Seppo Sarkolan valmentama Hullumies kilpailee viimeistä kauttaan.
Seppo Sarkolan valmentama Hullumies kilpailee viimeistä kauttaan.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Hullumies löi muille heti jauhot kurkkuun

Kahdeksan kylmäverisen tasoitusajoon takamatkalta lähtenyt Hullumies oli tiistaikohteiden suurin suosikki Tampereen raviradalla Teivossa. Jo avauspuolikkaan jälkeen kärkeen edennyt ori piti muut loppumatkan ajan turvallisen välimatkan päässä.

Toto5-1: Vaikka Hullumies on jo 15-vuotias, sillä riittää intoa kuin pienellä varsalla. Voltista ajosuuntaan käännyttäessä Seppo Sarkola sai olla rattailla tarkkana, että askellus pysyi ravina, ja sen jälkeen mentiin.

"Vähän liikaa virtaa", Seppo Sarkola vahvisti. "Se lähti siihen malliin, ettei voinut muuta kuin antaa mennä. Mutta oikein hieno ja hyvä hevonen se on."

Kolmas puolikas oli maltillisempi, mutta voimia riitti hyvin loppuun, jonka Hullumies pisteli alun tapaan 1.22:n pintaan. Koko 2120 metrin matkalle ajaksi tuli 24,1.

Ensimmäiseltä takasuoralta toista rataa ilman vetoapua juossut Nopsan Vauhti pääsi loppukaarteen alussa jälkijoukon kärkeen sisäradalle ja piti voittajasta jääneenä toiseksi ennen perässään pitkään tullutta Topperia.

Toto5-2: Toiseksi eniten pelattu Beat Of Love pääsi kiihdytyksessä sisältä johtopaikan pitäneen Party Hardin taakse ja sai siinä täydellisen peesijuoksun, kun yli 70-prosenttisesti merkitty suursuosikki veti lujaa eikä pussitusvaaraa ollut.

Hannu Torvinen käänsi Beat Of Loven loppukaarteessa toiselle radalle, ja Anna Sulinin 5-vuotias tamma ratkaisi suoralla oikein varmasti, kun Party Hardin vauhti hiipui selvästi.

Kaikkiaan neljännen, mutta tämän kauden ensimmäisen voittonsa saavuttanut Beat Of Love teki 1600 metrin kisassa ennätyksensä 12,9a, jossa parannusta aiempaan oli lähes kaksi sekuntia.

"Tämä on oikein hienoraaminen hevonen", Hannu Torvinen kehui. "Tämä on mennyt nuorena jo hyvin. Välissä on ollut vähän hakemista, mutta hevonen on suorittanut kuitenkin ihan hyvin ja oli viimeksi jo oikein positiivinen toinen. Sillä lailla hyvillä mielin matkaan, mutta kyllähän voitto oli vähän yllätys."

Party Hard piti taipumisestaan huolimatta toiseksi ennen sisärataa tullutta Le Blixteniä.

Toto5-3: Niukaksi suosikiksi luotettu Zeus Kemp aloitti pienessä lähdössä jonomuodostelman neljännellä sijalla, josta se nousi toisen kaarteen lopussa vetämään toisen radan jonoa.

"Tänään oli heti hyvä fiilis, kun lähdettiin auton takaa", heti perään uudestaan voittanut Hannu Torvinen kuvaili. "Siinä mentiin sitten vähän hiljempaa, niin päätin nostaa toiselle radalle. Takasuoralla rupesi tuntumaan, että hevosella on vielä paljon varaa. Se oli tosi hyvän tuntuinen tänään."

Tahti tiivistyi kovasti päätöstuhannella, ja Zeus Kemp jyräsi lopulta selvään voittoon tuloksella 13,3a/2100 metriä. Christa Packalenin suojatti palasi kisaan pieneltä tauolta, sillä edellinen startti oli Suur-Hollola-ajon finaali heinäkuun alussa.

"Christalla hevoset on yleensä suht valmiita, kun ne tulee starttiin, ja tästä on hyvä jatkaa. Mun mielestä, jos Zeus vaan pääsee, niin Suomen mestaruuteen ehdottomasti pitää lähteä mukaan", Hannu Torvinen arvioi.

Keulahevosen takaa loppusuoralle tultaessa irti päässyt Flynn Boko kiri voittajasta jääneenä toiseksi, ja myös kolmannesta sisältä loppukaarteessa ulommas hakeutunut Gambino Degato ehti viime hetkillä ohi Snabba Cashista, joka antoi johtopaikalta hieman periksi.

Toto5-4: Kaarteen lopussa selän toiselle radalle saanut Cavalier Brodde lähti kierrosta myöhemmin kiriin, eteni takasuoralla alusta asti johtaneen Popen rinnalle ja hankki pian yliotteen.

Vauhti kiihtyi päätöksessä kympin pintaan ja Pope tuli myös vahvasti perille, mutta Cavalier Brodde piti pienen edun maaliin asti.

Iikka Nurmonen ajoi valmentamaansa 5-vuotiasta ruunaa, jolle voitto oli samalla ensimmäinen totosija Suomessa, kun takana on nyt seitsemän yhteistä starttia. Toiseksi eniten peliä kerännyt Cavalier Brodde teki 2100 metrillä ajan 15,5a.

"Kyllä maistuu oikein hyvältä, kun alkukauden startit on mennyt enemmän tai vähemmän pieleen ja paljon pussijuoksuja on ajettu", Iikka Nurmonen huokaisi. "Nyt hevonen sai kunnon mahdollisuuden ja käytti sen. Se veti oikein hyvin ja yllätti kyllä."

Loppukaarteessa keulahevosen takaa toiseen ulos siirtynyt One Direction seurasi vauhdikkaassa lopetuksessa kärkiparista hieman jääneenä kolmanneksi varmasti ennen muita.

Toto5-5: Päätöskohteen suosikki Grace Match jäi kaarteessa toiselle radalle ilman vetoapua, kun Splendid Justine laukkasi sen edestä ja muut edellä menneet olivat ryhmittäytyneet vauhdikkaasti johtoon kiiruhtaneen Hightower Comeryn perään sisäradalle.

Grace Match hivuttautui vauhdin tasaantuessa hiljalleen lähemmäs kärkeä ja pääsi viimeisellä takasuoralla pudottamaan sisälle lähimmäs keulahevosta, kun kolmas puolikas taittui maltillisen välipuolikkaan jälkeen 14,5:n kyytiä.

Alkuvaiheen laukkansa nopeasti selvittänyt Splendid Justine mahtui pudottamaan saman tien toiseen ulos, josta se jatkoi viimeisellä takasuoralla ilman vetoapua. Sillä oli loppukaarteessa kuitenkin vaikeuksia pysyä kärjen mukana, vaikka Olli Koivunen hillitsi kovasti Hightower Comeryn menoa.

Mika Forss pääsi kääntämään Grace Matchin näin vapaasti kiriin maalisuoralle tultaessa, eikä voitosta käyty kamppailua, kun Hightower Comery ei syttynyt enää yrittämään.

"Tamma oli aavistuksen totinen toisella ilman vetoapua, niin ajattelin, että on pakko hakea ainakin henkistä uskoa lisää sisäradalta", Mika Forss kertasi. "Uskoin, että Ollin hevonen vetää hyvin sen viimeisen kurvin, että päästään koittamaan, ja niinhän siinä kävi. Grace Match on oikein juoksijan tuntuinen. Tuntuu, että se voittaa tässä nykyvireessä vielä jonkin toisenkin kerran vielä. Se ei ole ehkä kaikkein sulavinta sen meneminen, se on ehkä väkinäistä, mutta tehokasta."

Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Grace Match kuittasi voiton ajalla 16,2a/2100 metriä. Splendid Justine puristi lopulta tasaisesti perille ja työntyi toiseksi ennen neljännestä ulkoa takasuoran lopulla kärkiryhmään lyöttäytynyttä Prodigy Sharkia, joka ehti myös täpärästi Hightower Comeryn ohi.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi