Perheensä kanssa Herman Halmin kasvattanut ja sen edelleen omistava valmentaja Emma Väre on ajanut itse ison osan 6-vuotiaan ruunan starteista.
Perheensä kanssa Herman Halmin kasvattanut ja sen edelleen omistava valmentaja Emma Väre on ajanut itse ison osan 6-vuotiaan ruunan starteista.Arkistokuva: Suvi Pitkänen

Herman Halm pötki kympin vauhteja muilta karkuun

Kaarteen alkupuolella Blue Flashin ohi johtoon edennyt Herman Halm veti Mikkelin avauskohteessa ennätysvauhtiaan varmaan voittoon.

Toto4-1: Herman Halmin ennätys parani melkein kaksi sekuntia aikaan 12,2a. Se veti ensimmäisen kilometrin tasaisesti 1.10:n pintaan, ja vaikka tahti laantui siitä selvästi, voitto tuli varmasti.

"Takasuoralla oli rauhallinen hetki ajella, ja vedin varuiksi huput pois, ettei tule mitään hätää", Emma Väreen suojattia ajanut Hannu Torvinen selvitti. "Säästin lappuja loppuun, ja hevonen veti hienosti maaliin asti. Totta kai vauhti oli kovaa, mutta hevonen meni hyvän tuntuisesti. Tänne Mikkeliin sopiikin mun mielestä, että jos kärkipaikalle pääsee, niin siinä on hyvä ajaa aika reipasta. Takaa ei ole sitten helppo tulla."

Herman Halm oli toiseksi pelatuin. Lähdön suosikki Justine Case seurasi kaukana kärjestä toisena hevosena toisen radan jonossa. Se iski takasuoran alussa kiriin ja eteni vauhdikkaasti kolmanneksi, kävi loppukaarteen alkupuolella vähän turhankin tuntuisesti sisällä ja käänteli kaarteen puolivälin jälkeen uudestaan ulommas, muttei enää syttynyt samanlaiseen lentoon ja joutui tyytymään varmaan kakkoseen ennen kärjen takaa lopussa pudonnutta Blue Flashia. Muihin syntyi eroa.

Toto4-2: Viriori piti kiinni kiihdytyksessä hankkimastaan johtopaikasta, mutta suosikki Kujanpään Jyräys rummutti rinnalla tasaisen kovaa tempoa, kunnes loppukaarteeseen mentäessä painui ohi.

Toisen radan harvassa jonossa kolmantena seurannut Pauhis lähti kiriinsä toisen kaarteen lopulla. Se pääsi loppukaarteeseen toiselle radalle ja tuli Kujanpään Jyräyksen tuntumaan, muttei pystynyt heittämään vakavampaa haastetta.

Ville Tonttila ajoi Heikki Pyykön 11-vuotiasta Kujanpään Jyräystä, joka palasi tällä kaudella radoille pitkältä tauolta. Se on juossut tänä vuonna kymmenen starttia ja voittanut niistä kaksi. Nyt syntyi maililla ennätys 21,8a, joka on samalla suomenhevosten kauden kotimainen kärkiaika.

"Oli aivan loistava", Ville Tonttila ylisti. "Hevonen rupesi itse takasuoralla pyytelemään, että eikö saa jo mennä. Luulen, että jos lopussa olisi ollut joku rinnalla, olisi menty vielä vähän kovempaa. Nyt se jäi vähän odottelemaan. Mun mielestä tämä kuuluu ihan parhaimpiin suomenhevosiin. Tämä on niin mahtava hevonen ajaakin. Näitä on varmaan aika vähän."

Viriori kesti taipumisestaan huolimatta kolmanneksi. Turelius laukkasi hylkäykseen heti alussa.

Peräti yhdeksän hevosta teki uuden ennätyksensä. Seitsemänneksi sijoittunut Lorutyttö alitti ensimmäisen kerran valiorajan tuloksella 22,9a.

Toto4-3: Kiihdytys ratkaisi, kun sisältä lähtenyt Ulk Delle Selve pystyi pitämään Leon Cogerin ulkopuolellaan. Kaksikko paineli rinnakkain reipasta tahtia maaliin asti, eikä järjestys muuttunut.

Jukka Torvinen ajoi Juuso Holttisen valmentamaa Ulk Delle Selveä, jonka toinen peräkkäinen täysosuma tuli 6-vuotiaan oriin ennätyksellä 11,7a. Se oli toiseksi pelatuin.

"Terveystilanne on nyt parempi. Siitä se on ollut aika paljon kiinni koko aika sen kanssa toi menestyminen", Juuso Holttinen taustoitti.

Yli 42-prosenttisesti merkitty kohteiden luottohevonen Leon Coger joutui tyytymään Ulk Delle Selven kupeella hyvään kakkossijaan.

Takasuoralla viidennestä ulkoa edellä menneen Sundsvik Chamsinin perässä kolmannelle radalle lähtenyt Lonely Rider puristi juuri ennen maalia vetoapunsa ohi kolmanneksi. Bertuccio laukkasi ennen lähtölinjaa.

Toto4-4: Sisältä lähtenyt Brisenda pystyi nippa nappa torjumaan Moves Like Jaggerin, joka pudotti kaarteessa kärkihevosen taakse.

Toiselle radalle jäänyt suosikki Santo Grial rauhoitti menoa ja sai takasuoralla selän ulkoradoille juuttuneesta Almost One Yearista.

Seuraava kierros oli erittäin maltillinen, eikä kolmanneksi eniten peliä keränneellä Brisendalla ollut vaikeuksia pitää muita takanaan. Päätös taittui avauspuolikkaan tavoin 1.11:n kyytiä, ja koko 2100 metrille ajaksi tuli 15,3a.

"Hevonen tuli täysissä voimissa maaliin", Teija Kettusen nelivuotiasta tammaa ajanut Sami Vehviläinen korosti. "Alussa tuli kaveri ulkopuolelta kovaa. Tämä ei lähtenyt ihan ekoille metreille niin kovaa, mutta meillä oli hyvin etujalat välissä. Siinä oli pikkuisen tiukka paikka, mutta hyvin selvittiin. Viimeiseen kurviin pidin paketin kasassa, ja maalisuoran alussa annoin sitten sen verran tulla, että homma on varma."

Lähtö oli karsinta Cartivet Meetingiin, jonka finaali ajetaan St Michel -lauantaina kymppitonnin ykkösellä.

"Volttilähtö ei ole ehkä tän bravuuri, mutta totta kai niin hienoon lähtöön lähdetään tavoittelemaan isoa ykköspalkintoa", Vehviläinen vakuutti.

Santo Grial joutui lähtemään toisesta ulkoa reissuun jo puolimatkassa, mutta se kiersi ensin rauhallisesti ja tiivisti tahtia vasta takasuoralla. Se pääsi loppukaarteen puolivälissä kuolemanpaikalle ja tsemppasi siitä toiseksi ennen Moves Like Jaggeria, joka ei päässyt tulemaan voittajan takaa vapaasti.

Santo Grialin perässä kiertänyt Credit To Love oli neljäs ennen Larry Belliä, joka ei päässyt yrittämään kolmannesta sisältä. Taustalla seuraillut Predator Mick laukkasi loppukaarteessa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi