Hocuspocus Avenger ja valmentaja Anniina Lindfors.
Hocuspocus Avenger ja valmentaja Anniina Lindfors.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Hocuspocus Avenger todisti olevansa suosikkiasemansa arvoinen

Metsämäen tiistain pääpeli alkoi amatööriohjastajien SM-liigan osalähdöllä, jossa Jouni Nummen ajama Hocuspocus Avenger eteni ensimmäisen kaarteen jälkeen johtoon ja piti paikan varmoin ottein.

Toto5-1: Hyvistä asemista 2100 metrin ryhmäajoon lähtenyt Hocuspocus Avenger luotettiin sopivassa seurassa selväksi suosikiksi. Se ei riittänyt alussa nopeimmille, mutta sai edetä toista rataa vapaasti ja pääsi pian vastuksetta kärkipaikalle.

Jouni Nummi ajoi 6-vuotiasta Hocuspocus Avengeria, joka on kilpaillut viimeisen vuoden ajan Anniina Lindforsin valmennuksessa ja on saavuttanut sinä aikana viisi täysosumaa. Voitto tuli ajalla 16,7a.

Sisäradan paikat palkittiin, mutta suosikkia seuranneiden keskinäinen järjestys vaihtui lopussa. Jonossa neljäntenä matkannut Unequalled Stride spurttasi toiseksi ennen voittajan takaa jäänyttä Global Uncommonia ja välistä tarpeettoman ulos hakeutunutta Mayfloweria.

Ensimmäisellä takasuoralla neljännestä sisältä toiseen ulos vaihtanut Speed Summer oli pitkään paketoituna. Se mahtui loppukaarteen alkupuolella nousemaan vapaalle neljännelle radalle, muttei pystynyt reippaassa menossa hätyyttelemään enää totosijoja.

Toto5-2: Olli Koivusella oli alkupään lähdöistä pohjilla jo kaksi voittoa ratatallin hevosilla, mutta Toto5-kohteiden luotetuin hevonen Minecraft joutui tyytymään kakkossijaan.

Alusta asti johtanut Que Tal sai vetää mieleistään tahtia ja pisteli päätösvaiheen 12,5:n lukemiin, joka oli viimeisen takasuoran puolivälissä toisesta ulkoa kiriin kääntäneelle ja kurvin kolmatta rataa kiertäneelle suosikille liikaa.

Risto Väre ajoi valmentamaansa 4-vuotiasta Que Talia, jolle ykkössija oli tälle kaudelle ensimmäinen ja kaikkiaan toinen. Kolmanneksi eniten merkitty ori teki 2100 metrillä ajan 16,4a, joka jäi vain neljä kymmenystä sen ennätyksestä.

"Päästiin helposti keulaan, ja varsinkin kun näin, että saan ajaa siinä rauhassa, niin ei tullut mieleenkään, että ihan sovinnolla annan pois", Risto Väre kertasi. "Que Talilla voi ajaa vaikka 50:ttä tuossa toisen edellä, jos haluaa. Näin kyllä, että Olli rupeaa tulemaan, niin lisäsin sitten tasaisesti vauhtia, että päästään alta pois. Loppusuoran alussa kun vähän löysäsin, se teki heti vähän eroa, ja siinä tiesin, ettei ne enää ohi tästä tule."

Loppukaarteessa kärjen takaa toiselle radalle noussut Girl's Wish oli lopullisen kärkikaksikon tuntumassa kolmas.

Toto5-3: Viime vuoden lopulla Ari ja Miia Myllymäen omistukseen siirtynyt We're Gonna Win ei maaliskuun startissaan vielä loistanut, mutta nyt pyörä pyöri toiseen malliin.

Arna Ruohomäki ajoi 8-vuotiasta ruunaa, joka sai toisen kaarteen alkupuolella selän toiselle radalle, kiersi viimeisellä takasuoralla uudestaan kärjen kupeelle ja erkani siitä 12,5-vauhtisella lopetuksella ylivoimavoittoon.

"Katsoin jo aamulla, että hevoselta on kengät riisuttu, ja mitä aikaisempaa historiaa tutkin, niin se on hyvät juoksut tehnyt ilman kenkiä, mutta en olisi näin isoa eroa uskonut tuossa loppusuoralla saavani", Arna Ruohomäki hämmästeli itsekin.

Voitto oli We're Gonna Winille neljäs, mutta edellisestä täysosumasta vierähti yli puolitoista vuotta. Ennätys parani samalla toista sekuntia lukemiin 14,9a/2100 metriä. Se oli kuudenneksi pelatuin.

Toiseksi viimeisessä kaarteessa neljännestä ulkoa muiden mukana kirikaistalle ryhmittäytynyt Hilarious Hangover kipusi ulkoa tasaisen vahvasti toiseksi ennen kuudennesta ulkoa perässä tullutta Fox Loveria, joka oli melko tasaisesti pelatun lähdön suosikki.

Viidennestä ulkoa sisempiä ratoja pitkin yrittänyt Capercaillie Cock ajautui pussiin ja tuli hyvävoimaisen oloisena maaliin.

Toto5-4: Takamatkan volttia vetänyt Tahtova sai hyvän startin, pääsi heti toiselle radalle ja eteni kaarteen aikana pienen paaluhevosten ryhmän ohi keulaan.

Tahtova tiivisti tahtia toisella kierroksella ja voitti viidenneksi pelatuimpana lopulta oikein varmasti ajalla 25,3/2120 metriä. Mikko Huttunen ajoi Kimmo Kortesaton valmentamaa 11-vuotiasta Tahtovaa, jonka edellinen voitto oli reilun vuoden takaa.

Lähdön suosikki Julmin juuttui parijonon ulkopuolelle, josta se eteni kaarteen jälkeen Tahtovan tuntumaan toiselle radalle. Se ei saanut tästä otetta, mutta oli kiinni toisessa sijassa, kunnes laukkasi noin 150 metriä ennen maalia. Se painoi sitä ennen sisälle ja taisi kolhaista jalkansa Tahtovan kärryihin.

Toiseksi sijoittui sitten Uljas Suomalainen, joka kiersi alkumatkan Julminin perässä kolmatta rataa ja pääsi takasuoralla sen taakse toiseen ulos. Se käänsi kierrosta myöhemmin kirikaistalle, kävi loppukaarteessa uudestaan toisessa ulkona ja pyrki siitä suoralle tultaessa taas kiriin, kun haparoi hieman.

Uljas Suomalainen tuli rytmistä kiinni saatuaan napakasti maaliin ja jätti kärjen takaa pudonneen Tähtituulan selvästi taakseen.

Alussa haparoinut Larsman seuraili tasaisesti neljännessä ulkona ja laukkasi vielä loppukaarteessa.

Toto5-5: Pelatuin kaksikko lähti juoksuradoilta liukkaasti. Sisempää matkaan päässyt Miran Siru piti rinnalle jääneen suosikki Antin Helmen niukasti kurissa maaliin saakka.

Laura Palon 6-vuotias Miran Siru palasi kahden hutistartin jälkeen voittokantaan ajalla 30,2/2100 metriä. Sitä ajaneelle Ari Moilaselle ykkössija oli 6999:s. Moilanen ajaa huomenna Mikkelissä kolmea hevosta, mutta torstaina Lahden Jokimaalla hänellä on ajokki kaikissa illan kymmenessä lähdössä.

Yksin neljänkympin pakilta lähtenyt Verna-Illuusia pääsi etenemään tosi kätevästi aina toiseen pariin asti. Se iski kiriin loppusuoran avautuessa, muttei 27,5-vauhtisessa päätöksessä pystynyt petraamaan ja piti kolmanneksikin vain niukasti.

Kolmannesta sisältä maalisuoralla vapaille hakeutunut Vauhti Rols spurttasi viimeiset metrit tulisesti ja ehti neljänneksi ennen Riinan Kirmaa, joka ei päässyt voittajan takaa tulemaan täysin vapaasti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi