Charme Asserdal voitti vuoden 1979 Elitloppetin karsinnan, mutta taipui finaalin maalisuoralla viidenneksi.
Charme Asserdal voitti vuoden 1979 Elitloppetin karsinnan, mutta taipui finaalin maalisuoralla viidenneksi.Kuva: Juhani Länsiluoto

Charme Asserdalin tarina, osa 10

Charmen toinen Elitloppet vuonna 1979 ei tuonut toivottua täysosumaa, vaikka suomalaista ravihistoriaa toki kirjoitettiin, kun kisaan osallistui Kila-tallista myös Ari Even ajama Madrigal.

Kumpikin hevonen selvitti tiensä finaaliin, Charme jopa karsintavoittajana.

Se olisi ollut uskomaton suoritus miltä tahansa ravimaailman tallilta suomalaisesta amatööritallista puhumattakaan.

Nyt paljastui kuitenkin heikkous, joka esti Charmea tulemasta Elitloppet-voittajaksi uran kolmesta finaalipaikasta ja kahdesta karsintavoitosta huolimatta.

Charme Asserdal ei ole koskaan juoksijanuransa aikana pystynyt toisessa hiitissä yhtä hyvään suoritukseen kuin ensimmäisessä

Näin analysoi päätoimittaja Jyrki Kaminen Hevosurheilussa.

Elitloppetin jälkeen ravifanit saivat vihdoin nähdä Charmen kotimaassa ennen sen toista matkaa MM-kisaan New Yorkissa. He olivat saaneet odotella idolinsa näkemistä yhdeksän kuukautta ja hehkutus oli sen mukainen.

Kesäkuussa tamma voitti toisen Suurmestaruutensa näytöstyyliin ja oli paras myös Jyväskylän Killerillä arkisessa lähdössä, jossa ohjiin istahti ensi kertaa Ari Eve.

Ensimmäisen todellisen suurvoittonsa näyttämöllä Haagin Grote Prijs der Lage Landenissa Charme oli kolmas laukattuaan kolme kertaa lyhyesti.

Laukkatahti jatkui hylkäykseen asti Gelsenkirchenin Elite-Rennenissä, minkä jälkeen vuorossa oli jälleen tiivis kotimaan kiertue akselilla Suonenjoki-Ylivieska-Forssa-Oulu.Se oli nykykatsannossa raju viimeistely ennen toista MM-kisaa.

Sanomattakin on selvää, että myös kotimaiset ravijärjestäjät kävivät kuumina, ja yritteliäisuus palkittiin. Charme veti paikalle ennätysyleisöjä, Suonenjoella 5 700 henkeä, Ylivieskassa 4 400 henkeä ja niin edelleen.

”Ei me mitään ihmeellisiä maasuja osallistumisesta pyydetty, mutta tulihan sieltä sitten kaikenlaista. Suonenjoeltakin pakettiautolasti mansikoita, joita jakelin tutuille ja vähän tuntemattomillekin, kun en halunnut niitä jättää pihaan mätänemään”, Timo Eve muistelee tänään.

Toisessa MM-kisassaan New Yorkissa Charme oli kolmas juututtuaan loppusuoralla kärkirintaman taakse. Voiton vei toisen kerran peräkkäin sittemmin auto-onnettomuudessa menehtynyt nuori Peter Haughton ajokkinaan nyt Doublemint.

”Ajat muuttuvat, kun kolmossijakin on pettymys”, Jyrki Kaminen myönsi kuin itsekin ihmetellen Hevosurheilussa.

Lohdutuskilpailussa Challenge Cupissa Heikki Korpi sai pussituksen pelossa käskyn ajaa johtavan rinnalta, ja sijoitus valahti viidenneksi ranskalaisen Hillion Brillouardin korkatessa parhaat palat.

Kausi jatkui tiiviinä kotimassa, ja omistaja Timo Eve kokeili ohjia vaihteeksi itse. Mikkelin SE-kokeessa Charme hävisi Viking Waylle ja oli sitten Kouvolan loimiajon 7. täysin pieleen mennen vauhdinjaon jälkeen.

Åby Stora Prisissä ohjiin oli palannut Heikki Korpi, mutta meno ei vakuuttanut vieläkään – sijoitus kuudes.

Matka jatkui Munchenin Preis de Besten –kisaan, jonka Charme oli voittanut vuotta aikaisemmin. Nyt selvisi myös syy alkusyksyn vaisuihin startteihin.

”Charme on tutkittu perin pohjin Munchenissä, jossa sikäläinen eläinlääkäri on löytänyt varsinaisen syyn tamman vaivoihin. Charme on sairastanut jo kohta pari kuukautta munasarjatulehdusta, joka eläinlääkärin mukaan on saanut alkunsa Amerikan matkalta”, Hevosurheilu raportoi.

Preis der Besten tuotti kakkossijan Vermon ensimmäisen Finlandia-ajon voittaneen ranskalaisen Ejakvalin jälkeen, mitä Hevosurheilu kommentoi ”ilouutisena Munchenistä”.

Hilversumin EM-osakilpailussa Prijs der Gigantenissa Charme oli kakkonen Hadol du Vivierin jälkeen, ja sama sija toistui ruotsalaisjenkin Madison Avenuen voittamassa Malmön Mullers Memorialissa.

Jälkimmäiseen kisaan osallistumisen ehtona oli Hevosurheilun tietojen mukaan lentokuljetus, mikä kertoi Charmen arvosta ja asemasta eurooppalaisessa ravipörssissä.

Charmen kuusivuotiskausi päättyi Milanon Gran Premio delle Nazioniin, jossa ruotsalaisjenkki Pershing sinetöi EM-sarjan voittonsa Charmen sijoittuessa kolmanneksi.

Milanossa Charmen ohjiin vaihdettiin viime hetkillä italialainen Giuseppe Guzzinati, kun Heikki Korpi juuttui lennollaan Frankfurtiin. Ajolinjat menivät pieleen, sillä Charme tuli pussitetuksi jälkijoukkoon.

Seuraavassa osassa kerrotaan Charmen kansainvälisen uran viimeisistä urotöistä ja kaavailuista, joita Timo Evellä oli tammansa tulevaa siitosuraan varten.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi