Riihimäki Grand Prix -kilpailun voittaja vuosimallia 2015 on Fiery Sid.
Riihimäki Grand Prix -kilpailun voittaja vuosimallia 2015 on Fiery Sid.Kuva: Hanna Laakso

Fiery Sid juoksi Riihimäen sankariksi

Fiery Sid voitti Riihimäen päälähdön kotiyleisönsä edessä.

Riihimäki Grand Prix -kilpailussa saatiin tänä vuonna yllätysvoittaja, kun urhean esityksen tehnyt Fiery Sid puristi maaliin ensimmäisenä.

Yhdeksänvuotiasta ruunaa ohjasti Ari Moilanen. Fiery Sidille voitto oli jo viikon toinen, sillä se voitti torstain Toto4-kierroksella Lahdessa.

Riihimäki Grand Prix -lähdön voitto kasvatti hevosen palkintorahasummaa 3000 eurolla.

Taskukokoisen suurkilpailun voitto oli liikuttava monella tapaa, sillä hevosen omistajapariskunta Sirkka ja Lauri Parviainen ovat Riihimäen Raviseuran aktiivisia jäseniä. Voitto kirvoitti yleisöstä kunnon aplodit.

Tallialueella hevosen ja pariskunnan ympärillä riitti lähdön jälkeen onnittelijoita.

”Kyllä tuntuu ihan mahtavalta, kun voitto tulee ihan täysin puskista. En osannut yhtään kuvitella, vaikka se Lahdessa olikin hyvä”, hevosta itse valmentava Lauri Parviainen kertoo.

Lähtöä koko matkan keulasta vetänyt Womanizer taipui vasta vähän ennen maalia sijoittuen toiseksi. Kolmanneksi juoksi Kiikku’s Lordi.

Fiery Sidin voittoaika oli 14,5ake.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi