Grant Boko voittajaseremonioissa Johanna Kyläkosken ja Markku Niemisen kanssa.
Grant Boko voittajaseremonioissa Johanna Kyläkosken ja Markku Niemisen kanssa.Kuva: Pekka Salonen

Grant Bokon kiri puri Isokengässä

Markku Niemisen tallin Grant Boko ehti hänniltä varmaan voittoon Vermon Isokengässä.

Toto65-1: Esa Holopaisen ohjastama Stormysky latasi kiihdytyksessä keulaan kakkosradalta helposti. Jukka Torvisen ajama Seabiscuit jäi johtavan rinnalle, eikä vauhti näyttänyt ulospäin kovin reippaalta. Kello kertoi avauskierroksen lukemiksi kuitenkin 13,0 ja kolmas puolikas hurjasteltiin peräti 11,5-kyytiä.

Markku Nieminen iski Grant Bokon kanssa hänniltä viimeisellä takasuoralla ja valjakko vyöryi varmasti ohi Stormyskyn ja kumppaneiden. Niemisellä kävi myös toisenlainen taktiikka mielessä.

"Teki mieli johtavan rinnalle ajaa, mutten tiennyt olisiko sinne päässyt, niin en uskaltanut lähteä. Kolmatta rataa joutui viimeisen kurvin tulemaan, joka on ollut yleensä hankala, mutta nyt oli niin helppoa ravata. Siitä tuli paras mieli meillä", Markku Nieminen iloitsi.

Heinäkuussa ensimmäisen kisansa Suomessa ravannut Grant Boko tekaisi voittolukemat 12,6a / 2100 metriä.

Stormysky piti toiseksi ennen johtavan takana matkannutta Twist Of Fatea. Suosikki Rocket Zet sai juoksupaikan 2. ulkoa, mutta taipui siitä viimeiseksi.

Toto65-2: Salamakypärät -lähtö päättyi suosikkivaljakon juhliin, kun Grove's Hector hallitsi keulasta.

Niki Finnströmin ajokki Grove's Hector latasi kiihdytyksessä keulaan ja sai tehdä siinä oman juoksunsa.

Lopussa Niko Huuskolan ajokki Sun Sayen kiri 3. sisältä todella lujaa, muttei ehtinyt haastamaan keulahevosta, joka voitti lähdön suosikkina.

"Hevonen oli jättihyvän tuntuinen koko matkan. Viimeksi Kouvolassa kun ajoin se oli lämmityksessä paineissaan ja matkalla laiska. Nyt se oli laiska lämmityksessä ja startissa paineissaan. Täysi kymppi täytyy antaa hevoselle", Niki Finnström jutteli.

Alussa johtavan taakse tunkenut Naturgas piti kaukana kärkiparin takana kolmanneksi. Kuumimpiin pelihevosiin kuulunut Diva Speed laukkasi 1. kaarteessa.

Toto65-3: Kierroksen pelipankki Kartier oli jokaisen prosenttinsa arvoinen, kun leikitteli keulapaikalta.

Heikki Mikkosen ajama Kartier pääsi kiihdytyksessä keulaan, kun sisäradalta lujaa avanneelle Annin Vapulle kelpasi selkä eteen. Avauspuolikas venähti 20,0-lukemiin, kun Jarmo Saarela mieli Valppauksen kanssa johtavan taakse.

Kovavauhtisen avauksen jälkeen Kartier sai ottaa vauhdin pois ja irrotti maalisuoralla kevyesti neljänteen peräkkäiseen voittoon.

"Kartier ei ole satavarma vieläkään, mutta tällaisena pysyessä voittokulku voi jatkuakin", Heikki Mikkonen ennusti. "Turhaa prässiä tuli alussa aika kauankin, kun paikat olivat jaettu, mutta hyvin ori jaksoi maaliin asti."

Annin Vappu ei näyttänyt johtavan takana menestyjältä kirilenkin aikana, mutta tsemppasi hienosti toiseksi. Heli Kantonen-Heikkilä lähti jo avauslenkin lopulla Pelipisteen kanssa kolmannen kiertoon ja sitkeä esitys toi kolmospalkinnon.

Toto65-4: Teräsmieliigan parhaasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Chique karkasi keulasta murskavoittoon.

Antti Teivaisen ajama Chique painui toisen puolikkaan alussa keulapaikalle, jossa sai vetää haluamaansa tahtia.

Suosikki Enjoy's Paycheck pääsi mukavaan juoksupaikkaan 2. ulos, josta lähti vetämään kolmannen letkaa reilu kierros maaliin. Samassa Antti Teivainen pisti pökköä pesään, ja loppukaarteessa Chique lähti karkumatkalle voittaen vakuuttavasti.

"Yhden kerran olen ajanut hevosta ja se antoi tosi hyvän kuvan silloin. Tämä lähtö näytti taas sen, että sillä on iso moottori. Mikä oli yllättävää – ihan pito päällä tuli maaliin asti", Antti Teivainen ihmetteli.

Ari-Pekka Pakkasen valmennettava pisteli voittoajan 16,4 / 3100 m.

Enjoy's Paycheck väänsi itsensä toiseksi ennen tämän vetoavusta nauttinutta Rainbow Geronimoa.

Toto65-5: Mailin kisassa ajettiin kilpaa tosissaan alusta alkaen. Parhaaksi piti kuin pitikin keulassa matkannut Sanni Sky, joka oli tasaisesti pelatun lähdön suosikki.

Mika Forssin ohjastama Sanni Sky oli jo viime viikolla loistava keulavoitossaan Vermossa ja jatkoi samaa kaavaa. Tamma otti startista keulat helposti, mutta Markku Nieminen iski Cissi Fastbackin kyydissä voimalla päälle etusuoralla. Keulapaikka ei ollut tarjolla, mutta johtavan takaa tila löytyi.

Sanni Sky joutui vetämään avauspuolikkaan 09,5-tahtia, eikä jatkossakaan hölkkäilty. Siitä huolimatta Sanni Sky piti ulkoa vahvasti lopettaneen Been Dreamin niukasti ulkopuolellaan.

Arsi Skytän valmentama Sanni Sky on petrannut otteitaan viime aikoina paljon.

"Tälleen jotkut kehittyy startien myötä. Vahvan tuntuinen on ollut koko ajan, mutta oli kauhean osaamaton alkuun. Viime aikoina vauhtia on löytynyt ihan älyttömästi lisää", Mika Forss kehui voittajaa.

Toto65-6: Erkki-Pekka Mäkisen suoraviivainen taktiikka Fast Timen kyydissä toi täysosuman päätöslähdössä.

Kakkossuosikki Fast Time oli kiihdytyksessä selvästi nopein, mutta silti avauspuolikas venähti 09,5-lukemiin.

Hannu-Pekka Korpi teki Carlos La Rentan rattailla aikaisen ratkaisun ja haastoi loppukaarteessa keulahevosta menestyjän näköisenä. Maalisuoralla Fast Time kuitenkin hallitsi varmoin ottein ajalla 13,9a.

"Hevonen hölkötteli, ajoin vain ekat 50-100 metriä lujaa. Kaikki oli helppoa, hevonen on järkyttävässä kunnossa", Erkki-Pekka Mäkinen hehkutti.

Carlos La Renta tsemppasi kakkosrahoille ennen johtavan takaa kirinyttä Reverend Drediä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi