Janne Soronen nautti Elian Webin kyydistä lauantaina, mutta finaalissa ruunaa ajaa Jorma Kontio.
Janne Soronen nautti Elian Webin kyydistä lauantaina, mutta finaalissa ruunaa ajaa Jorma Kontio.Kuva: Anu Leppänen

Elian Web hallitsi Suur-Hollola-ajon välieräänsä vakuuttavaan tyyliin

Lauantain pääpelissä suurimmat kannatusluvut saanut Elian Web palasi Euroopan huippukisoissa tapahtuneiden taipumisten jälkeen voittojen tielle, kun johti Janne Sorosen ajamana Suur-Hollola-ajon ensimmäistä välierää alusta loppuun. 

Toto75-1: Kierros käynnistyi kylmäveristen I-divisioonan karsinnalla, jossa lähes puolet kohteen merkeistä kerännyt Herra Heinämies laukkasi jo ennen lähtölinjaa.

"Koitettiin tulla puomiin mahdollisimman myöhään, mutta auto lähti meidän makuun aavistuksen hiljaa. Herra Heinämies oli sitten vaan tosi paineissaan auton takana, ja tuli laukka", ohjastaja Santtu Raitala selvitti.

Ekosan kiihtyi ensin keulaan, mutta kaarteessa kolmannelta radalta rinnalle tullut Hevillä painui pian ohi. Sen jälkeen Hevillän ulkopuolella kiertänyt Kujanpään Jyräys riisti kärkipaikan.

Avauspuolikas taittui 1.20:n lukemiin, mutta se ei näkynyt Kujanpään Jyräyksessä, joka hallitsi vakuuttavasti maaliin saakka.

"Se oli tosi hyvä", ohjastaja Ville Tonttila ylisti. "Ei se oikeastaan näin hyvä ole ollutkaan. Se alkoi jo tuhat ennen maalia painamaan ohjalle, että eikö saa mennä kovempaa."

Kujanpään Jyräys on ollut hyvä nimenomaan johtopaikalta. Se on voittanut kesäkauden neljästä kilpailustaan kolme juuri siitä. Heikki Pyykön ja Jaana Väänäsen 12-vuotias ori kuittasi 7000 euroa nyt ajalla 23,1a/2140 metriä.

Toisesta ulkoa puolimatkassa toiselle radalle ilman vetoapua kiertänyt Vapperi tsemppasi toiseksi ennen Hevillää. Takasuoralla kolmannesta parista toiseen ulos kiertänyt Koveri ei parantanut enää lopussa.

Toto75-2: Parhaasta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä suuri suosikki Elian Web oli juuri niin hyvä, kuin se on totuttu näkemään. Kymppitonnin ykköspalkinto tuli 2140 metrillä ajalla 12,0a.

"Tuli oikeastaan niitä vanhoja hyviä aikoja tämän kanssa mieleen. Sellainen se on aina ollut, kun se on hyvä, että loppukurviin tullessa tulee vaan lisää painetta ohjiin ja se odottaa, milloin saa spurtata. Samaa vanhaa Eetua, mutta tuntuu, että se on vaan kehittynyt niistä ajoista", Janne Soronen herkutteli.

Neljännestä sisältä loppusuoralle tultaessa vapaille selvinnyt One Direction kiri 1.10-vauhtisen päätöksen loppusuoran tulisesti ja ehti toista rataa ilman vetoapua juosseen Le Gros Billin ohi toiseksi.

"Hevonen pääsi hyvään paikkaan sisäradalle. Ajattelin, että Elian Web vetää keulasta varmaan maaliin, eikä jäädä varmaan pussiin. Kyllä jännitti ja tuntui hyvältä", alle 30 000 euron voittosummalla finaaliin menneen One Directionin omistaja-valmentaja Hanna Lepistö riemuitsi.

Neljäntenä sunnuntain finaaliin selvisi Majestic Man, joka hyökkäsi toiseksi viimeisessä kaarteessa kolmannesta parista ja eteni takasuoralla toiseen ulos.

Toto75-3: Kaarteen jälkeen johtoon edennyt suosikki Hotshot Luca veti toista välierää maaliin asti. Tasaisen reippaalla matkavauhdilla syntyi tismalleen sama aika 12,0a kuin ensimmäisessä erässä.

"Koitetaan saada se juomaan. Sehän on kaikkein tärkeintä, että ne juo hyvin, kun kumminkin jonkunmoinen nestehukka tulee tällaisen startin jälkeen", Pekka Korpi ennakoi jo huomista finaalia. "Voi miettiä vähän, jos ajaisi ilman kenkiä. Riippuu vähän kelistäkin. Joku väittää, että se auttaa, mutta katsotaan nyt."

Viimeisen takasuoran alussa neljännestä parista kiriinsä lähtenyt Willow Pride lennähti loppukaarteessa Hotshot Lucan tuntumaan toiselle radalle. Se tarjosi hyvän vastuksen, muttei pystynyt vakavammin uhkaamaan.

Hotshot Lucan takaa jäänyt Jack Vader taipui päätössatasella hieman, ja neljännestä sisältä tosi sujuvasti edennyt Fast Time työntyi yllätyskolmoseksi ennen välistä ulos hakeutunutta Sahara Sandstormia, joka jatkaa myös sunnuntaina.

Willow Priden edestä kiriin kääntänyt Whole Lotta Love ei loistanut. Knows Bestin ja Stonecapes Queilan juoksut menivät pieleen jo alkumatkasta, kun ne kiersivät ulkona ja etenivät vuoron perään toiselle radalle ilman vetoapua.

Toto75-4: Avauspuolikas taittui kahdesti 1.08,5:n lukemiin, ja kolmannessa erässä pistettiin vielä sekuntia ripeämpää kilometrivauhtia. Johtopaikan valtasi lopulta Better Boss, joka pystyi kiihdytyksessä pitämään Lexus Dreamin ulkopuolellaan ja ajoi sitten johtoon ampaisseen Juicemanin rinnalla niin pitkään lujaa, että pääsi takasuoran puolivälissä keulaan.

Tempo rauhoittui kierroksen ajaksi, ja kun vakavampaa haastetta ei ilmaantunut, karkasi Better Boss 11,5-lopetuksessa ylivoimavoittoon ajalla 12,8a. Se oli viidenneksi pelatuin.

"Alku meni liian pitkäksi ja liian kovaksi, mutta hevonen tuntui hyvältä", Iikka Nurmonen kertasi. "Se on juossut raskaassa balanssissa, kun on tuntunut, että se on vähän kevyt edestä. Nyt sitten viikolla plastattiin kavioita ja otettiin kengät pois. Kyllä se varmaan vähän auttoi."

Neljännessä parissa tasaisen juoksun saanut Big Headache kiri lopulta jälkijoukon kärkeen toiseksi ennen viimeisen kierroksen alussa sen takaa kirikaistalle lähtenyttä Zeus Kempiä, joka sai pian muita eteensä.

Sisältä lähtenyt Club Nord Elit ei pystynyt kiihdytyksessä pitämään Juicemania ulkopuolellaan, mutta se pääsi jatkossa kätevästi toiseen ulos, josta lähti vajaat 900 jäljellä vetämään kolmannen radan jonoa perässään Cameron Evo, joka iski loppukaarteessa vapaalle radalle.

Niukka suosikki Cameron Evo ei pystynyt maalisuoralla vastaamaan perästään kirineille, mutta pinnisti neljäntenä finaaliin. Club Nord Elitissä ei sen sijaan ollut puhtia. Vaikean juoksun saanut Lexus Dream jäi viidenneksi.

Toto75-5: Toisessa parissa ulkona tasaisen suotuisan juoksun saanut Venerdi sai odottaa kiriin lähtöä loppukaarteen alkuun asti, mutta kaiken aikaa perässä tullut Anything For You selätti sen maalisuoralla selvällä erolla.

Jarmo Saarela ajoi Risto Airaksisen valmentamaa Anything For Youta, joka oli kuudenneksi pelatuin ja teki 3140 metrillä ajan 15,2a.

"Voittoa odotin tietenkin, kuten aina", Risto Airaksinen pamautti. "Härmään sitä lähdettiin viimeksi jo hakemaan, mutta siellä tuli harvinaiset laukat tälle hevoselle. Kengittä kokeiltiin silloin ekan kerran, mutta ei se todellinen syy ollut. Se näytti hirveän hyvältä. Nyt laitoin sellaiset ultraohuet kengät."

Venerdi oli toinen, ja Griminal Jack kiri viidennestä sisältä kolmanneksi. Alle kympin avauksessa johtopaikan pitänyt Captivate taipui lopussa, samoin toista rataa hiljalleen kohti kärkeä edennyt Effronte Photo.

Toto75-6: Antti Ojanperä valmensi viime vuonna eniten 75-voittajia ja Santtu Raitala ajoi niitä. Kaksikko pääsee harvoin yllättämään pelaajia, mutta Raggari oli vasta neljänneksi käytetyin merkki.

Raggari yllätti jo lähtiessä, kun pääsi ohi sisäradan Humisevasta. Kaarteen jälkeen tilanne normalisoitui siltä osin, kun suosikki kiersi kärkeen.

Tauolta palannut H.V. Tuuri sai asemat toisesta parista ulkoa, mutta se oli vielä kaukana parhaastaan eikä pysynyt loppusuoralle tultaessa enää kärkihevosten mukana. Raggari mahtui näin nousemaan vapaasti kiriin ja spurttasi tulisesti voittomatsiin.

Humiseva antoi myös periksi, mutta toista rataa ilman vetoapua juossut Tuviker irtosi Raggarin kanssa muista. Tahti kiihtyi niin kovasti, että koko päätöspuolikas kellotettiin 21-vauhtiseksi. Hetkessä yliotteen hankkinut Raggari piti sen perille ja nappasi kauden avausvoittonsa ajalla 27,2a/2640 metriä.

"Valmentaja yllätti, kun hän oli keventänyt balanssia edestä paljon ja se toi lähtönopeutta roimasti lisää", Santtu Raitala naurahti. "Raggarin kausi on alkanut aavistuksen takkuillen, eikä meistä kukaan olisi ollut harmissaan, vaikka hevonen olisi jäänyt johtavan taakse kiinni. Hevosessa on tosi kova luokka, ja se tulee vielä paremmaksi, mitä se tänäänkin oli."

Kolmannesta sisältä vapaasti tullut Tähtisekki työntyi viime hetkillä Humisevan ohi kolmanneksi.

Toto75-7: Niukka suosikki Obrigado valtasi johtopaikan. Toiselle radalle jäänyt Thai Profit sai kaarteen jälkeen selän Jugadorista, joka piti tempoa toisella kierroksella.

Loppukaarteessa kiriin iskenyt Thai Profit puristi toiseksi pelatuimpana niukasti ykköseksi. Hannu Torvinen ajoi Kimmo Aholan ruunaa, joka teki 2140 metrillä ajan 13,8a.

"Sekki aukesi näköjään ennen starttia. Sitä on mietitty, että pitäisi kokeilla ajaa ilman, ja nyt se tuli kokeiltua", Kimmo Ahola naurahti.

Obrigado piti toiseksi täpärästi ennen Thai Profitin perässä juossutta ja kirinyttä Joe Di Maggiota. Kärjen takaa ulos hakeutunut Conny Sisu seurasi rintaman takana tilaa saamatta neljänneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi