El Dirtyman karkasi vastustajiltaan Vermossa.
El Dirtyman karkasi vastustajiltaan Vermossa.Kuva: Pekka Salonen

El Dirtyman ei pettänyt pelaajia

Elina Laakkosen valmentama El Dirtyman voitti suvereenisti Vermossa.

Viisivuotias El Dirtyman esitteli jo viime keväänä kykyjään, kun meni toukokuussa täyden matkan 14-aikaan.

Loppukausi meni harakoille, mutta nyt ruuna on takaisin.

Suvukas ravuri juoksi kauden toisen kilpailunsa keskiviikkona Vermossa. Mika Forssin ajokki eteni alussa keulaan, josta karkasi ylivoimavoittoon.

"Lähdin ajamaan tasaisesti omaa ajoa. El Dirtyman on tosi vahva hevonen, ja kuvittelin että pääsemme ainakin johtavan rinnalle".

"Tällä hevosella on tosi hyvä moottori. Olosuhteet eivät suosineet, mutta ruuna voitti varmasti", Forss kiitteli.

Toto65-kierroksen pelatuimman osallistujan El Dirtymanin voittotulos oli 16,0a / 2100 metriä. Forssille voitto oli kolmas peräkkäinen, kun ohjastaja vei kaksi edellistä täytelähtöä nimiinsä.

Enintään 12 000 euroa ansainneiden koitoksen kakkosrahat nappasi Kari Venäläisen ajokki Arrowsrain, joka kiri loppua vauhdikkaasti. Leemark's Dominic oli Hannu Torvisen kannustamana kolmas.

Toto65-seurantajuttua päivitetään lähtöjen myötä.

Toto65-2: Enintään 65 000 euroa tienanneiden kylmäveristen ryhmässä sattui ja tapahtui.

Alkumatkasta taisteltiin juoksupaikoista tosissaan. Lopulta Risto Tupamäen ajokki Hanslankari juoksi keulassa Rokin Maxi ja Pertti Puikkonen rinnallaan.

Maalisuoralla suosikki Iinan Maestro iski kiriin aivan ulos, mutta laukkasi pian mahdollisuutensa. Hanslankari näytti pitkään voittajalta, mutta ori haparoi lopussa. Rokin Maxi käytti tilaisuuden hyväkseen ja runttasi voittoon.

"Tällä jaksavuus on suuri vahvuus. Nytten, kun hevonen ravaa, jaksaa se nitistää toisia", Pertti Puikkonen uhkui tyytyväisyyttä voittajahaastattelussa.

Hanslankari piti harhailuistaan huolimatta toiseksi ennen Jani Ruotsalaista ja Piispalan Santeria.

Toto65-3: Antti Teivainen otti heti alussa muilta luulot pois Strickerin rattailla, kun ilman kenkiä kilpaillut ravuri pamautti omaa vauhtiaan keulaan enintään 90 000 euroa tienanneiden ryhmäajossa.

Stricker piti keulasta oikein helposti pintansa ja voitti tuloksella 13,7a / 1609 metriä.

"Stricker ravasi kengittä jotenkin sulavammin kuin kenkien kanssa", Antti Teivainen kehui ajokkiaan.

"Vika kurvissa Stricker tuntui niin hyvävoimaiselta, että piti vain passailla. Ruuna tuli täysissä voimissa maaliin."

Sisäradan vetäessä Seppo Markkula oli Frosty Vicen kanssa toinen, Hannu Korpi Remote Controlin kanssa kolmas. Suosikki Ratu Royale ei ollut parhaimmillaan, vaan tuli 2. ulkoa maalin kuudentena.

Toto65-4: Enintään 26 000 euroa ansainneiden ryhmästä oli povattu Bluehill's Stormin ja Hannu Torvisen heiniä. Kaksikko ei satsannut alkuun, vaan löysi juoksupaikan 3. ulkoa.

Valjakko iski viimeisellä takasuoralla kiriin kolmannelle. Taisto voitosta näytti pitkään tasaiselta, mutta kun Torvinen pyysi Bluehill's Stormilta maalisuoran puolivälissä lisää kyytiä, irtosi ruuna varmasti muista.

Bluehill's Stormin voitti oli hevosen kolmas peräkkäinen.

Tuomas Korvenojan suojatti Roheryn aloitti kautensa lupaavasti. Tamma oli mukana reippaassa 11,0-vauhtisessa avauksessa, mutta sykäisi loppua vauhdikkaasti toiseksi. Johtavan rinnalla matkannut Instant Rich oli Tapio Perttusen kanssa maalissa seuraavana.

Toto65-5: Markku Hietanen ei matkannut turhaan Laihialta Vermoon ohjastamaan yhtä hevosta. Hietanen pamautti Volsurittaren kanssa vauhdikkaasti matkaan ja keulaan enintään 25 000 euron ryhmässä.

Kuusivuotiaalla Volsurittarelle jäi kaasu hieman hirttämään, mutta tamma ei siitä välittänyt. Se irtosi maalisuoralla oikein helposti muista.Voittotulos oli 26,9a / 2100 metriä.

Teemu Okkolin kannusti valmentamansa Aton johtavan rinnalta kakkosrahoille. Juha Länsimäen ajokki A.T. Veeti lopetti kolmanneksi.

Toto65-6: Valmentaja Nyyti-Maria Timosen illan kruunasi Agnesen voitti Toto65-päätöksessä.

Jukka Torvinen pääsi etenemään tamman kanssa aina keulaan saakka, josta piti varmasti pintansa Helsinki-ajon nimikkolähdössä.

Ari Moilasen ajokki Fakir Victory kiri takaa kolmanneksi. Tuomas Korvenoja oli kolmas William Pinen kanssa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi