Hetviina teki jo hieman eroa muihin.
Hetviina teki jo hieman eroa muihin.Kuva: Anu Leppänen

Hetviina tavoittelee päätösmatkalla maksimipottia

Erot eivät ole edelleenkään isoja, mutta Hetviina on voittanut kuningarkilpailussa molemmat tähän asti ajetut osalähdöt ja on entistä lähempänä titteliä.

Kierroksen jälkeen kolmannesta parista hyökännyt Hetviina vyöryi maalisuoralla varmasti kärkeen ja kirjautti mailin kisassa ennätyksensä 22,7a.

"Nyt saatiin oikeinkin hyvä juoksu, ja saatiin lähteä siitä toi viimeiset 400-500 metriä kolmannelle, niin se on tälle se paras juoksu", Antti Tupamäki iloitsi. "Oli koko ajan ote, mutta hevonen teki sellaisia pieniä hapuiluja. Ei mitään sellaista, että laukka olisi ollut lähelläkään, mutta en halunnut riskeerata mitään enkä kiskoa lappuja. Pallot kiskaisin tuossa kierros jäljellä, että olisi veto päällä."

Hetviina on netonnut jo kahdesti 17 000 euroa. Mikäli se vie myös 3100 metrin matkan, se saa täydellisestä suorituksesta päälle 9000 euron bonuksen ja potti kohoaa kaikkinensa maksimaaliseen 100 000 euroon.

Antti Tupamäki ei osannut sanoa taktiikasta vielä mitään, mutta heitti ottavansa mahdollisesti takarivin paikan.

"Hyvä fiilis, mutta neljän kärki on varmaan aika lailla tasassa eikä tässä vielä mitään olla voitettu. Se kellä juoksu onnistuu kolmella tonnilla, niin se on varmaan kokonaiskilpailun voittaja", Tupamäki pohti.

Virin Camilla juoksi tällä kertaa johtopaikalla, josta sen oli tyytyminen neljänteen sijaan. Takarivistä rinnalle edennyt Liisan Tulilintu tuli vahvasti perille ja puristi voittajasta hitusen jääneenä toiseksi.

Kärjen takaa loppukaarteessa toiseen ulos siirtynyt Aurotar työntyi kolmanneksi. Tuomo Ojanperän mukaan hän ei uskaltanut laskea täyttä kuin viimeisen satasen eikä Aurotar kuluttanut kaikkia voimiaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi