Ohjastaja Jani Ruotsalainen myös valmentaa Hamboa.
Ohjastaja Jani Ruotsalainen myös valmentaa Hamboa.Arkistokuva: Anna Karhila

Hambo iski Killerin open stretch -kaistaa pitkin voittoon

Sisäradan jonossa kolmantena matkannut Hambo sai vapaan väylän sisäkautta ja spurttasi Jyväskylän pitkällä loppusuoralla ratkaisuhetket parhaiten.

Toto4-1: Takamatkalta hyvin lähtenyt Lakuri eteni kaarteen jälkeen Sakarinin ohi johtoon, jolloin Hambo jatkoi sisällä kolmantena.

Lähdön suosikki ja yli 46 prosentin kannatuksella kohteiden pelatuimpana startannut Tähtisekki pudotti alkumatkasta pienen porukan hännille, lähti puolimatkassa reissuun ja eteni loppukaarteeseen mentäessä keulaan asti.

Kärkipaikan menettänyt Lakuri ja sitä seurannut Sakarin hakeutuivat maalisuoralle tultaessa ulommas, eikä mikään estänyt Jani Ruotsalaista hyödyntämästä Killerin radan erikoisuutta. Hambo kirmasi loppumetrit terävästi ja ehti Tähtisekin ohi ajoissa.

"Hambo uskalsi nojata vähän paremmin sekkiin, ja juoksu oli letkeämpää", Jani Ruotsalainen huomautti. "Tällä oli lopussa paljon painetta jäljellä, ja tuntui alkuun, että tulee laukka, kun lähtee liikaa ryntäämään, mutta onneksi kesti ravilla tänään. Mun mielestä tämä on enemmän vahva tämä hevonen, mutta nyt tultiin tauolta ja se oli viimeksi huono, niin vähän varovaisesti ajettiin."

Viime kaudella vain kahdeksan kertaa kilpaillut Hambo voitti kerran huhtikuussa. Se joutui olemaan syksyllä pitkään sivussa ja juoksi sitten tammikuussa kahdesti, mutta 7-vuotiskausi käynnistyi nyt tavallaan uudestaan. Neljänneksi eniten pelattu Hambo teki 2140 metrillä ajan 28,6.

Sakarin puristi edellisistä hieman jääneenä kolmanneksi ennen Lakuria.

Toto4-2: Poisjäännin myötä sisäradan lähtöpaikalle joutunut Prodigy Shark mahtui nousemaan pian toiselle radalle. Se sai asemat toisesta parista, iski kiriin viimeisen takasuoran alussa ja eteni kärkeen jo loppukaarteessa.

Selväksi suosikiksi luotetun 6-vuotiaan ruunan kauden avausosuma tuli 2140 metrillä ajalla 16,7a.

"Tuli tuo ykköspaikka, joka on meille lähtökohtaisesti myrkkyä, mutta yllättävän nopeasti saatiin se toinen rata", Tuija Irrin valmennettavaa ajanut Joni-Petteri Irri kertasi. "En jättänyt sitten mitään sattuman varaan ja löin aikaisin ton vauhdin tappiin, koska ei tällä hirveästi voi suoran mittaiselle kirille jättää. Sen verran helppo tää voitto oli, että en tiedä, oliko missään kohtaa uhattuna."

Lujaa lähtenyt Elaiza Camto pääsi kaarteeseen mentäessä keulaan. Eliot Ness tuli kaarteessa rinnalle, painui kaarteen jälkeen johtoon ja luovutti paikan pian uudestaan Elaiza Camtolle.

Loppukaarteessa vapaille hakeutunut Eliot Ness kiri kolmatta rataa voittajasta jääneenä toiseksi. Elaiza Camto kesti kolmanneksi ennen matkalla kolmannessa ulkona juossutta ja lopussa ohituskaistaa käyttänyttä Pt's Revitiä.

Takarivistä kolmatta rataa eteenpäin ajanut Curakao päätyi takasuoralla kuolemanpaikalle, josta sinnitteli kuudenneksi.

Toto4-3: Neljänkympin pakilta hyvin lähtenyt Tokumentti ajoi vauhdikkaasti eteenpäin ja pääsi ensimmäisen takasuoran lopulla toiseen pariin ulos, josta lähti noin 900 metriä ennen maalia uudestaan kolmannelle radalle.

Se eteni takasuoralla kärjen rinnalle, painui loppukaarteessa johtoon ja voitti varmasti, vaikka laukkasi vajaat 300 jäljellä. Se selvitti laukan hyvissä ajoin ennen hylkäysrajaa, haki raviaan vielä suoran alussa ja punnersi sen jälkeen vielä varmasti ensimmäisenä maaliin.

Valmentaja Heikki Mikkonen ajoi Seppo Miettisen 10-vuotiasta Tokumenttia, joka oli kolmen kuukauden talvitauolta kolmanneksi pelatuin. Tokumentin aika 28,5/2180 metriä jäi vain neljä kymmenystä sen tasoitusennätyksestä.

"Yllättävän hyvä näin tauolta suoraan. En kyllä odottanut vielä heti voittoa", Heikki Mikkonen paljasti. "Vähän liika aikaisessa vaiheessa ajoin keulaan. Tämä jäi yksinään vähän odottelemaan, ja sitten avasin noi korvat, niin oli olevinaan niin paljon painetta vaan vielä, että siihen tuli laukka. Ei se väsynyt ollut, eikä tämä koskaan juokse itseään väsyksiin. Tämä on siitä hyvä hevonen, että se jättää aina sisälle. Kun pysyy terveenä, niin tekee varmaan vielä pitkän uran."

Keulasta taipuneen Hesporin takaa loppukaarteessa vapaasti ulos päässyt suosikki Teppana erkani Tokumentin kanssa voittotaistoon. Se oli Tokumentin laukattua jo kiinni voitossa, muttei lopulta mahtanut sille mitään ja joutui tyytymään toiseen sijaan.

Laukan myötä taustalle jäänyt Lennon Rapina kiersi loppukaarteessa neljättä rataa, kiri tosi vahvasti maaliin asti ja nousi vaikeista asemista kolmanneksi.

Toto4-4: Takamatkalta hyvän startin saanut Still Loving You pääsi toiseen pariin ulos, kiersi viimeisellä takasuoralla kuolemanpaikalle ja jyräsi siitä kohtalaisen varmaan voittoon. Lopussa sillä oli ravin kanssa hieman vaikeuksia, ja kaiken aikaa perässä tullut Builder's Caviar pääsi lähelle.

Taija Mäki-Mustapään valmennukseen syksyllä siirtynyt 8-vuotias Still Loving You on juossut uudesta tallista viidesti. Niistä sillä on kaksi voittoa ja toinen sija, mutta myös kaksi hylkäystä.

"Seinäjoella oli kurveissa vähän samanlaista, ja nyt tuli loppuun pikkuisen kanssa, että varmaan jotain huoltoa vaatii jälleen", ohjastaja Hannu Hietanen epäili. "Oli kyllä hyvällä vedolla siellä koko ajan matkalla. Lukuun ottamatta aivan tuota viimeistä satasta oli kyllä hyvän tuntuinen."

Kolmanneksi eniten pelattu Still Loving You vei 1200 euron palkintorahat 2160 metrillä ajalla 15,5. Koko päätöskierros taittui reippaasti, ja Still Loving Youta seurannut Builder's Caviar oli hyvä toinen reilusti ennen muita.

Porukan hännillä sisärataa seuraillut Fika ehti ulkokautta erittäin tasaisen loppujoukon kärkeen kolmanneksi.

Ensimmäisessä kaarteessa kolmannesta ulkoa ratkaisunsa tehnyt suosikki Bad Moon Rising eteni takasuoran lopulla johtoon, josta antoi päätösvaiheessa vähän periksi ja putosi viime hetkillä totosta. Alun johtanut Prayer's Hope käänsi sen takaa sisälle ohituskaistalle, muttei parantanut.

Gresille Boko pilasi laukkoihin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi