauolta palannut Stonecapes Poe sai peesata melkein maalisuoralle asti ja työntyi Spanish Rosen ohi toiseksi. Johnny English oli melkein samassa rintamassa neljäs.

Toto4-2: Kohteiden pelatuin hevonen Hollaus oli omaa luokkaansa, vaikka aloitti kisan lyhyellä laukalla ja jäi kymmeniä metrejä kärjestä.

Monille muillekin tuli laukkoja, ja Hollaus sai ajaa kärkiryhmää kiinni enempiä kiertelemättä. Se pääsi puolimatkassa neljänteen ulos, lähti saman tien reissuun ja painui jo takasuoralla johtoon.

"Voltti oli vähän myöhässä, ja tuli laukka sitten. Vaikean kautta, mutta ylivoimainen hevonen", Arto Hammar kiteytti.

Nuorempana kolmesti voittanut Hollaus teki viime vuonna orivarsan Costellosta ja on 9-vuotiaana palannut tositoimiin. Tea Jalosen tamma on juossut pitkän tauon jälkeen viidesti. Se on napsinut totosijoituksia hyvillä esityksillä ja kirkasti sijoituksen nyt kullaksi ajalla 29,6/2120 metriä.

"Tykkäsin tästä jo ennen varsalomaakin. Tämä on ollut aina hyvä, ja uskon, että se nousee nyt ryminällä", Arto Hammar kehui.

Jo alkumatkasta kärjen tuntumaan päässyt Mumina seurasi kiertelemättä toiseksi selvästi ennen toisesta ulkoa vapaasti tullutta Firelloa. Pitkään johtanut Golda Napanderi oli viimeisellä takasuoralla jo alakynnessä, kun pilasi laukkaan.

Toto4-3: Ratatallin hevoset nousivat päärooliin, kun Olli Koivunen täydensi hattutemppunsa Gillian Comerylla ja Seppo Markkula luotsasi Stonecapes Questorin toiseksi.

Suosikiksi luotettu Gillian Comery pääsi kaarteessa kolmannelta radalta toiseen ulos, mutta jäi toisen kaarteen alussa ilman vetoapua, kun Selfie Star pudotti edellä reippaasti vetäneen After Knightin taakse.

Viimeiselle takasuoralle mentäessä tilanne muuttui, kun Selfie Star nousi uudestaan toiselle radalle ilman vetoapua eikä lähtenytkään etenemään. Gillian Comeryn takaa iskettiin samassa kireihin, ja Olli Koivusella oli pähkittävää ongelman ratkaisemisessa.

Gillian Comery ohitti Selfie Starin pian sisäkautta ja pääsi heti takaisin toiselle radalle, jota sai tulla lopulta vapaasti. Kiriherkkyys oli vielä tallella, ja voitto irtosi vielä varmasti ajalla 16,1a/2100 metriä.

"Tämä oli täysi matka. Viimeksi se meni mailin, mutta se on parantanut ihan hirmuisesti. Treeniä on muutettu, ja se on selvästi tehonnut siihen", hoitaja Elli Haulivuori taustoitti.

Neljännestä ulkoa muiden mukana kirikaistalle lähtenyt Stonecapes Questor spurttasi maalisuoralla neljättä Prodigy Sharkrataa toiseksi.  nousi sen kannoilla kolmanneksi ennen näiden edellä kiertänyttä Freddy K:ta.

Toto4-4: Olli Koivuselle neljäs voitto, ja kaikki oman tallin hevosilla! Selene Lune oli selvästi paras päätöskohteessa, vaikka juoksi toista rataa ilman vetoapua.

Kyseessä oli volttilähtö, joten numero seitsemän tiesi Selene Lunelle juoksuradan paikkaa. Se sai hyvän startin ja pääsi heti toiselle radalle, jota pitkin eteni pikkuhiljaa kohti johtavaa Hamis Fameraiseria.

Tempo nousi rajusti kolmannella puolikkaalla, ja Hamis Fameraiser jäi alakynteen jo takasuoralla. Kärkipaikka vaihtui loppukaarteessa, eikä Selene Lunella ollut sen jälkeen hädän päivää. Ajaksi kirjattiin 7-vuotiaan tamman tasoitusennätystä lähentelevä 15,2/2100 metriä.

"Saatiin ajaa ihan oma valitsemaa tempoa. Koko matkan oli hyvä fiilis, ja Selene jaksaa punnertaa aina maaliin asti. Se tulee tuon lopun niin lujaa, että siinä on vaikea ohitella", Olli Koivunen selvitti kuraisena mutta iloisena.

Selene Lune oli toiseksi pelatuin. Sitä enemmän pelaajat luottivat tamman perässä nappijuoksun saaneeseen tallikaveri Questionmark Me'hin. Se seurasi tuntumassa ja oli tiukasti kiinni ainakin kakkossijassa, kunnes sekosi askelissaan maalisuoran alussa.

Toiseksi sijoittui lopulta kolmannesta ulkoa vapaasti tullut Real Red ennen Hamis Fameraiseria. Taustalla pitkään kiinni ollut ja loppukaarteessa kiriin iskenyt Sunbeam ehti aivan toton tuntumaan neljänneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi