TOTO5-VOITTAJAT, PELIOSUUS JA RIVIN ARVO

T5-1: 6 Funderbar, 6,89%, 10,65 euroa

T5-2: 6 Jantter, 6,73%, 59,16 €

T5-3: 6 Melody Heel, 32,71%, 99,39 €

T5-4: 9 Prodigy Shark, 40,63, 130,24 €

T5-5: 2 Madrid, 35,82%, 187,86 €

Funderbar juoksi toisen perättäisen voiton, ja jatkoi Juho Ihamuotilan tallin loistovirettä. Ennen tiistaita hänen valmennettavien voittoprosentti oli tänä vuonna 29.

T5-1: T5-kierroksen avasi kriterium-koe kolmivuotiaille Suomessa syntyneille lämminverisillä.

Parhaiten alkukiihdytyksessä matkaan rynnisti kuutosradalta Funderbar, joka avasi voittotilinsä edellisessä startissaan Riihimäellä.

Valmentaja Ihamuotilan itsensä ohjastama ruuna ei saanut tehdä aivan omaa juoksua keulapaikalla, sillä alussa ykkösradalta startannut Spike’s Star kävi Joni-Petteri Irrin ajamana kysymässä, josko johtopaikka olisi tarjolla, mutta näin ei ollut.

Vauhti pysyi tasaisen vauhdikkaana koko matkan, eikä Funderbar ollut moksiskaan, vaikka sateen kastelema Teivon rata tuskin oli ainakaan nopeimmillaan. Talli EeroVeikon omistama ja kasvattama ruuna nappasi toisen perättäisen voittonsa koko matkan johdettuaan, ja samalla syntyi Funderbarin uusi ennätys, joka kirjataan nyt lukemin 16,2ake.

”Tässä oli hyviä varsoja vastassa, ja meillä oli vähän varusteet hakusessa ensimmäisiin startteihin, mutta nyt tuntuu löytyneen oikea balanssi”, Ihamuotila kommentoi voittajahaastattelussa. ”Tässä on potentiaalia. Jännä nähdä, miten hevonen tästä kehittyy. Viime startista se meni paljon eteenpäin, otti hyvin startin. Tämä lähtee kovaa ja jaksaa vähän mennäkin, siinä on paljon hyviä ominaisuuksia.”

T5-2: Funderbarin viitoittamalla pienten yllätysten tiellä jatkettiin myös toisessa kohteessa, joka oli kylmäveristen 2100 metrin tasoitusajo.

Ensimmäisen kierroksen joukon kärjessä viiletti paalun ykkösradalta startannut Hiekan Hohto. Kilometrin jälkeen keulahevonen vaihtui, kun 20 metrin pakilta loistavan startin saanut Jantter kiersi Mika Rintalan ohjastamana piikkipaikalle.

Siitä 6-vuotias ori vastasi 40 metrin pakilta lähteneille, ja lopussa ohitusta ulkoratoja pitkin yrittäneille Y.P. Sonille ja Rehulan Huville varsin mallikkaasti.

Myös Jantter paranteli ennätystään Teivossa, kun se kellotti voittoajaksi 33,0ke.

“Tämä on kehittynyt niin paljon, että sitä ei uskokaan, miten paljon hevonen voi kehittyä. Ihan yhtäkkiä se pudotti 10 sekuntia aivan kuin tyhjää vain. Se tuli kaikille yllätyksenä”, Rintala kertoi Jantterin kehityskäyrästä. “Olisi ollut varaa kiristää, mutta yritettiin ajaa vain se, mitä vaaditaan, kun laukkapeikko vaanii aina.”

T5-3: Kolmanteen kohteeseen saatiinkin sitten suosikkivoittaja, mutta jälleen kuutosradalta.

Ensin joukon otti komentoonsa kakkosradalta kiihdyttänyt Quell, joka onnistui torjumaan ulkopuolelta lähteneet ensimetreillä. Suosikkina kilpailleen Melody Heelin ohjastaja Kimmo Pökkä onnistui luovimaan valjakon toiseen ulos. Ratkaisun hetki koitti jo ensimmäisellä takasuoralla, kun Melody Heel oli jäänyt toisen radan veturiksi, ja Pökkä päätti ajaa  vauhdilla kohti kärkeä. Keulapaikka irtosikin ennen toista kaarretta.

Johtopaikalta Melody Heel oli tiistaina pitelemätön. Se karkasi komeaan voittoon ajalla 17,0ake.

Toiseksi kiri Hades ja kolmanneksi Quite A Rock.

“Tamma oli niin rento, että annettiin mennä eteenpäin”, Pökkä sanaili taktiikastaan. “Se huilauttaa itse itseään, kuskin täytyy vain yrittää pysyä hereillä, kun se on niin laiska menemään keulasta.”

T5-4: Neljännessä kohteessa lähdettiin räväkästi matkaan. Kovin into sinne oli nelosradalta lähteneellä Westcoast Skipperillä, joka saikin paikan puolustettua, mutta luovutti sen ensimmäisen takasuoran alussa myöskin keulaan mielineelle Partytimelle.

Suosikki Prodigy Sharkia ohjastanut Ari Moilanen teki ratkaisunsa aikaisessa vaiheessa, ja kiersi kolmannen kautta toiselle ilman vetoapua. Se sai kuitenkin nopeasti selän eteensä, kun toisen radan vetotyöt otti haltuunsa Antti Veteläinen ja Way To Go.

500 metriä ennen maalia Moilanen käänsi ajokkinsa kiriin, ja Prodigy Shark spurttasi vakuuttavaan voittoon ennen toiseksi kirinyttä Volume Acea.

Valitettavasti neljännen kohteen osalta ei kuultu voittajahaastattelua.

T5-5: Lämminveristen 2100 metrin ryhmäajossa ei kiihdytys venynyt, kun ykkösradalta matkaan päässyt Captivate piti leikitellen keulapaikan itsellään. Sen taaksi liimaautui lähdön suosikki Madrid.

Asetelma pysyi muuttumattomana aina viimeiselle takasuoralle, kunnes takaa aloitettiin kirejä. Kovimmalla vauhdilla kohti kärkeä rynnivät Beat Of Love ja Carleman. Voittoon kurkotti kuitenkin juuri oikeaan aikaan johtavan takaa tilat saanut Madrid, joka palasi voittokantaan vajaan kolmen vuoden tauon jälkeen.

Captivate kesti toiseksi, Carleman puolestaan tsemppasi kolmanneksi.

“Oli tosi tiukkaa, saatiin kreivin aikaan tilaa, ja hevonen kiri onneksi tosi hienosti viimeiset 150 metriä, ja linjalla oli tunne, että Madrid voitti lähdön”, illan toisen voittonsa ohjastanut Santtu Raitala kertasi maaliintuloa. “Luotin kirivoimaan, mutta oli kyseenalaista, että saammeko tuolla taktiikalla koskaan tilaa. Onneksi tänään saatiin juuri sopivaan aikaan tilat. Madrid on tehnyt koko ajan hyviä juoksuja, ja tuntuu, että nämä pari viimeistä, kun ollaan päästy starttirytmiin, niin hevonen on vielä vähän skarpannut.”