Santtu Raitalan ajama Edwina Orden piti suurena suosikkina.
Santtu Raitalan ajama Edwina Orden piti suurena suosikkina.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Edwina Orden jatkoi voittokulkuaan Tammakriteriumin karsinnassa

Teivon tiistai-illan pääpelissä on kuusi kohdetta, kun ohjelmassa on kolme karsintaa Tammakriteriumiin sekä Pimara Cupiin. Nuoret tammat aloittivat, ja niistä jo ME-vauhtiin yltänyt Edwina Orden hoiti homman avauskohteessa koko kierroksen pelatuimpana.

Toto65-1: Tanja Goman-Niemisen valmentama Edwina Orden teki ennätysaikansa voittaessaan keväällä SHKL Cupin. Sen jälkeen se voitti kesäkuussa Kasvattajakruunun alkuerän ja Tammahambon, josta tuli reilun viiden viikon starttiväli.

"Se näkyi siinä, että hevonen oli tosi paljon normaaliakin energisempi", ohjastaja Santtu Raitala totesi. "Se oli lämmittänyt ihan puolireipasta vauhtia, ja kyllä se oli kilpailussakin aika meneväinen. Alunperin mietin, että voitaisiin ajaa tänään vaikka selästä, mutta tamma oli auton perässä niin meneväinen, että tuntui, että siinä on liikaa riskiä, jos sitä koittaa siinä hillitä."

"Tämä on siitä hauska, että sillä on paljon omanlaisia mieltymyksiä. Sen tietää, että jossain kohdin matkaa se vielä tasaantuu siitä. Harvinainen hevonen, kun se tuon alun innokkuden kestää kuitenkin tosi hienosti ja voitti nytkin oikein varmalla tyylillä."

Edwina Orden ravasi 2100 metriä aikaan 15,2a, jolla se kuittasi 3000 euron ykköspalkinnon. Ensi viikon lauantain finaalissa voittaja saa kymmenkertaisen summan.

Alusta asti lähinnä sisärataa tullut India Web seurasi pari mittaa jääneenä toiseksi. Toisen kaarteen alussa toiselta radalta viidenteen sisälle pudottanut Countess Zolletta pääsi jatkossa kolmanteen ulos, josta se kiri napakasti kolmanneksi ennen India Webin takana pussissa maaliin tullutta Lex Libertya, joka kuitenkin selvisi myös loppukilpailuun.

Toto65-2: Santtu Raitala toi voittajaesittelyyn myös Oulun Kärppien raviliigan Mercedes Matchin, joka kukisti yli 65-prosenttisesti merkityn Arctic Emman.

Ensimmäisen kierroksen tapahtumat ratkaisivat lopulta voiton. Club Nord Yankee piti rivakassa kiihdytyksessä johtopaikan Tingalingia vastaan, ja Pekka Korpi tyytyi Arctic Emman kanssa paikkaan kärkiparin takana toisessa ulkona.

Santtu Raitala äkkäsi tilaisuutensa heti kaarteen jälkeen ja reissutti Mercedes Matchin kolmannesta parista kohti kärkeä. Sen selkä kelpasi Hannu Torviselle, ja näin Mercedes Match pääsi etenemään jo takasuoran aikana keulaan asti.

Arctic Emma iski viimeisellä takasuoralla rinnalle ja hankki päätöspuolikkaalla jo hienoista otettakin, mutta Mercedes Match kontrasi vielä vähän ennen maalia.

"Halusin, että kovin vastustaja olisi mieluummin meidän takapuolella", Santtu Raitala perusteli varhaista ratkaisuaan. "Tämä on oikeasti tosi kyvykäs hevonen, ja ajattelin, että annetaan sen tänään näyttää, mihin se pystyy, kun se vaan malttaa ravia mennä. Loppusuoran alussa mietin, että varmistellaanko toista tai kolmatta sijaa, mutta sitten Mersu rupesi itse taistelemaan ja tsemppasi tosi hienosti."

Katja Melkon valmentama Mercedes Match on alkukauden laukkastarttien jälkeen voittanut nyt jo kolmesti peräkkäin. Ennätys parani peräti puolitoista sekuntia aikaan 14,9a.

Neljännestä ulkoa maalisuoran uloimpana kirinyt Sahara True Lies nousi kolmanneksi, ja sen edeltä takasuoralla kiriinsä lähtenyt Bee Snipes vei viimeisen finaalilipun. Sisäkautta pitkään tullut Queenstyle ei lopulta päässyt yrittämään vapaasti, ja sille jäi jossiteltavaa.

Toto65-3: Kolmannen tammakarsinnan suosikki First Class Lady pääsi kaarteen jälkeen etenemään vastuksetta johtoon. Se sai vetää sen jälkeen yli kilometrin ajan lönköttelyä, pinkoi päätöspuolikkaan yhtätoista ja voitti varmasti ajalla 16,2a.

"Auton takana oli pikkaisen liikaa painetta, enkä uskaltanut päästää sitä laukan pelossa ekoilla sadoilla metreillä, vaikka tämäkin osaa lähteä lujaa", Timo Korvenheimon valmennettavaa ajanut Tapio Perttunen huomautti. "Sitten saatiin ajaa tosi rauhassa aivan tuohon viimeiseen kurviin asti. Loppu piti tulla vauhdikkaasti, ettei kukaan pääse yllättämään."

"Finaalista tulee tosi mielenkiintoinen. Kaikki nämä kaksitoista, jotka finaaliin pääsee, niin kaikki on varteenotettavia hevosia. Tottakai on suosikit, mutta takaakin voi tulla joku yllättävä. Startti teki tehtävänsä, mutta First Class Ladylla on ajettu aina korvat kiinni. Niiden avaamista voi miettiä, mutta valmentaja tekee päätökset."

Toisen kaarteen puolivälin jälkeen neljännestä sisältä toiselle radalle ilman vetoapua noussut Donna Leonora runttasi vahvasti perille ja työntyi juuri ennen linjaa voittajan takaa hitusen jääneen Rhapsody Pointin edelle toiseksi.

Sisältä ulos noussut Exceptional kiri loppuhetket myös terävästi, ohitti White Cross Esmen ja pääsi loppukilpailuun.

Toto65-4: Auton takaa hyvin lähtenyt suosikki Amazing Warrior pääsi heti johtopaikalle, jossa sai vetää pitkään täysin rauhassa.

Toisen kaarteen jälkeen toisesta ulkoa rinnalle kiertänyt Fernando Vixi antoi viimeisellä takasuoralla painetta, mutta Mika Forssin ajama Amazing Warrior vastasi ja teki kympin pintaan sujuneen päätöspuolikkaan maalisuoralla eroa. Ajaksi kirjattiin 15,7a/2100 metriä.

"Nämä on olleet aika kovia lähtöjä, missä se on juossut, ja nyt se sai sellaisen hyvän lähdön vauhdin puolesta", valmentaja Seppo Mäntyniemi iloitsi. "Kun keulan sai ja sai vetää mieleistään vauhtia, niin kyllä mulla usko kasvoi ja luotin, että aika lähellä sen pitäisi olla. Vauhti kiihtyi sitten kyllä yhtäkkiä. Tämä on vähän harvatahtinen eikä saanut heti kovaa vauhtia päälle, mutta kyllä se sitten näytti helpolta."

Lähtö oli Pimara Cupin ensimmäinen karsinta. Ne järjestetään erirahaisille hevosille, ja 15 hevosen ryhmänä ajettavassa finaalissa lähtöpaikat määräytyvät voittosumman mukaan. Kustakin karsintalähdöstä jatkaa viisi hevosta finaaliin.

Viimeisen takasuoran alussa kolmannesta parista hyökännyt All Ready Match kiri kärkiparista jääneenä kolmanneksi.

Toto65-5: Kaarteen lopulla kolmannelta radalta keulaan edennyt Harmimatic Tinker sai pian rinnalleen alun niin ikään ulkona kiertäneen Grainfield Aidenin, joka pääsi takasuoran lopulla kärkipaikalle.

Hannu Korpi sai säädellä matkalla tempoa ja ajoi alta pois vasta sata metriä ennen maalia. Harmimatic Tinker spurttasi hyvin, mutta toiseksi eniten pelattu Grainfield Aiden lipui varmaan voittoon, joka oli sille kolmas peräkkäin ja tuli rahakkaimpien karsinnassa ajalla 14,3a.

"Koko ajan oli hallinnassa", Hannu Korpi vakuutti. "Vedin vielä varmuudeksi vetolaput silmille tuossa sata ennen maalia, ja oli kyllä varma voitto. Mielenkiinnolla finaaliin, kun tuo hevonen on selästä vielä parempi."

Toiseksi viimeisessä kaarteessa viidennestä ulkoa muiden mukana kolmannelle radalle lähtenyt Wicasa Sioux kiri maalisuoraa uloimpana tosi lujaa ja ehti kolmanneksi. Kolmannesta ulkoa kirikaistan kärkeen lähtenyt suosikki Denver Brodde meni koko ajan nihkeän tuntuisesti ja kiri vain tasaisesti.

Toto65-6: Viimeisen takasuoran alussa toisesta parista ulkoa hyökännyt BWT Daenerys painui loppukaarteeseen mentäessä kärkeen ja piti siihen asti johtaneen Johnny Begoodin sitten varmasti toisena.

"Tamma meni ehkä karvan verran turhankin lujaa tuon takasuoran, mutta päästiin sillä spurtilla sitten keulaan asti", illan toisen voittonsa ajanut Mika Forss kertasi. "Tämä on ihan oikea hevonen, kun henkinen kantti pikkuisen vielä kovenee eikä se rupea kuskin kanssa taistelemaan."

Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama 4-vuotias BWT Daenerys oli alimman sarjan karsinnan suosikki ja teki 2100 metrillä ajan 15,2a.

Ensimmäisen kaarteen jälkeen kolmannelta radalta hännille pakittanut Callela Einstein lähti huonosta selästä reissuun jo viimeisen kierroksen alkupuolella. Se hakeutui lopussa vielä ulommas ja kiri väkevästi kolmanneksi.

Korjattu 21.05: Pimara Cupin finaali ajetaan 15 hevosen ryhmäajona, ei tasoitusajona.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi