Creatine hyvästeli muut St Michelin loppusuoralla
Creatine hyvästeli muut St Michelin loppusuorallakuva: Jussi Lähde

Creatine on St Michelin valtias 10,3a

St Michelissä nähtiin kilpailun historian ensimmäinen yhdysvaltalaisvoitto kun Adam Bowdenin omistama ja Johnny Takterin valmentama viisivuotias ori Creatine osoitti kuuluvansa myös uuden maanosansa huipulle.

Lähtökiihdytyksessä Daniel Redenin Smilin Eli otti pahan laukan. Kärkeen kiihdytti Jorma Kontio Quick Fixin kanssa ja sai pian rinnalleen Jimmy Takterin joka todella vaati vauhtia. Ensimmäiset viisisataa juostiin aikaan 05,0. Moista vauhtia ei St Michelissä ole aiemmin nähty. Kilometrin aika oli 08,2. Tämän jälkeen Quick Fix antoi periksi ja Creatine osoitti kuuluvansa ravimaailman suurimpiin kisoihin. Loppuajaksi muodostui 10,3a Johnny Takterin katsellessa Mikkelin loppusuoraa leppoisan oloisena.

"Racing is racing", Johnny Takter kuittasi kysymykset kisan vauhdinjaosta. "Olisin tietysti mieluummin ajanut rauhallisemman alun ja loppuaika olisi kenties ollut parempi. Creatine on ehdottomasti Elitloppet-luokan hevonen mutta en osaa kertoa sen jatkosta oikeastaan mitään, veljeni (Jimmy) on treenarina yhteydessä omistajaan tulevista kilpailuista." Creatinen omistaja kuittasi voitosta 70 000 euroa.

Toiseksi hienolla kirillä juosseen Solea Rivellieren valmantaja ja ohjastaja Philippe Daugeard oli tyytyväinen yhdeksänvuotiaan ranskalaistamman kisaan. Kotiinviemisiä valjakolla oli puolentoista sekunnin ennätysparannus.
”Hevonen lähti täysiä, mutta vauhtimme ei ihan riittänyt lähdössä, koska muut lähtivät todella kovaa. Se ei kuitenkaan haittaa, koska hevonen tulee samaa vauhtia sitten koko matkan loppuun asti eikä luovuta. Olen todella tyytyväinen hevoseen ja onnellinen toisesta sijastamme,” Daugeard kertoi.

Daugeardista on kehkeytynyt melkoinen Suomen ystävä. Viikonloppuna hän twiittasi ranskankieliselle raviyhteisölle muun muassa seuraanaa: "Olen poika maalta, suomalaiset muistuttavat minua juuristani, he ovat mutkattomia ihmisiä".

Kisan paras suomalainen oli viime vuoden voittajan ruotsalaisen Reven D´Amourin kolmanneksi ohjastanut Hannu Torvinen."Reven D´Amour oli ihan hyvä kolmas. Viimeinen kurvi oli tälle hieman hankala. Ori kuitenkin spurttasi vielä lopussa, mutta ei mahtanut mitään ranskalaiselle (Solea Rivelliere), sillä se tuli todella kovaa lopussa."

Paras suomalaisvaljakko oli neljänneksi Seabisquit ja Mika Forss.

Lue laaja St Michel-paketti keskiviikon Hevosurheilusta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi