Grainfield Oliver nitisti Black Dunnockin niukasti.
Grainfield Oliver nitisti Black Dunnockin niukasti.Kuva: Pekka Salonen

Grainfield Oliver voittoon johtavan rinnalta

Amerikkalainen ilta starttasi Jukka Torvisen ohjastaman Grainfield Oliverin voitolla Vermossa.

Yleensä katapultin lailla matkaan ampuva Grainfield Oliver lähti tällä kertaa matkaan vain tasaisesti, eikä sisäradan Black Dunnockista ollut kiihdytyksessä asiaa ohi.

"Olikohan rata limainen hieman, kun Grainfield Oliver ei päässyt normaalisti irti", Jukka Torvinen epäili.

Normaalia raskaammissa olosuhteissa avauspuolikas oli 11,5-vauhtinen ja tempo laski loppua kohden. Grainfield Oliver hankki maalisuoralla otteen keulahevosesta hyvissä ajoin, mutta ei tehnyt eroa.

Toni Siposen valmentama ruuna voitti tuloksella 13,6a / 1609 metriä.

"En ollut huolissaan, vaikka jäimme johtavan rinnalle. Hevonen oli tosi rauhallinen tänään, eikä tehnyt kuin tarvittavan", Torvinen kertoi.

Ari Moilasen ajokin Black Dunnockin jälkeen maaliin kolmantena tuli Tapio Perttunen suojattinsa Dribblingin kanssa.

Jukka Torvisen mukaan kavioura kohenee koko ajan sateen jälkeen.

"Rata on vielä vähän hidas, mutta paranee tosi äkkiä kun tuulee ja aurinko paistaa. Viimeisiä lähtöjä saadaan ajaa lentokelissä."

Toto65-2: Sheikki ehti laukan jälkeen.

Arto Hammarin ajokki Sheikki laukkasi enintään 22 000 euroan tienanneiden ryhmäajossa alkumatkasta. Lyhyellä matkalla tilanne näytti suosikin osalta tukalalta, mutta vielä mitä.

Kärki sortui liian kovaan matkavauhtiin ja kenttä kääntyi lopussa. Vielä päätöspuolikkaan alussa aivan hännillä ollut Sheikki viiletti loppua selvästi kovimmin ja ehti vielä niukkaan voittoon.

"Laukka tuli, kun Sheikki ei saanut kunnon pitoa.  Radan pinta on pikkaisen liukas", Hammar paljasti. "Neljättä rataa tultiin kaarre, mutta ihan ajamatta voitto tuli."

Toivo Niemen ajokki Muiston Prinssi oli toinen, Arto Laaksosen kuskaama Vaikitar jaksoi kolmanneksi.

Toto65-3: Suosikkien voittokulku jatkui.

Veli-Pekka Toivasen kuskaama Juiceman ei ehtinyt kiihdytyksessä nopeimpien matkaan, mutta sillä ei ollut lopulta mitään merkitystä.

Kuusivuotias räväytti takasuoralla niin kovan pätkän, että oli 2. ulkoa hetkessä keulassa saakka. Juicemanin veto kesti perille saakka ja voitto oli helppo. Voittoaika oli 12,7a / 1609 metriä.

Olkapääleikkaukseen suuntaava Toivanen kertoi voittajahaastattelussa, että Juiceman siirtyy nyt Tom Erikssonin valmennukseen.

Erikssonin tallin Tiger Ecus oli lähdössä toinen, Erkki-Pekka Mäkisen suojatti Juiceman kiri kolmanneksi.

Toto65-4: Suosikkivoittajien jälkeen saatiin riviin iso yllätys.

St. Michel -katsastuksessa Ari Moilasen ajokki Bret Boko latasi keulaan ja sai kierros jäljellä Jontte Boyn rinnalleen. Kärkipari ei ollut herkimmillään, joka avasi oven yllättäjälle.

Antti Teivaisen kuskaama Valentin Laday oli reilut 60 000 euroa tienanneena kuin "väärässä sakissa", mutta hevonen oli ylivoimaisesti paras kirissään.

4000 euron arvoinen ykkäöstila irtosi voittotuloksella 13,0a / 1609 metriä.

"Se tiedetään, että kun hevosella on hyvä päivä pystyy se koviakin lyömään. Valentin Laday ei ole vieläkään parhaimmillaan, mutta lähelle huippukuntoa ollaan", hevosen valmentaja Matias Salo sanaili.

Bret Boko kesti toiseksi, Santtu Raitala ehti Oniriquen kanssa kolmanneksi.

Toto65-5: Sitten nähtin illan teemaan sopiva suoritus.

Hannu Torvinen piti World Class Lindyn kanssa keulapaikan hallussa 10,0-avauksessa. Vauhti pysyi jatkossakin reippaana, mutta tamma kesti sen näyttävästi.

Enintään 5800 euroa tienanneiden ryhmässä Wolrd Class Lindyn voittotulos oli vain kaksi kymmenystä heikompi kuin edellisen avoimen lähdön voittotulos.

"Tamma jätti hyvän vaikutelman jo Forssassa ja jatkoi menemistä hienolla tyylillä. Korvat jäi kiinni. Jos hevonen jatkaa samanlaisia otteita, voittaa se vielä monta lähtöä", Torvinen arveli.

Tuomas Korvenojan suojatti BWT Caesar nousi toiseksi ennen Jussi Hautasta ja An-Valpuria.

Toto65-6: Esa Holopainen osoitti ajotaitonsa jälleen kerran.

Holopaisen ajokki Sun Capitano matkasi johtavan rinnalla, josta ohitti lopussa varmasti keulan Wille's Rainmakerin.

Sun Capitanon voittotulos oli illan teeman mukaisesti maililla 13,0.

"Sun Capitano taisi olla lähdön paras hevonen tänään, kun voitti tuollaisella esityksellä", Holopainen mietiskeli.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi