Ari Moilanen on ohjastanut kaikki Matter Of Coursen kilpailut.
Ari Moilanen on ohjastanut kaikki Matter Of Coursen kilpailut.Arkistokuva: Jarno Unkuri

Hokeista ei haittaa - Matter Of Course jatkaa vakuuttavaa menoaan

Valmentaja Martti Patrakan yhdessä Petri Koskisen kanssa kasvattama sekä omistama Matter Of Course aloitti Turun Metsämäen perjantaisen rivin näyttävällä kirivoitolla.

Toto4-1: Hieman alle kolmen kuukauden tauolta palannut Matter Of Course kilpaili ensimmäistä kertaa hokkikengässä. Starttiin tultiin lämmityksenkin jälkeen vähän epävarmoin miettein, mutta ainakaan ratkaisevaa haittaa hokeista ei ollut.

Viimeisellä takasuoralla kolmannesta parista ulkoa kirimerkin saanut Matter Of Course eteni loppukaarteeseen mentäessä kärjen rinnalle, josta jatkoi maalisuoralla omille teilleen.

"Kyllä se suorat meni paremmin kuin kurvit", ohjastaja Ari Moilanen arvioi. "Viimeinen kurvikin oli vähän vaikea, mutta suoralle kun päästiin, hevonen irtosi kyllä tosi helposti. Uskoisin, että se on kehittynyt ja vankistunut nyt jonkin verran, mutta kyllähän tämä aina on tehnyt hyvää työtä."

Viisivuotiaaksi kääntynyt Matter Of Course on voittanut yhdeksästä startistaan kuusi ja ollut kahdesti toinen. Tämän kerran tulos 16,5a/2100 metriä jäi vain neljän kymmenyksen päähän tamman ennätyksestä. Se oli selvä suosikki, mutta vaikka peliosuus laski reilusti viime hetken kommenttien myötä.

Kolmannesta sisältä loppukaarteessa sujuvasti vapaille päässyt Visionnaire kiri napakasti toiseksi, ja johtopaikalla juossut M.J.'s Pearl sai tyytyä kolmanteen sijaan.

Toto4-2: Voltin nelosradalta hyvin lähtenyt Villiäijä valtasi 2100 metrin perusmatkalta nopeasti johtopaikan, jonka se piti varmasti maaliin asti.

"Hevonen lähtee hyvin liikkeelle, ja päästiin kärkeen säätelemään vauhtia. Koitin tonne vikalle tuhannelle lähteä koventaa vähän vauhtia, ja kyllä hevonen veti yllättävän helposti maaliin", Bella Varjosen valmennettavaa ajanut Hannu Torvinen kertasi. "Vähän jossakin vaiheessa tuli sellainen tunne, että näinköhän joku kaveri tulee ohi, mutta onneksi ei tänään. Se on vähän semmoinen, että välillä vaihde meinaa pudota pois vapaalle, mutta se on kyllä tosi juoksija."

Voitto oli 10-vuotiaalle ruunalle vasta kolmas ja edelliset olivat melkein neljän vuoden takaa, mutta se on esittänyt viime aikoina hyvää virettä ja oli pelissä kolmanneksi suosituin merkki. Ajaksi kirjattiin 29,3.

Lähes 46-prosenttisesti pelattu kohteiden luottohevonen Pälvi Tuttu nousi toisen kaarteen alkupuolella neljänneltä sijalta vetämään toisen radan jonoa. Se tuli hyvin perille, muttei päässyt missään vaiheessa tosissaan haastamaan Villiäijää ja jäi selvästi toiseksi.

Villiäijän takaa viimeisellä takasuoralla toiseen ulos hakeutunut pikkuveli Villihiisi seuraili kolmanneksi. Kapor kiersi takasuoralla taaempaa Villihiisin tuntumaan, mutta alkoi jäädä jo kaarteessa.

Toto4-3: Terävästi avannut Yank Match haki 11,5-avauksessa johtopaikan. Sen ulkopuolelta rauhallisemmin lähtenyt suosikki Wall Street Comery päätyi toiselle radalle ilman vetoapua, ja kun Olli Koivusella ei ollut sen kanssa mihinkään kiire, tahti rauhoittui kovasti.

Mika Forss teki Donatello Hossin kanssa ensimmäisen peliliikkeen ja lähti reilut 800 metriä ennen maalia neljännestä parista kirikaistalle.

Kärjessäkin lisättiin samaan aikaan tempoa, ja päätöspuolikas tultiin 1.13:n lukemiin. Se kellotettiin Wall Street Comerylle, joka hankki jo loppukaarteessa yliotteen ja erkani suoralla selvään voittoon.

"Vähän osasin odottaa, kun tämä on ollut hyvässä kunnossa jo pitkään", hoitaja Heidi Taipale vakuutti. "Kyllä sen pitää tuonne keulapäähän päästä, että se pärjää."

Wall Street Comery teki 2100 metrillä ajan 15,6a. All Ready Match täydensi Harri Koivusen valmennustallin menestyksen seuraamalla toisesta ulkoa selvästi toiseksi. Valmentaja ajoi sitä itse.

Donatello Hoss toi kirinsä tasaisen hyvin perille ja punnersi Koivusen kaksikosta jääneenä kolmanneksi. Yank Match antoi selvästi periksi.

Toto4-4: Sisältä lähtenyt Tibau pääsi johtoon ensimmäisessä kaarteessa, kun parhaiten avannut Star Cat laukkasi edestä. Toiseen pariin ulos selvinnyt niukka suosikki Yeezuz iski heti kaarteen jälkeen eteenpäin, mutta Tibau vastasi kärjessä ja vauhti pysyi kovana.

Yeezuz jatkoi prässäämistä, kunnes kierros ennen maalia painui viimein keulaan. Se pystyi pitämään saman tahdin melkein koko loppumatkan ja rikkoi 5-vuotiskauden alkajaisiksi vihdoin kuparisen. Avausosuma tuli 32. startissa tuloksella 15,7a/2100 metriä.

"Vahva hevonen, ja tähän on ollut kova usko hetken aikaa jo, että kerran kun tällä pääsisi kärkipaikalle ja ajaa tasaista tappavaa, niin siinä monen jalka rupeaa puutumaan", Nina Pettersson-Perklenin valmennettavaa ajanut Mika Forss perusteli taktiikkaansa. "Ajattelin, että koitetaan nyt vähän matkaa vaikka vähän ylioptimisesti sinne kärkeen. Ei heti suosiolla päästy, mutta hevonen oli kyllä tosi hyvän tuntuinen koko matkan. Tämä on tosi vahva, mutta toisten takaa se jää vähän seurustelemaan."

Keskijoukosta viimeisen takasuoran alussa neljänneksi edennyt New Grove Storm sai tulla enempiä kiertelemättä ja puristi toiseksi. Hänniltä terävän loppuvedon esittänyt Quattro Tilly ehti maalisuoralla monen kilpakumppanin ohi kolmanneksi.

Kolmannesta sisältä viimeisellä takasuoralla iskenyt High Flying ei saanut kunnon tuntumaa voittajaan ja laukkasi noin 300 jäljellä kakkossijalta. Patman laukkasi jo alkumatkasta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi