Edward Ale seppelöitiin Suomen mestaruuden johdosta.
Edward Ale seppelöitiin Suomen mestaruuden johdosta.Kuva: Roosa Lindholm

Edward Ale tykitti Suomen mestaruuteen

Kenttä kääntyi Suomen mestaruudessa Vermossa. Ylivauhdista tehokkaimmin kiittivät ohjastaja Olli Koivunen ja ruuna Edward Ale.

Kasiradalta matkaan sännännyt Edward Ale ei kuulunut lähdön kuumimpiin pelihevosiin ja Olli Koivusen ajokki joutui peruuttamaan alussa häntäjoukkoihin.

Kärki ei tasannut vauhtia missään vaiheessa, vaan matkaa taitettiin kolmirinnan. Viimeinen puolikas oli keulahevosille liikaa, jolloin tuoreet voimat jyräsit kohti lähdön parhaita paloja.

Jorma Kontion ohjastama Special Promise näytti maalisuoran alussa lipuvan kohti voittoa, mutta sitten Olli Koivunen iski Edward Alen kanssa. Vielä takasuoran alussa aivan hännillä ollut valjakko tykitti maalisuoraa hurjasti ja ehti Suomen mestaruuteen tuloksella 12,2a / 2100 metriä.

"Koitin lähteä tasaisesti matkaan, jos kävisi kauhea munkki ja pääsisimme parijonoon. Rakoa ei löytynyt ja jouduimme hännille", Olli Koivunen kertasi lähdön alkuhetkiä.

"Mielessä oli 700–800 metriä jäljellä, että kärkipään täytyy pysähtyä jossain kohtaa. Suoralle kun päästiin vedin korvat auki ja laput alas. Hevonen teki ihan uskomattoman kirin. Hieno hevonen ja suoritus", Koivunen hehkutti.

Petri Puro on Edward Alen valmentaja. Hevosen omistaa Harju Trot Oy ja sen on kasvattanut Kuusaan Virma Oy. Voittaja palkittiin 30 000 eurolla.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi