Huugeria ajanut Niko Jokela voitti torstain kohteissa kahdesti.
Huugeria ajanut Niko Jokela voitti torstain kohteissa kahdesti.Arkistokuva: Anu Leppänen

Huuger pinnisti pitkästä aikaa ensimmäisenä linjalle

Seinäjoen bonuksella ryyditetty pääpeli alkoi yllätyksellä, kun viimeisen takasuoran alkupuolella kolmannesta sisältä toiselle radalle nostanut Huuger ohitti toisen kaarteen alusta vauhdikkaasti vetäneen Hilin Ihmeen.

Toto4-1: Avauskohteen selvä suosikki Manionni lähti voltin ykkösradalta hyvin, mutta ponkaisi laukalle jo 50 metrin jälkeen. Se selvisi kohtalaisen hyvin toisen radan jonoon, mutta oli matkallakin paineissaan eikä pystynyt nousemaan enää taistoon.

Lähtösuoralla johtoon edennyt Huuger luovutti paikan puolikkaan täyttyessä Lakurille, joka puolestaan sai eteensä Hilin Ihmeen.

Takamatkalta lähtenyt Hilin Ihme paineli matkalla toista kilometriä valiokyytiä eikä jaksanut lopussa vastata Huugerille, jonka kahden edellisen kauden ainoat voitot tulivat kumpainenkin huhtikuussa.

"Huumoripuolella on ollut vähän sanomista, mutta Huuger näytti Killerillä viime starttiin jo vähän nousukunnon merkkejä", ohjastaja Niko Jokela sanoi Satu Siikamäen valmentamasta 10-vuotiaasta ruunasta. "Killerin startin takia uskalsikin jo tuossa takasuoralla lähteä ajelemaan eteenpäin. Se lähti vetämään sitten ihan hyvin. Loppusuoralla saatiin ote, ja se piti maaliin asti. Ehkä vauhtikin siinä jo hidastui loppua kohti, eikä tämäkään tuota viimeistä satasta hirmu lujaa tullut."

Kuudenneksi eniten pelattu Huuger teki 2100 metrillä ajan 28,5. Lakuri ajautui loppukaarteessa Hilin Ihmeen hiljentäessä tämän taakse pussiin. Se hakeutui sitten hieman pakittamalla vapaille, muttei syttynyt kirimään ja jäi selvästi kolmanneksi.

Toto4-2: Alkumatkan toista rataa ilman vetoapua juossut Tuulian Sälli sai takasuoran lopussa selän siihen asti kolmatta rataa kiertäneestä Helkan Urhosta, joka painui kärkeen ennen päätöskierroksen käynnistymistä.

Suosikiksi luotettu Helkan Urho haki raviaan matkan aikana useaan otteeseen, mutta näytti kuitenkin hallitsevan tapahtumia, kunnes vajaat sata metriä ennen maalia askellus vaihtui laukaksi.

Toista rataa tasaisesti puurtanut Tuulian Sälli piti muut takanaan ja nappasi suosikin laukattua kauden neljännen voittonsa.

"Meillä oli hyvän tuntuinen, mutta niin meni Nikonkin hevonen hyvin. Loppusuoran puolivälissä näin, että sillä rupeaa olemaan probleemia, mutta tiukkaa oli silti", ohjastaja Heikki Hietanen kuvaili.

Olli Antila valmentamaa kasvattaja Pirjo Tikkalan omistamaa 6-vuotiasta Tuulian Sälliä, joka ravasi 2100 metriä aikaan 31,0a. Se oli toiseksi pelatuin.

Sisältä lähtenyt Hissun Feeniks pääsi avauskierroksella toiselle radalle ja sai hyvän juoksun Tuulian Sällin takana. Se pääsi yrittämään lopussa vapaasti ohitusta, mutta jäi niukasti toiseksi.

Sisällä kolmantena matkannut Sillankorvan Uljas jäi tukaliin asemiin, löysi maalisuoran alkupuolella vapaille ja kiri terävästi kolmanneksi.

Hissun Turbo laukkasi parijonosta puolimatkassa.

Toto4-3: Kohteiden pelatuin hevonen New Life Wheels lähti takamatkan juoksuradalta reippaasti, pääsi kaarteessa pudottamaan toisen radan jonoon ja sai paikkojen selvittyä asemat toisesta parista.

"Sain namitella pari kiekkaa siinä, ja sitten ajoin keulan rinnalle. Hevonen oli tosi hyvän tuntuinen, kun pääsi vapaalle radalle, ja voitti hallitusti", illan toisen voittonsa ajanut Mika Forss kertasi.

Risto Salmelan valmentama 6-vuotias New Life Wheels teki 3120 metrillä ajan 17,3. Voitto oli sille tämän kauden ensimmäinen, mutta kaikkiaan jo seitsemäs ja hevonen oli ollut hyvä myös tämän vuoden kahdessa aikaisemmassa startissa.

Noin 1200 metriä ennen maalia neljännestä ulkoa selässä kolmannelle radalle lähtenyt Crystal Bay kiersi viimeisellä takasuoralla neljännen radan kautta New Life Wheelsin taakse toiseen ulos, josta seurasi sitä uhkaamatta toiseksi.

Ensimmäisellä takasuoralla kärjen takaa keulaan kiertänyt Piquant Stride ei pystynyt 14,5-lopetuksessa vastaamaan edellisille, mutta piti kolmanneksi. Crystal Bayta pitkään seurannut Black May jatkoi loppukaarteessa vielä ulkona ja punnersi tasaisesti neljänneksi.

Toto4-4: Niko Jokela sai Helkan Urhon epäonnistumisesta huolimatta toisen osuman kohteissa, kun kuudenneksi eniten pelattu Lovely Easy kiri nappijuoksun jälkeen kauden avausvoittoonsa.

Kakkosradalta hyvin lähtenyt Lovely Easy painui johtopaikalle, jonka Niko Jokela luovutti kaarteessa Eija Sorviston toiselle valmennettavalle, suosikiksi luotetulle Fancy Creekille.

Sorviston hevoset ottivat kaksoisvoiton, mutta järjestys vaihtui, kun maalisuoralle tultaessa tilaa saanut Lovely Easy puristi ykköseksi tuloksella 16,1a/2100 metriä.

"Olen ajanut suurimman osan tämän starteista. Silleen tämä on rehti tamma, että jos voimia on, se yleensä sen kirin antaa, mutta kyllä siitä vähän tarkan juoksun hevonen on tullut, kun voittosummaa on tullut lisää", Niko Jokela luonnehti.

Viimeisen takasuoran alkupuolella kolmannesta parista hyökännyt Bluebird Nash kiri ilman vetoapua vahvasti perille ja hävisi kakkosen vain täpärästi. Sisällä kolmantena matkannut Marvel Neat nousi maalisuoralla toiseen ulos ja seurasi täyttä mahdollisuutta saamatta neljänneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi