Risto Tupamäki sai nautiskella Costellon kyydissä, kun muut putosivat päätöspuolikkaalla valjakon tuntumasta.
Risto Tupamäki sai nautiskella Costellon kyydissä, kun muut putosivat päätöspuolikkaalla valjakon tuntumasta.Kuva: Satu Pitkänen

Costello uusi voittonsa Valkeala-ajossa

Edellisen lauantain laukka oli enää muisto vain, kun Costello porhalsi Kouvolassa järjestetyssä Valkeala-ajossa ylivoimaiseen voittoon. Kymppitonnin ykköspalkinto tuli 2120 metrillä ajalla 24,1.

Jottei haastoi alussa Tee Wee Paronin, joka juoksi vauhdikkaan avauspuolikkaan päätteeksi johdossa. Takamatkan juoksuradalta lähtenyt Costello kiersi silti jo ensimmäisen takasuoran lopussa tuntumaan toiselle radalle, jota se juoksi viimeiselle takasuoralle asti.

"Tasaisesti ajettiin. Kierros ennen maalia ajattelin, että en yritäkään ohi ennen kuin vasta lopussa, mutta hevonen alkoi olla tuossa kun lähdettiin takasuoralle ite vähän eri mieltä. Ajattelin siinä, että annetaan mennä ja tehdään olo kaikille mahdollisimman epämukavaksi. Täyden kympin esitys", toisen voittonsa päivän Toto76-kohteissa ajanut Risto Tupamäki suitsutti.

Kilpailu oli Costellolle tämän vuoden kuudes ja voitto viides. Palkintorahoja Herttuan perheen ori on kerännyt niistä 41 000 euroa.

"Tänään meni kuin elokuvissa", valmentaja Ville Herttua riemuitsi. "Paalulta avasivat lujaa, ja Costello sai olla hetken parijonossakin."

"Joku startti varmaan vielä ajetaan, ja huhtikuun puolivälissä ruvetaan palvelemaan tammoja ja tammanomistajia. Siinä tulee breikki sitten. Olisko joku puolentoista kuukauden homma, ja kesällä taas jatketaan."

Costello voitti Valkeala-ajon myös viime keväänä. Viisi vuotta sitten nimensä kunniataulukkoon ravannut Diktaattori jatkaa huipulla kaudesta toiseen ja kiri nyt vahvasti toiseksi. Myös takasuoralla kärkipaikan menettänyt Tee Wee Paroni yritti rehdisti maaliin saakka ja piti kolmanneksi niukasti ennen Siirin Älliä ja Pyörylän Paronia.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi