Jarmo Saarela ajoi Ginderiä.
Jarmo Saarela ajoi Ginderiä.Arkistokuva: Pekka Salonen

Ginder rikkoi kuparisen 52. startissaan

Ykkösnumerolla kilpaillut Ginder johti Jokimaan sunnuntai-illan Toto5-avausta koko 2640 metrin matkan. Voitto oli 8-vuotiaalle ruunalle ensimmäinen.

Toto5-1: Peräti kahdeksan kertaa toiseksi sijoittunut Ginder ei saavuttanut voittoa vahingossa, sillä se vastasi vetotöistä, kiristi päätöspuolikkaalla vauhdin 1.14:n lukemiin ja jätti muut varmasti taakseen.

"En minä sitä tiennyt, ettei se ole voittanut", ohjastaja Jarmo Saarela totesi. "Mitä olen sitä ajanut aikaisemmin, se on tehnyt ihan ok-juoksuja. Nämä pitkät matkat sille on olleet vielä parempia. Tarkoitus oli, että jos keulaan päästään, niin siitä ajetaan, kun ei ole ennen päästy kokeilemaan, ja kyllä hevonen hyvän juoksun teki siitä."

Tanja Goman-Niemisen omistama ja valmentama Ginder ravasi ajan 16,7a. Se oli seitsemänneksi eniten käytetty merkki avauskohteessa.

Ensimmäisellä takasuoralla viidennestä parista reissuun lähtenyt ja seuraavan kaarteen alussa kuolemanpaikalle päässyt suosikki Yeezuz ei pystynyt haastamaan kärkihevosta, mutta piti asemansa toisena. Sundsvik Orofebre kiri kolmannesta sisältä tilaa saatuaan kolmanneksi. Innocent Tooma laukkasi sen edestä maalisuoralle tultaessa.

Alun kolmatta rataa kiertänyt Game Of Live eteni avauspuolikkaan jälkeen toiselle radalle, jonne se sai selän eteen kolmannen kaarteen alussa. Alkuvaihe painoi kuitenkin jaloissa.

Toto5-2: Toisen kaarteen jälkeen viidennestä parista tien päälle lähtenyt Suvin Toivo eteni loppukaarteen alussa kuolemanpaikalle, josta se puristi kuudenneksi pelatuimpana voittoon tuloksella 31,1/2180 metriä.

"Päästiin heti hyvin toisten perään, niin se asettui hyvin ravaamaan", Laura Mustosen valmentamaa 8-vuotiasta ruunaa ajanut Kari Venäläinen kertasi. "Sitten kun saatiin se varmemmalle raville, lähdettiin ajamaan eteenpäin. Kun se on kunnossa, antaa sen polkea. Laukka ei ollut sillai lähellä, mutta ei se mitään varmaakaan ole. Kun se ei nähnyt enää muita, se luuli heti, että homma on ohi, ja piti patistella sitä. Se on iso, riski hevonen ja kehittyy vielä."

Kärjen rinnalta loppukaarteeseen mentäessä keulaan siirtynyt Sörkän Söör piti toiseksi ennen Tulipalloa, joka liittyi viimeisen kierroksen alussa taustalta kolmannen radan jonoon ja tuli tasaisesti perille. Esa Holopainen tuurasi Tapio Perttusta Sörkän Söörin ohjissa, ja Tulipalloa ajoi Kari Rosimo.

Selvä suosikki EL Timotei laukkasi lähtösuoralla. Se selvisi kuudenteen ulos, josta lähti Suvin Toivon perässä kolmannelle radalle. Se pääsi tämän mukana loppukaarteen alussa toiseen ulos, mutta pilasi samassa laukkaan.

Toto5-3: Neljännestä sisältä viimeisen kaarteen lopulla sujuvasti vapaille päässyt Not So Easy Blue kiri niukkaan voittoon tuloksella 16,1a/2140 metriä. Hannu Torvinen ajoi Niina Tapanin valmentamaa 8-vuotiasta ruunaa, joka oli kolmanneksi pelatuin.

"Kyllähän se vähän siltä näytti, ettei sieltä mihinkään pääse, mutta hienosti Hannu sen luovi sitten ulos", Niina Tapani riemuitsi. "Toivoin tietysti, että se kirii sillai kuin silloin parhaimmillaan. Sillä on vedettävät korvapallot, mutta ei muuta."

"Sillä oli viime syksynä hankositeessä pieni murhe. Siinä meni koko syksy, ja kun alettiin ajamaan kilpaa, se oli tosi huono eikä mennyt mihinkään. Sitten treenailtiin kevät ja kesä, ja kun ruvettiin ajamaan uudestaan kilpaa, se on nyt starttien myötä parantanut."

Vauhdikkaassa avauksessa johtopaikan vallannut Pesco Velvet sai vetää matkalla aika lailla haluamaansa tahtia, mutta lähes 53-prosenttisesti merkitty kohteiden luottohevonen ei aivan pystynyt vastaamaan ja jäi toiseksi.

Pesco Velvet ajautui maalisuoralla hiljalleen vähän ulospäin, ja sitä seurannut Defrag Am työntyi päätössatasella sisäkautta lähes tasoihin sen kanssa kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua taivaltanut Silvester tsemppasi aivan tuntumassa neljänneksi.

Toto5-4: Avoimen ryhmän voitto ratkesi vasta loppuhetkillä, kun parijonossa pitkään pysytellyt Pension Killer kiri loppukaarteessa vapaille hakeuduttuaan napakasti ja tavoitti johtaneen Amaretto Scoopin ajoissa.

Kisassa pidettiin vauhtia ennen kaikkea ensimmäisellä ja sen jälkeen kolmannella puolikkaalla. Päätösvaihe tultiin enää 1.18:n lukemiin, ja Pension Killerin ajaksi koko 2140 metrillä saatiin 15,3a.

Antti Teivainen ajoi 9-vuotiasta Pension Killeriä, jonka edellisestä voitosta oli aikaa yli kaksi vuotta. Se oli kuudenneksi eniten pelattu yllättäjä. Ruunan omistajalla Nina Pettersson-Perklenillä oli lähdössä tallistaan kolme muutakin edustajaa.

"Yllätti todellakin", Nina Pettersson-Perklen painotti. "Ajattelin, että Ruff Legs ja Arnold Halm olisivat olleet ne kovimmat näistä. Pension Killer on kovakuntoinen, mutta vähän sellainen haluton juoksemaan. Nyt näköjään halusi, varmaan löysi sen kuskin itselleen."

Hänniltä loppusuoran tasaisen hyvin tullut Ruff Legs nousi kärkikaksikosta hieman jääneenä kolmanneksi, ja etukaarteesta kolmatta rataa kirinyt Arnold Halm täydensi tallin menestystä.

Lähdön suosikki Stormysky hyökkäsi toisesta ulkoa vajaat 800 metriä ennen maalia. Se eteni loppukaarteen alussa toiselle ilman vetoapua, muttei jaksanut puristaa enää kärkitaistoon.

Toto5-5: Riviin saatiin yksi suosikkikin, kun Scotland Yard vei päätöskohteen. Kokelasmeetingin osalähdössä kilpaillutta 5-vuotiasta ruunaa ajoi Iivari Nurminen.

Sisäradan jonossa neljäntenä ja kolmantena matkannut Scotland Yard pääsi viimeisellä takasuoralla vapaasti ulos, iski kärjen rinnalle ja ratkaisi lopussa varmasti. Ajaksi tuli 16,7a/2140 metriä.

Voitto oli viime vuoden lopulla Jussi Suomisen valmennukseen tulleelle ruunalle ensimmäinen sen synnyinmaassa Suomessa. Tallinnan derbystä tuli viime vuonna kahden tonnin arvoinen ykkönen.

"Se on kuuman kesän jälkeen vähän petrannut otteita kotonakin, mutta aika maltilla mennään kuitenkin vielä", Jussi Suominen kertoi. "Iivari ajoi tosi hyvin, kun se ei ole mikään kiertäjätyyppi ja vaatii tollaisen tarkan juoksun. Ajellaan sillä pikkuhiljaa näitä omia lähtöjä talvea päin."

Sara Journey kiri Kimi Pesosen kannustamana niin ikään sisältä toiseksi. Puolimatkassa kärjen takaa toiselle radalle noussut Alexis Pyykkösen ajokki Bartholomew painui takasuoralla keulaan, kun siihen asti johtanut Gincane laukkasi. Bartholomew ei jaksanut puristaa ihan täysillä ja jäi kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi