Esa Holopainen ajoi Hannu Korven valmentamaa Tulipalloa.
Esa Holopainen ajoi Hannu Korven valmentamaa Tulipalloa.Arkistokuva: Jarno Unkuri

Helpomman juoksun saanut Tulipallo kukisti suosikiksi pelatun M.A. Pisteen

Ensimmäisen pääsiäispäivän pääpelinä Kouvolassa oli Toto65, joka alkoi kylmäveristen tasoituksella. Toiseksi eniten pelattu Tulipallo kiri niukkaan voittoon.

Toto65-1: Lähdön suosikki M.A. Piste nousi ensimmäisellä takasuoralla parijonosta kolmannelle radalle, jota se joutui kiertämään reilun kilometrin verran, kunnes päätöspuolikkaan käynnistyessä pääsi viimein radan sisemmäs ja pian sen jälkeen jo keulaan.

Toisen radan jonossa toisena ja kolmantena hevosena matkannut Tulipallo nousi viimeisen takasuoran alussa M.A. Pisteen perään ja jatkoi loppukaarteeseen mentäessä tämän kupeelle. Se hankki saman tien yliotteen, jonka piti perille, vaikka M.A. Piste pisti hyvin kampoihin.

Esa Holopainen ajoi Hannu Korven valmentamaa 6-vuotiasta Tulipalloa, joka teki keskiviikkona Vermossa autolähtöennätyksensä 27,0a ja paineli 2100 metriä nyt voltista aikaan 28,4, jolla sen tasoitusennätys parani toista sekuntia.

"Alussa se on vähän tahmea, ennen kuin saa vauhdin päälle, mutta nyt on ensimmäisen kerran päästy treenaamaan talvi sitä. Salmen Jari sitä on ajellut", Hannu Korpi kertoi. "Nyt näyttää hyvältä, ja hevonen on terveempi kuin koskaan. Toivottavasti se kehittyy, että päästään jatkossa jopa tammakarkeloihin."

Alun haparoinnista huolimatta johtopaikan pitänyt Nevan Neito ei pystynyt päätöspuolikkaalla edellisten vauhtiin, mutta kesti jälkijoukon kärjessä kolmanneksi.

Toto65-2: Hyvin lähtenyt Hot Lady Match laukkasi kaarteessa kärjen rinnalta. Ilman vetoapua jatkanut Miracle Mysteria eteni takasuoralla johtopaikalle ja luovutti sen suoran lopulla suosikki Premcos Ladylle.

Timo Korvenheimon tallista tauolta palannut Premcos Lady veti 5-vuotiskautensa avauksessa tasaisen hyvää tahtia varmaan voittoon, joka tuli ajalla 17,0a/2100 metriä. Sitä ajoi päivän toisen voittonsa saavuttanut Tapio Perttunen.

"Näytti oikein helpolta", Timo Korvenheimo iloitsi. "Tämä on sen tuntuinen, että tämän päivän tuloksessa on aika paljon ilmaa. Kun se on nyt käyttäytynyt näinkin hyvin, miten tänään on käyttäytynyt, tällä on varmaan vielä hyvin paljon juoksematonta rahaa. Se tuli 2-3 kuukautta sitten. Se oli tosi vaikean hevosen maineessa, mutta kyvykkäänä pidetty. Meillä on mennyt sen kanssa oikein hyvin viimeinen kuukausi."

Välillä sisäradan jonossa käynyt Bourbon Shark jatkoi viimeisen kierroksen alussa toista rataa ilman vetoapua ja punnersi voittajaa uhkaamatta toiseksi. Neljännestä sisältä viimeisellä takasuoralla toiseen ulos siirtynyt Rebel Race seurasi selvästi hävinneenä kolmanneksi.

Toto65-3: Lähes puolet kohteen merkeistä kerännyt Loke Is My Name laukkasi hylkäykseen heti alussa. Lopussa tuli myös ratkaisevia laukkoja, ja toisen radan jonosta kiertelemättä tullut He's A Keeper voitti lopulta selvästi.

Heikki Laakkosen valmentama ja ohjastama He's A Keeper oli neljänneksi eniten pelattu. Toisen voittonsa saavuttanut nelivuotias ori paransi tasoitusennätystään 2120 metrillä melkein kaksi sekuntia aikaan 16,4.

"Juoksu meni helkkarin hyvästi", Heikki Laakkonen totesi. "Päästiin tavallaan kolmanteen pariin ulos, sitten oltiin toisessa parissa ulkona ja sitten vielä edestä meni takasuoralla johtavan taakse, niin ori lähti heti painamaan."

Toisen kaarteen alussa johtoon edennyt Fountain Dynamite laukkasi loppusuoran avautuessa. Sillä oli siinä vaiheessa vielä selvä etu He's A Keeperiin nähden. He's A Keeperin takaa kiriin iskenyt Rebel Royal erehtyi niin ikään askelissaan pian Fountain Dynamiten jälkeen.

Toiseksi sijoittui näiden vaiheiden jälkeen viidennestä ulkoa tasaisesti kirinyt Pt's Queenly. Toisen kaarteen alussa toiselle radalle ilman vetoapua jäänyt Naturgas mahtui päätöspuolikkaan käynnistyttyä pudottamaan kärjen taakse, josta se seuraili vapaasti kolmanneksi.

Toto65-4: Johtoon kiihdyttänyt Arrowsrain luovutti paikan kaarteen jälkeen White Cross Bicholle, joka laukkasi yllättäen vajaat 800 metriä ennen maalia. Arrowsrain pääsi uudestaan kärkeen ja piti 11,5-vauhtisessa lopetuksessa suosikki Stonecapes Pron takanaan.

"Sehän meni kuin elokuvissa", ohjastaja Kari Venäläinen naurahti. "Saatiin hyvä hevonen eteen, ja kun se laukkasi vielä pois siitä, ei ollut muuta ongelmaa kuin nuo silmälappujen ja korvapallojen lukot, jotka meni toisiinsa kiinni. Oli hankala tuo loppusuora, kun ohjat oli samassa nipussa. Koitin vaan, että hevonen pysyy radalla."

Taru Hukarin omistama ja valmentama 8-vuotias Arrowsrain oli kahdeksanneksi eniten merkitty yllättäjä. Se saavutti vuoden toisen ja koko uran neljännen voittonsa tuloksella 16,1a/2100 metriä.

Viimeisen kierroksen alkupuolella toisesta parista ulkoa kiriin lähtenyt Stonecapes Pro eteni päätöspuolikkaan käynnistyessä kuolemanpaikalle, haastoi hyvin ja hävisi vain niukasti.

Arrowsrainin takana juossut Storm Glider putosi lopussa kaksikon kyydistä, mutta piti kolmanneksi.

Toto65-5: Kohteiden pelatuin hevonen Better Boss pääsi reippaassa kiihdytyksessä toiselle radalle, jonne se sai kaarteen jälkeen selän eteen. Se iski kiriinsä viimeisen takasuoran avautuessa, leiskautti saman tien johtoon asti ja tuli päätöspuolikkaan aikaan 11,5. Koko 2100 metrille kirjattiin tulos 14,3a.

"Kyllä tykkäsin tosi paljon. Hevonen tuli hyvällä paineella maaliin", Iikka Nurmonen kiteytti.

Viisivuotias Better Boss palasi aprillipäivänä tauolta Iikka Nurmosen tallista. Se laukkasi vahvasta noususta ja kiri sen jälkeen vielä lujaa maaliin. Vaikka sijoitukseksi tuli tuolloin kymmenes, hevosen vire ei jäänyt epäselväksi.

Kympin avauksessa johtopaikan vallannut Giresse Boko ei pystynyt viimeisellä takasuoralla vastaamaan Better Bossille, mutta seurasi sen tuntumassa yhtä varmasti toiseksi.

Viimeisen kierroksen alkupuolella neljännestä parista kirikaistalle lähtenyt Wang Dang Doodle pääsi loppukaarteeseen mentäessä toiselle radalle ja puristi edellisistä jääneenä tasaisen hyvin kolmanneksi.

Toto65-6: Iikka Nurmonen onnistui myös toisella suosikillaan Captivatella. Lähtö uusittiin useamman kerran, mikä ei Nurmosen mukaan ollut Captivatelle mikään etu. Sitä se ei ollut myöskään Gisela Luxille, joka lähti juoksuradalta joka kerta lujaa ja painui hyväksytyssäkin startissa johtoon ensimmäisessä kaarteessa.

Gisela Luxi avasi puolikkaan huimasti 11,5:n lukemiin, ja täysi kierroskin taittui aikaan 12,5. Jonomuodostelman viidennellä sijalla seurannut Captivate nousi toisen kaarteen jälkeen toiselle radalle, eteni tasaisesti kohti kärkeä ja ratkaisi lopulta varmasti. Sen ajaksi tuli 14,6/2100 metriä.

"Suotta turhan aikaisin nostin tuohon toiselle radalle, mutta hevonen kesti sen", Iikka Nurmonen totesi. "Hevonen vaikuttaa nyt hyvältä. Nyt saatiin pisteitä, joita tultiin hakemaan. Toivottavasti päästäisiin Vermoon mukaan siihen isolle kierrokselle."

Toisessa kaarteessa taaempaa toiselle radalle kääntänyt Shameless jatkoi etusuoralla Captivaten takana toisessa ulkona ja seurasi siitä tasaisen varmasti toiseksi. Gisela Luxi kesti lopun taipumisesta huolimatta kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi