Mika Forssin ajama Cameron Evo oli ylivoimainen.
Mika Forssin ajama Cameron Evo oli ylivoimainen.Kuva: Juhani Hynynen

Cameron Evo voitti Einari Vidgrénin muistoajon kilpailuennätyksellä

Iivo Niskasen yhdessä Kari Lähdekorven ja valmentaja Heikki Korhosen kanssa omistama Cameron Evo oli omaa luokkaansa Vieremällä ravatussa 4-vuotislähdössä, joka oli illan ohjelmassa neljäntenä Toto5-kohteena.

Toto5-1: Kevinin Tähti ja Uutelan Liisi voittivat ennen pääpelin kohteita, ja illan kolmannen täysosuman Tuomas Pakkaselle toi avauskohteessa kolmanneksi eniten pelattu Never Queen.

Ykkösnumerolla kilpaillut Never Queen ei pystynyt hyödyntämään lähtöpaikkaansa voltista ja jäi paikkojen vaihduttua jonossa neljänneksi. Se pääsi jatkossa pykälää edemmäs ja viimeisellä takasuoralla toiseen pariin ulos, josta ratkaisi varmasti.

"Vauhti oli tasaisen kovaa, ja siinä suhteessa olin tyytyväinen juoksupaikkaan. Ajattelin, että kyllä siinä varmaan rakoja tulee", Tuomas Pakkanen sanoi. "Ja hyvin sieltä pääsi tulemaan. Korvat oli kiinni, ja ne kun aukaisi, löytyi vielä pykälä."

Pakkanen myönsi, että ilman Kivarin Raindancen epäonnistumista voitto olisi ollut tiukassa. Ensimmäisen takasuoran lopussa johtoon edennyt suosikki kampesi kierrosta myöhemmin yhtäkkiä ulospäin ja pilasi hetken päästä laukkaan.

Juha Pylkkäsen valmentaman 5-vuotiaan Never Queen kauden ja samalla uran kolmas ykkönen tuli tamman tasoitusennätyksellä 17,6/2140 metriä.

Takamatkalta lujaa lähtenyt Omnia Lindy painui johtoon ensimmäisen kaarteen lopulla, luopui paikasta takasuoralla ja jäi pian kolmanteen sisälle, josta se nousi 800 metriä ennen maalia vetämään toisen radan jonoa. Se pääsi johtoon loppukaarteessa ja piti Never Queeniä lukuun ottamatta muut varmasti takana. Toisen radan jonosta loppukaarteessa sisälle kääntänyt Flying Chip pinnisti kolmanneksi. Bea Conchita laukkasi lähtöön.

Toto5-2: Henri Bollströmistäkin tuli jo tuplavoittaja, kun kolmoslähdön vieneen Fast Answerin lisäksi Juiseri kasvatti saldoa.

Hapuillen lähtenyt Juiseri selvisi kuitenkin kolmanteen pariin ulos, josta se kiersi puolimatkassa etusuoralla toiseen ulos. Ensimmäisen kaarteen lopulta toista rataa ilman vetoapua juossut Herra Heinämies tarjosi hyvän selän, ja Bollström sai odotella kiriin kääntämistä melkein maalisuoralle asti.

Herra Heinämies vastasi hyvin, mutta Camilla Vihannon Juiseri runttasi silti kohtalaisen varmasti voittoon tuloksella 25,9a/2140 metriä.

"Tietenkin tuntee jo tuon hevosen, mutta tänään oli taas vaikea lähteä", Henri Bollström huokaisi. "Se ei millään meinannut päästä rytmiin ja meni sellaista, että kaikki maailman askeleet käytiin läpi. Siitä ne pikkuhiljaa etsittiin. Se on tosi vahva ja voitti nytkin korvat kiinni."

Kolmannesta sisältä loppusuoralle tultaessa vapaille päässyt Hevillä työntyi kolmanneksi niukasti ennen johtanutta Kobardia.

Hieman alle 43 prosentin kannatuksen kerännyt Herra Heinämies oli kohteiden pelatuin hevonen. Juiseri oli lähdössä toiseksi käytetyin merkki.

Toto5-3: Illan menestyskuskit kävivät voitosta tiukan väännön, jossa Henri Bollström nousi Tuomas Pakkasen rinnalle kolmeen voittoon.

Susanna Lipposen valmentama niukka suosikki Victory Pilot avasi auton takaa johtopaikalle, jonka Bollström luovutti kaarteen puolivälissä Arctic Passionille. Tämä sai kimppuunsa All Inin, jolla Tuomas Pakkanen piti tempon raikkaana.

All In hankki loppukaarteeseen mentäessä yliotteen, muttei aivan päässyt kääntämään sisäradalle. Kierros ennen maalia kolmannesta sisältä sen taakse toiseen ulos noussut Vagabondo iski maalisuoran avautuessa kirikaistalle, ja Victory Pilot mahtui samassa hakeutumaan vapaille.

"Victory Pilot lähti kovaa, mutta Hannu (Arctic Passionia ajanut Hannu-Pekka Korpi) tuli sillä paineella ja Tuomas vielä perässä, että ajattelin antaa jonkun muun ottaa prässin vastaan", Henri Bollström kertasi. "Takasuoralla näytti, että näinkö me päästään pois sieltä ollenkaan, mutta lopuksi saatiin tilaa ja se kerettiin voittoon."

Victory Pilot kuittasi 2500 euron voittorahat 1640 metrin matkalla ajalla 13,4a. All In kesti urheasti toiseksi täpärästi ennen Vagabondoa.

Toto5-4: Takarivistä lähtenyt niukka suosikki Cameron Evo sai illan päälähdössä suotuisan juoksun kolmannessa ja toisessa parissa ulkona, josta se kiersi viimeisellä takasuoralla kärjen rinnalle.

Mika Forss katsoi loppukaarteessa, ettei johtohevosta seurannut Leader Brodde pääse irti tarpeettoman sujuvasti, ja sen haparoitua hän antoi Cameron Evolle menoluvan. Sen jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Cameron Evo vei 15 000 euron ykköspalkinnon 2140 metrillä ajalla 13,2a, joka on uusi kilpailuennätys.

"Hevonen oli ihan älyttömän hyvän tuntuinen koko matkan, ja jotenkin tuntui, että jos kaveri olisi tullut korvalle, siinä olisi ollut vielä pikkuisen lisääkin. Se on mennyt ihan älyttömästi viime vuodesta eteenpäin", Mika Forss suitsutti.

Cameron Evoa valmentaa osaomistaja Heikki Korhonen, jonka mukaan se on tällä hetkellä noin 90-prosenttinen.

"Toivotaan, että se oli vaan sen verran, että meillä on vielä varaa petrata", omistajaporukkaan kuuluva Iivo Niskanen totesi kolmannen omistajan Kari Lähdekorven haastattelussa. "Huippuhienon näköinen hevonen, oli ilo katsoa. Mutta ei vielä nuolaista. Derbyyn on pitkä aika, ja urheilijana tietää sen, että viimeiset viikot on kaikista pahimpia. Yhdet kuvaukset olen kyllä järjestänyt siihen Derbyn jälkeen, että Helsinkiin meno pitäisi olla siihen aikaan."

Mattias Djuse kannusti Leader Brodden toiseksi selvästi ennen tasaista rypästä, josta takapareista selissä tullut Willow Pride työntyi viime hetkillä kolmanneksi. Johtopaikalla juossut President Lindy antoi ratkaisuvaiheessa vähän periksi ja putosi täpärästi totosta. Celsius Evo laukkasi puolimatkassa sen rinnalta.

Toto5-5: Rivi päättyi isoon yllätykseen, kun kymmenenneksi eniten pelattu VästerboPaperDoll kiri onnistuneen selkäjuoksun jälkeen voittoon tasoitusennätyksellään 15,6/2160 metriä.

Takamatkan takarivistä huolimatta juoksupaikka löytyi neljännestä parista, josta Henry Ala-Korpi käänsi Asko Lapin valmennettavan toiseksi viimeisessä kaarteessa vetävään selkään kolmannelle radalle.

"Viimeiseen kurviin kun tultiin, paine oli vielä hyvä ja laput vetämättä. Silloin ajattelin, että kyllä se lähellä voisi olla", Henry Ala-Korpi nautiskeli. "Pelaajat ei katsoneet lauantain välistarttia Kalajoella. Sehän oli aivan ylivoimainen siellä."

Yllättäjät valtasivat myös muut totosijat, kun Una Signora kiri viidennestä ulkoa toiseksi ja kuudentena sisällä matkannut Star Price ehti kolmanneksi.

Lähdössä pidettiin alusta asti kovaa tempoa, ja suosikki Maccabi Yosefin kohtaloksi koitui paikka toisella radalla ilman vetoapua.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi