Ohjastaja Santtu Raitala ja Heat Of Dynamiten hoitaja Aada Salo kuvassa.
Ohjastaja Santtu Raitala ja Heat Of Dynamiten hoitaja Aada Salo kuvassa.Kuva: Pekka Salonen

Heat Of Dynamiten menestyminen herättää vahvoja tunteita kasvattaja-omistajassa – ”Kyynel tuli silmään loppusuoralla”

Savonlinnalaisen Tapani Villasen omistama ja kasvattama Heat Of Dynamite jatkoi vakuuttavia otteitaan kaviourilla, kun nelivuotias nappasi helpon keulavoiton Vermon keskiviikkoisessa ravi-illassa.

Santtu Raitalan kuskaama Heat Of Dynamite sai alussa haastetta niin ikään kovasti kiihtyneeltä Ian Bokolta, mutta tämän laukkailtua alussa pariinkin otteeseen pääsi Heat Of Dynamite suosiolla halkomaan tuulta.

Heat Of Dynamite hallitsi varmoin ottein perille ennen ulkoa kipakasti kirinyttä Holy Jackia. Heat Of Dynamiten voitto oli Matias Salon treenattavalle jo kuudes kolmeentoista starttiin.

”En ehkä tällaista menestystä ole vielä osannut odottaa, mutta tästä tulee varmaan paras hevoseni kautta aikojen, ja siellä on aika hyviä ollutkin. Esimerkiksi Speed Of Dynamite, tämän täysveli, voitti Pilvenmäki Specialin. Sillä meni hankoside kolmesti, mutta aina vaan tuli uudelleen radoille”, Tapani Villanen muistelee.

Heat Of Dynamite on veljestään poiketen saanut olla Tapani Villasen mukaan aika terveenä, eikä hän ole mahdollisista eläinlääkärin laskuista harmissaan.

”Lääkärin laskuja kuuluu olla. Jos niitä ei ole, silloin ei treenata tarpeeksi, eikä pärjätä.”

Tapani Villanen jatkaa kiittelemällä Matias Salon valmennustyötä, johon hän ei puutu.

”Hevonen meni aika vinona ja vaivaisena Matiakselle, mutta nyt hevonen on täydellinen. Meillä on hyvä yhteystyö ollut. Ei kukaan tule puuttumaan minunkaan työasioihin, ja jos joku tulisi, saisi kepistä kyllä päähän”, Tapani Villanen vitsailee.

”Olen tykännyt Matiaksesta niin kauan, kun hän tuli alalle. Matias on tehnyt pitkäjänteisen työn hevosen kanssa. Välillä meinasi hermot mennä, mutta kyllä nyt hymyilyttää.”

Tapani Villanen kertoo omistaneensa ensimmäisen hevosensa jo vuonna 1970 ja ajaneensa hevosella ensimmäisen kerran pikkupoikana, eikä hänellä ole aikomustakaan hylätä rakasta harrastustaan.

”Minä olen hirmuherkkä ihminen. Kyllä kuule kyynel tuli silmään loppusuoralla tänään. Olen niin täydellä tunteella tässä hommassa mukana, ja jos ei ole, ei tähän kannata ollenkaan lähteä. Raviurheilu on hieno harrastus, ja tulen sitä harrastamaan niin kauan kuin pystyn”, tiistaina 71-vuotispäiväänsä viettänyt Tapani Villanen vakuuttaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi