First Revengen kauden ensimmäinen voitto tuli maaliskuussa Vermossa Ari Moilasen ajamana.
First Revengen kauden ensimmäinen voitto tuli maaliskuussa Vermossa Ari Moilasen ajamana.Arkistokuva: Pekka Salonen

First Revengen ennätys koheni yli kaksi sekuntia lukemiin 12,7a

Mikkelissä ajetaan kesällä maileja, joilla vanhat ennätykset laitetaan romukoppaan. Perjantai-illan pääpelin avauksessa First Revenge hyödynsi kärkihevosten liian kovan kilvoittelun ja kirmasi neljännestä parista ykköseksi ajalla 12,7a.

Toto4-1: Välivuoden jälkeen Matias Salon tallista radoille palannut 6-vuotias First Revenge on saavuttanut kuudessa kilpailussa neljä totosijaa, joista kaksi on voittoja. Toinen osuma tuli takasuoran alussa neljännestä parista käynnistyneellä kirillä.

Edeltä hyökännyt Capo The Yankee tarjosi vetoapua takasuoran ajan, ja loppukaarteessa kaksikko eteni jo kärkipariksi. Isompaa matsia voitosta ei syntynyt, sillä kolmanneksi eniten pelattu First Revenge meni varmasti ohi.

"Ajattelinkin, että kenttä kääntyy, ja saatiin vielä hyvää vetoapua", First Revengeä ajanut Henri Bollström iloitsi. "Viimeisessä kurvissa oli vielä vähän ravivaikeuksia, ja se täytyi ajaa tarkasti, mutta hevonen voitti muuten helposti."

Kolmannesta sisältä jo takasuoralla ulommas hakeutunut Big Chip kiri edellisille selvästi hävinneenä kolmanneksi.

Lähdön suosikki Lewis Li nousi nopeimmin lähteneen Rocktown Sheriffin takaa kaarteessa rinnalle ja piti tempon kovana. Se pääsi 11,5-vauhtisen avauskierroksen jälkeen keulaan, mutta antoi lopulta selvästi periksi.

Toto4-2: Viime kaudella neljästi voittanut 12-vuotias T.J. Jakari saavutti tämän kauden ensimmäisen täysosumansa, kun se ampaisi seiskanumerolla auton takaa rivakasti keulaan ja veti tasaisen hyvää tahtia maaliin asti.

Neljänneksi eniten pelattu T.J. Jakari kirjautti ajan 25,0a, jolla sen ennätys parani melkein sekunnilla.

"Hevonen lähti tosi napakasti, ja saatiin keula helposti", Tuomo Heikkisen oria ajanut Tero E. Mäenpää totesi. "Siinä se oikeastaan oikein odottaa, milloin joku tulisi rinnalle. Silloin, kun tämä on kunnossa, tällä on hyvä laskea keulasta. Tämä on aika pirteä peippo vielä."

Ensimmäisen kaarteen jälkeen T.J. Jakarin takaa rinnalle nostanut suosikki Lulun Lupaus kiritti hyvin, muttei jaksanut puristaa lopussa enää ihan täysillä ja jäi selvästi toiseksi.

Kärjen takaa loppukaarteessa toiseen ulos siirtynyt Carda pinnisti loppuhetkillä puolittain Lulun Lupauksen kupeelle kolmanneksi.

Pääasiassa toisessa ulkona matkannut M.A. Piste nousi takasuoralle kirikaistalle. Se ei pystynyt etenemään, mutta punnersi tasaisesti edellisten tuntumassa, kunnes päätössatasella pilasi laukkaan. Neljännessä ulkona juossut Tvitteri laukkasi loppukaarteen alkupuolella.

Toto4-3: Kolmanneksi eniten pelattu Veloce Vald voitti Jarmo Saarelan ohjastamana isoimmalla numerolla, kun vauhti oli alusta lähtien riittävän reipasta.

Kuudennessa ulkona seuraillut Veloce Vald iski viimeisellä takasuoralla vapaalle neljännelle radalle ja kiri 1.16-vauhtisessa lopetuksessa usean vastustajan ohi ensimmäiseen voittoon Suomessa. Täysi 2100 metrin matka taittui aikaan 14,6a, joka jää vain kymmenyksen 5-vuotiaan italialaisruunan ennätyksestä.

Harri Rantaselta tulleen Velode Valdin omistaa kouvolalainen Kirsi Ellonen ja sitä valmentaa hänen puolisonsa Marko Lavi. Startti oli heiltä käsin seitsemäs.

"On tiedetty, että sillä on kykyjä, kunhan saa vaan ne pienet asiat loksahtamaan kohdalleen. Jos kaikki natsaa, tällä pärjää kovemmissakin tehtävissä", Marko Lavi uskoi.

Hänniltä loppukaarteessa Veloce Valdin perään hakeutunut Dark Defender kiri lopun terävästi ja ehti juuri ajoissa johtopaikalla juosseen Club Nord Chipin ohi toiseksi.

Yli 46-prosenttisesti merkitty kohteiden luottohevonen Littlebro Comery kiersi reippaassa menossa kolmatta rataa, kunnes ensimmäisen takasuoran puolivälissä pääsi kärkihevosen rinnalle. Siitä se antoi lopussa hieman periksi.

Toto4-4: Sisältä lähtenyt Rebel Rapid ei mahtanut kiihdytyksessä mitään tulisesti avanneelle suosikki Lady Luckille, joka paineli puolikkaan 1.08:n lukemiin ja täyden kierroksen aikaan 10,5.

Takarivistä lähteneellä Johnny Flamella tyydyttiin ennakkokommenttien mukaisesti varovaiseen taktiikkaan, mutta vauhdinjako mahdollisti menestymisen. Se lähti takasuoran alussa takajoukosta kolmannelle radalle, sai pian selän eteen ja kiersi loppukaarteessa neljännen radan kautta kärjen tuntumaan.

Rebel Rapid mahtui loppukaarteen puolivälin jälkeen nousemaan kärjen takaa ulommas ja tavoitteli samaa paikkaa Johnny Flamen kanssa. Veli-Pekka Toivanen käänsi suoralle tultaessa vähän ulospäin, ja säästöjuoksun saanut Rebel Rapid kiri vapaata toista rataa pitkin lopulta varmasti ykköseksi.

Kuusivuotiaan ruunan kasvattajien Piia Ojalan ja Aatto Silventoisen omistamaa Rebel Rapidia ajoi Henri Bollström, joka saavutti näin toisen voittonsa kohteissa. Rebel Rapidin ennätys parani kolmella kymmenyksellä aikaan 11,9a.

"Kovaa yritin liikkeelle, mutta Tommilla lähti niin kovaa, ettei ollut puhettakaan siihen, mutta sitten saatiin kyllä hyvä juoksu sen takana", Henri Bollström kertasi. "Loppukaarteessa oli totta kai tiukkaa, mutta Vellu tuli kolmatta rataa ja meille tuli mun mielestä selvä rako nostaa toiselle ja siitä sitten voittoon. Tämä tulee hyvin maaliin saakka on hyvä kilpahevonen, kun sille käy monenlaiset juoksut."

Johnny Flame oli hyvä toinen, ja Lady Luck jäi kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi