Seppo Markkula on voittanut Freelancerilla ennenkin, edellisen kerran elokuussa Teivossa.
Seppo Markkula on voittanut Freelancerilla ennenkin, edellisen kerran elokuussa Teivossa.Arkistokuva: Jarno Unkuri

Freelancer hallitsi Pilvenmäellä alusta loppuun

Perjantain profiiliravit järjestettiin Forssan Pilvenmäellä, missä avauskohteen selvä suosikki Freelancer sai häärätä johtopaikalla mielin määrin.

Toto5-1: Auton takaa rivakasti lähtenyt Freelancer valtasi hetkessä johtopaikan. Painetta ei tullut, ja vauhti pysyi alusta asti maltillisena kiihtyäkseen vasta lopussa niin, että päätöspuolikas kellotettiin 1.11-vauhtiseksi.

"Ei ollut tarvetta ajaa matkalla kovempaa. Tämä menee rauhassa, ja tuossakin sai välillä käskeä, että pitää jonkinlaista vauhtia", Harri Koivusen valmennettavaa ajanut Seppo Markkula huomautti. "Sitten lähti kyllä hyvin vetämään tuolla 300 ennen maalia, ja hyvä kuva jäi."

Voitto oli 5-vuotiaalle ruunalle jo kauden yhdeksäs ja tuli 2140 metrin kisassa ajalla 17,0a.

Loppusuoralla kolmannesta sisältä jyrkästi ulommas hakeutunut Sivori Effe spurttasi loppuhetket tulisesti ja ehti täpärästi toiseksi ennen loppukaarteessa kolmannesta ulkoa kiriin kääntänyttä Belenosta. Sivori Effen perässä vapaille päässyt Luckyline Krok seurasi pirteästi neljänneksi.

Takasuoralla toisesta ulkoa hyökännyt ja noin 300 jäljellä toiselle radalle pudottanut Estelle Halm ei jaksanut puristaa täysillä. Freelancerin takaa jo hieman jäänyt Mentha laukkasi loppusuoran alussa.

Toto5-2: Nappijuoksun jälkeen vahvasti taistellut Get Going Ginny saavutti uransa ensimmäisen voiton. Sen kanssa voittokamppailuun irronnut selvä suosikki Miss Maverick painoi maalisuoralla vierellä sisäänpäin ja laukkasi juuri ennen maalia kakkossijalta.

Ari Hartikainen valmentaa puolisonsa Lena Lindblomin kasvattamaa ja omistamaa Get Going Ginnyä, jota ajoi Emma Väre.  Ysipaikalta johtohevosen selän pitänyt Get Going Ginny siirtyi viimeisen takasuoran lopulla toiseen ulos, iski loppukaarteessa kiriin ja vastasi Miss Maverickille, joka hyökkäsi taaempaa viimeiselle takasuoralle mentäessä ja eteni nopeasti kärkihevosten tuntumaan.

"Tämä on isointa varmaan kymmeneen vuoteen, mitä mun raviurheilussa on tapahtunut", Lena Lindblom riemuitsi. "Tämä on oikein tyypillinen hankala tamma. Kesät se on niin pahassa kiimassa jatkuvasti, että ei viitsi edes yrittää ajaa kilpaa. Viime talvena se teki ihan asiallisia esityksiä, muttei vaan halunnut voittaa eikä ole halunnut koskaan tsempata. Kotona se tuntuu ihan miljoonalta, mutta ei suorita yhtään. Nyt tämä korvaa taas pitkäksi aikaa."

Viisivuotiaan tamman avausosuma tuli 2140 metrillä ajalla 15,9a. Se oli viidenneksi pelatuin.

Johtopaikalla juossut Like Fatal Love piti Miss Maverickin laukattua toiseksi niukasti ennen Sahara Hot Mamaa, joka kiersi puolimatkassa kolmannesta parista kuolemanpaikalle.

Toto5-3: Suurimmalla numerolla kilpaillut Jasun Velho sai takamatkalta salamastartin, pääsi sujuvasti toiseen ulos ja iski kaarteen jälkeen pienellä palalla johtopaikalle.

Viimeisen kierroksen alkupuolella kolmannesta parista kirikaistalle lähtenyt Trendi eteni takasuoralla rinnalle ja haastoi tiukasti, kunnes vajaa sata metriä ennen maalia pilasi laukkaan.

"Tämä on tehnyt hyvät kirit, kun saa mennä rauhassa matkalla", ohjastaja Jarmo Saarela muistutti. "Kun aukaisin korvat tuossa lopussa, se lähti hyvin, mutta kyllä Arillakin tuli hyvin ja tiukalle olisi mennyt, jos ei olisi laukannut."

Lohjalaisen Leila Salon kasvattama, omistama ja valmentama 6-vuotias ruuna oli tasaisesti pelatussa lähdössä kuudenneksi eniten käytetty merkki. Se teki 2160 metrillä ajan 31,3.

Jasun Velhon takaa 25-vauhtisessa lopetuksessa jäänyt Ahon Taika piti Trendin laukattua toiseksi ennen kolmannesta ulkoa kirinyttä Voitto-Aatosta.

Lähdön suosikki Passikuva pääsi ensimmäisessä kaarteessa sisältä kolmanteen ulos. Se jäi takasuoralla ilman vetoapua ja eteni Jasun Velhon rinnalle, mutta kadotti toiseen kaarteeseen mentäessä ravinsa ja otti pieniä laukkoja, jotka johtivat hylkäykseen.

Toto5-4: Kohteiden pankki Ergo Am voitti, vaikka joutui juoksemaan koko 1640 metrin matkan toista rataa ilman vetoapua.

Markku Niemisen valmentamaa 4-vuotiasta ruunaa ajanut Mika Forss tyytyi heti asemiinsa ja antoi johtopaikan pitäneen Quick Leaderin vetää rauhassa.

Tahti tiivistyi tosissaan vasta, kun Pops' Sunrise lähti takasuoran alkupuolella kiriinsä neljännestä parista. Ergo Am eteni loppukaarteessa täysin kärkihevosen vierelle, hankki otteen ja piti 11-vauhtisessa lopetuksessa Pops's Sunrisen varmasti kurissa.

"Annettiin hevosen lähteä, mitä se lähtee, ja olin tyytyväinen juoksupaikkaan", Mika Forss painotti. "Siinä kohtaa tietysti ruvettiin kiristämään vauhtia, kun Olli lähti hyökkäämään. Pops' Sunrisella on tosi kova loppukiri, ja sen takia halusin jäädäkin keulan rinnalle, etten päästä Ollia juoksemaan viimeistä kurvia kauhean sisällä. Juoksu meni just, niin kuin ajattelin etukäteen."

Mika Forss kehui myös suvukkaan Ergo Amin ravia: "Vahvojahan nämä musclehilliläiset on. Tosiaan muutamalla olen ajanut, eikä juokseminen ole ihan symmetristä, mutta tällä on."

Kolmannessa parissa ulkona matkannut All Ready Match pääsi päätösvaiheessa sujuvasti vapaille ja kiri tallikaverinsa tuntumassa kolmanneksi. Johtopaikkaa pitänyt Quick Leader oli aseeton, kun paremmat kilpakumppanit löivät täyden höyryn päälle.

Toto5-5: Loppusuoran alussa kolmannesta sisältä tilaa saanut Wall Street Comery spurttasi voittoon kolmanneksi pelatuimpana tuloksella 16,5a/2640 metriä. Harri Koivusen talliin toisen voiton tuonutta 5-vuotiasta ruunaa ajoi Olli Koivunen.

"Satsasin kyllä vähän, mutta siinä oli niin nopeita hevosia kavereilla, ettei pystytty muuta paikkaa kuin kolmas pari sisällä, mutta se olikin sitten loppujen lopuksi paras mahdollinen paikka meille", Olli Koivunen kertasi. "Päästiin ihan parhaimpaan mahdolliseen aikaan pois just, kun loppusuoralle käännytään. Hevonen sai siitä hyvän vauhdin päälle. Se tuli tosi lujaa maaliin, mutta kavereilla oli kanssa hyvät hevoset."

Alun maltilla ottanut Ray Mysterio päätyi toiselle radalle ilman vetoapua. Se tsemppasi siitä tosi vahvasti perille ja oli vain vähän hävinneenä hyvä toinen ennen johtanutta Valiant Dreamia. Lähdön suosikki El Senor Deo oli vaisu toisesta ulkoa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi