Jere Taulion valmentamassa 3-vuotiaassa Callela Ikaroksessa on ainesta ikäluokkalähtöihin.
Jere Taulion valmentamassa 3-vuotiaassa Callela Ikaroksessa on ainesta ikäluokkalähtöihin.Arkistokuva: Annika Nisonen

Callela Ikaros parantaa kohti ikäluokkakilpailuja

Kuopion maanantaisen rivin aloittaneessa Nuorten Sarjassa kilvoiteltiin aika lailla tosissaan jo alkumatkasta, mutta ratkaisu tapahtui sittenkin vasta maalisuoralla, kun Santtu Raitalan ajama Callela Ikaros pääsi iskemään selväksi suosikiksi luotetun Knows Everythingin selästä.

Toto4-1: Yhdeksän nuoren lämminverisen tasoitusajossa lähdettiin livakasti matkaan. Paalun kolmikosta oli vikkelin Callela Ikaros, mutta se sai kimppuunsa jo kaarteessa takamatkalta lähteneen Knows Everythingin, jonka Esa Holopainen usutti takasuoralla voimalla keulaan.

Vauhti ei mennyt missään vaiheessa lönköttelyksi. Kun useamman kilpailijan askel alkoi loppukaarteessa painaa ja Martti Pellikka kannusti MAS Dominantin hyvään kiriin ulompia ratoja pitkin, sisärata aukesi väistämättä.

Voitosta ei syntynyt sen jälkeen taistelua, sillä Callela Ikaros spurttasi loppuhetket selvästi parhaiten. Jere Taulion valmentama 3-vuotias Callela Ikaros on voittanut neljästä startistaan kolme ja tuplasi nyt tienestinsä kahden tonnin ykköspalkinnon ansiosta. Ennätys siirtyi taas uusille sekuntiluvuille, kun 2100 metriä taittui aikaan 16,6.

"Rehellisesti sanoen koitettiin vastata niin paljon kuin pystyttiin, mutta Eski oli Knows Everythingin kanssa nopeampi siinä kohtaa", illan toisen voittonsa ajanut Santtu Raitala paljasti. "Siinä kävi kuitenkin kaikki marginaatit meidän puolella, ja saatiin siitä justiin sopivasti tilaa. Hevonen kiri helposti voittoon. Tällä on kiva tyyli mennä, ja tällä on aika kova jakso. Uskon, että tämä voisi olla tämä vuonna jossakin ikäluokkakisassakin mukana."

Callela Ikaros oli toiseksi pelatuin. MAS Dominant kukisti Knows Everythingin taistossa kakkossijasta.

Toto4-2: Kohteiden pankki Vilju jatkoi voittokulkuaan. Uloimmalta paikalta tasaisesti lähtenyt Vilju selvisi toiseen pariin ulos, josta se kiersi viimeisen takasuoran alussa kärjen rinnalle ja siitä loppukaarteeseen mentäessä keulaan.

"Kavereita laukkaili, niin saatiin oikeinkin hyvä paikka, ja sopivan reipasta veti kaikki", Jani Ruotsalainen kertasi alkumatkan tapahtumia. "Kuolemanpaikan hevonen sitten näytti, että se rupeaa hiljentelemään, niin ajattelin, että ajetaan tasaisesti eteenpäin, kun tällä ei ole hirveätä palaa. Siinä tein virheen, kun ajoin keulaan. Vilju rupesi siinä laiskottelemaan, mutta se rupesi heti vastaamaan toiselle hevoselle, kun se tuli lähemmäs. Hyvän hevosen piirteitä on paljon tässä."

Olli-Pekka Hämäläisen valmentama 6-vuotias Vilju ravasi vuoden seitsemännen voittonsa. Niistä kuusi on tullut nyt peräkkäin. Ennätys koheni lukemiin 27,4a/2100 metriä.

Viimeisen takasuoran alussa kolmannesta sisältä toiselle radalle siirtynyt Mattilan Urho kiersi loppukaarteeseen mentäessä Viljun tuntumaan toiselle radalle ja piti sitä uhkaamatta selvästi toiseksi.

Ensimmäisen takasuoran alussa johtohevosen takaa laukannut Sisu-Syke jatkoi porukassa, iski loppukaarteessa kiriin ja nousi edellisistä jääneenä kolmanneksi.

Hyvin lähtenyt Meleko Elvis laukkasi vajaan sadan metrin jälkeen, ja siitä lievästi häiriintyneinä laukkasivat kaarteessa Iinan Prinssi sekä Aavan Superi. Takarivistä johtoon pujahtanut Sarmööri taipui.

Toto4-3: Santtu Raitala tuurasi Vieremän kolarissa loukkaantunutta Mauri Jaaraa Maarit Ollikaisen valmentaman Ambrogion ohjissa ja teki sen onnistuneesti.

Niukaksi suosikiksi pelattu Ambrogio ei pystynyt puolustamaan sisältä johtopaikkaa, mutta Santtu Raitala pääsi sen kanssa toiselle radalle ja haki kärkipaikan ensimmäisen kaarteen lopussa.

Vauhti pysyi tasaisen kovana läpi matkan, mutta Ambrogio veti pontevin askelin maaliin asti ja toi Raitalalle illan kolmannen voiton tuloksella 14,1a/2100 metriä.

"Kyllä koitettiin lähteä niin kovaa kuin pystyttiin, mutta etukäteenkin oli sellainen mieli, että Driller Man voi olla sellainen hevonen, joka saa meidät yllätettyä", Santtu Raitala kertasi kiihdytysvaihetta. "Kunto on rautaa, ja hevonen teki hienon juoksun. Loppukurvissa se irtosi tosi kivan tuntuisesti."

Takarivistä lähtenyt Roberto Diver sai oikein suotuisan juoksun toisessa parissa ulkona ja pääsi lopussa vapaasti kiriin, muttei pystynyt haastamaan Ambrogiota.

Avauspuolikkaalla toiselle radalle ilman vetoapua jäänyt Lago Negro eteni Ambrogion tuntumaan ja tsemppasi rehdisti perille, mutta joutui tyytymään Roberto Diverille niukasti hävinneenä kolmanteen sijaan.

Toto4-4: Cartivet Meetingin karsinnan suosikki Hard To Trick ampaisi auton takaa johtopaikalle, mutta kun Veli-Pekka Toivanen kiersi Johnny Flamella ensimmäisen takasuoran aikana tasaisesti rinnalle ja iski toiseen kaarteeseen mentäessä yllättäen voimalla kohti kärkipaikkaa, Martti Pellikan ajama suosikki ei ehtinyt vastata.

"No nyt onnistui", Veli-Pekka Toivanen riemuitsi. "Sen jälkeen vaan, että pussissa pidetään. Martilla on niin hyvä hevonen, ettei sille kärsi antaa yhtään rakoa. Lopussa rupesi kuitenkin tulee takaa, mutta luotin siihen, että kyllä maali ehtii tulla."

Juha Puhtimäen valmentama Johnny Flame piti puolen mitan voittoon ajalla 14,9a/2100 metriä. Se oli toiseksi pelatuin.

Viimeisen takasuoran alussa viidennestä ulkoa muiden mukana kolmannelle radalle lähtenyt Vie De Dream iski loppukaarteen puolivälin jälkeen vapaalle radalle, kiri lujaa ja nousi toiseksi, vaikka viimeisen satasen vapaasti tullut Hard To Trick spurttasi loppuhetket myös napakasti. Hard To Trick jäi täpärästi kolmanneksi. Vie De Dreamin edellä kirinyt Livi Mystery oli tuntumassa neljäs.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi