Heikki Hietanen on noussut tänä vuonna Gunvaldin vakikuskiksi.
Heikki Hietanen on noussut tänä vuonna Gunvaldin vakikuskiksi.Arkistokuva: Jarno Unkuri

Gunvaldin vauhtikestävyys nousi arvoonsa

Viimeisen kierroksen alkupuolella neljännestä parista selässä kirikaistalle lähtenyt ja takasuoran lopulla ilman vetoapua jatkanut Gunvald jyräsi Seinäjoen perjantai-illan avauskohteessa selvään voittoon.

Toto4-1: Tasaisen reipas tempo suosi Gunvaldia, joka jaksoi pitää vauhtinsa parhaiten loppuun asti. Maalisuora oli Jarmo Niemelän 8-vuotiaan ruunan juhlaa. Myös edellisen voiton viime syksynä ajanut Heikki Hietanen on noussut tänä vuonna sen vakikuskiksi.

"Lähtönopeutta vähän uupuu, mutta se jaksaa mennä, kun rata vaan on kunnossa. Tänään rata on todella hyvä, ja saatiin niin hyvä selkäjuoksu, että oli kyllä paljon varaa vielä", Heikki Hietanen kehui.

Viidenneksi eniten pelattu Gunvald ravasi 2100 metriä aikaan 16,5a, joka jäi vain reilun sekunnin sen ennätyksestä.

Gunvaldia niin matkalla kuin kirivaiheessa seurannut Titan As kipusi toiseksi. Yli puolet kohteen merkeistä kerännyt Cutthecrap lähti noin 900 metriä ennen maalia kolmannesta parista vetämään kolmannen radan jonoa. Se pääsi ennen päätöspuolikkaan käynnistymistä kuolemanpaikalle, josta ei kuitenkaan jaksanut puristaa ihan täysillä perille ja joutui tyytymään kolmossijaan.

Toto4-2: Suvisipi jäi viime hetkillä pois kylmäveristen tasoitusajosta, jonka alkuvaiheissa nähtiin paljon laukkoja. Neljänkympin pakilta lähtenyt Hipatsu väisteli askeliltaan erehtyneitä vastustajia ja pääsi etenemään sitten sujuvasti pääryhmään.

Olavi Oja-Nisula käänsi Hipatsun puolimatkassa etusuoralla kolmanneksi hevoseksi kolmannelle radalle ja takasuoralla vielä ulommas. Hipatsu eteni hyvin, pääsi loppukaarteessa sisemmäs ja hankki pian yliotteen, jonka piti varmasti.

"Vähän tuuriakin oli, että päästiin heti puolenvälin paikkeille", Olavi Oja-Nisula huomautti. "Lopussa se piti aika varmasti. En tehnyt oikein mitään, kun näin, että se pitää maaliin, ja annoin sen vaan rullata. Sillä on kultainen juoksupää."

Sakari Oja-Nisulan valmentama Hipatsu on juossut tänä vuonna kotiradallaan kolmesti ja ollut joka kerta paras. Se oli tasaisen kovassa lähdössä pitkältä takamatkalta kuitenkin vasta neljänneksi pelatuin. Sen ajaksi kirjattiin 29,7/2140 metriä.

Hipatsun edeltä etusuoralla selkään kolmannelle radalle noussut Vinksahti jatkoi loppukaarteessa ilman vetoapua, kun suosikki Buugi laukkasi loppukaarteeseen mentäessä sen edestä ja ulkokautta ohi mennyt Hipatsu pääsi laskeutumaan sisemmäs. Vinksahti puristi hyvin perille, muttei pystynyt vakavasti haastamaan Hipatsua.

Lähtösuoran laukkansa mainiosti paikannut Masun Vilke nousi vielä aivan tuntumaan kolmanneksi.

Toisen radan jonossa kolmantena ja toisena juossut Ohikiitävä sai tulla loppukaarteen alusta vapaasti. Se eteni kaarteessa kärkeen, mutta haparoi pian eikä pystynyt vastaamaan Hipatsulle, joka kaartui suoralle jo ensimmäisenä. Ohikiitävä ei löytänyt enää kunnon rytmiä ja laukkasi suoran avautuessa.

Toto4-3: Takamatkan nelospaikalta hyvin lähtenyt Fiiling eteni nopeasti Huvin Vikun rinnalle, mutta Jarmo Saarela ei luopunut johtopaikasta. Fiilingiä se ei haitannut, ja kohteiden pelatuin hevonen vyöryi päätöspuolikkaalla omille teilleen.

"Saatiin tämä oikeaan suuntaan, niin lähti itsestään oikein tosi lujaa", illan toisen voittonsa ajanut Niko Jokela kuvaili. "Ajattelin sitten, etten Aatsia ja muita halunnut etupuolelle laskea. Jamppa näköjään halusi ajaa keulasta, mutta tämä tykkää mennä siitä toisen rinnalta. Tämä on mieluummin laiska hevonen ja matkusti siinä hyvin. Oikein kiva, että tämä tulee takaisin."

Osaomistaja Juha-Matti Paavolan valmentama Fiiling teki 2120 metrillä ajan 27,8. Paavolan oma ajokki Metkutus kiersi pitkältä pakilta lähteneenä vahvasti perille, mutta ihan kaksoisvoittoa ei tullut. Kärkiparista hieman jääneenä toista rataa seuraillut Ypäjä Jallu puristi muistutusten jälkeen tasaisen hyvin perille ja työntyi toiseksi. Loppukaarteessa taipuvan Huvin Vikun taakse ajautunut Aatsi kiri tilaa saatuaan neljänneksi.

Toto4-4: Päätöskohteen lyhyessä ryhmässä paineltiin tasaisen rivakkaa tahtia alusta asti, ja tapahtumiakin riitti nimenomaan alkumatkasta. Kaarteen jälkeen toiselle radalle ilman vetoapua jäänyt Freddy K. eteni voimalla Cheri Sanen rinnalle ja riisti siltä toiseen kaarteeseen mentäessä kärkipaikan, jonka piti varmasti.

Martti Salojensaaren valmentama 4-vuotias Freddy K. tuli kisaan melkein puolen vuoden tauolta ja oli tasaisesti pelatussa lähdössä kuudenneksi käytetyin merkki. Se ravasi 1600 metriä aikaan 16,3a.

"Oli yllättävän hyvä, kun oli tauko takana", ohjastaja Seppo Markkula ihasteli. "En lähtenyt täysiä, mutta jäätiin sitten toiselle radalle ilman selkää ja ajattelin koittaa palalla ohi, kun vauhti hiljeni. Voitti aika helposti kyllä vielä. Korvat jäi kiinni, eikä tarvinnut käskeä paljon. Tämän kanssa on ollut vähän hakemista, mutta saa kohdalleen, tämä on oikein hyvä hevonen."

Takarivistä Freddy K:n perään päässyt Vanilla Price jäi päätöskierroksen alkupuolella ilman vetoapua. Se tuli siitä hyvin perille ja piti voittajaa uhkaamatta toiseksi ennen Cheri Sanea.

Niukka suosikki Glint Match pudotti kaarteen jälkeen toiselta radalta sisälle. Se juoksi lopulta jonossa kolmantena ja tyytyi seurailemaan tasaisesti viidenneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi