Jämsän raveissa viihtyy koko perhe.
Jämsän raveissa viihtyy koko perhe.Kuva: Anna Karhila

Jämsässä odotetaan titaanien taistoa

Huima satsaus palkintotasoon on kerännyt tukun huippunimiä Jämsän kesäraveihin. Vesi kielellä odotetaan etenkin Suivikkaan ja Vieskerin Valon kamppailua.

Jämsän heinäkuiset kaksipäiväiset kesäravit ovat käsite. Tänä kesänä ne palaavat todenteolla entiseen loistoonsa, sillä hieno palkintotaso on houkutellut paikalle sekä määrää että laatua. Raviviikonloppu on täynnä kovatasoisia, täysiä lähtöjä. Sunnuntain huipennuksena nähdään avoimen tason huippujen kamppailut molempien rotujen Jämsän Äijän ajoissa.

Suomenhevosten kohdalla kolmen tonnin ykkönen sekä erillinen rataennätysbonus ovat tuoneet paikalle kaksi nimeä aivan oriiden kovimmasta kärjestä. Kuninkuuskilpailun ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Suivikkaan haastaa tiukasti nousukuntoa viime starteissa osoittanut Vieskerin Valo. Kaiken onnistuessa Äijän ajon voitosta voivat kamppailla myös Tähen Topelius, Rapin Aatos, Leon Salama ja kotiradan Keisar.

”Suivikkaalla lähdetään voittamaan”, Terho Rautiainen myhäilee. ”Hevosella pitäisi olla kaikki kunnossa, ja jos vain juoksu onnistuu, voitto on lähellä. Talvella jo lupailin tulla Suivikkaan kanssa Jämsään, kun isoa palkintoa suunniteltiin, ja tottakai tultiin, kun se toteutui.”

Hienoa kamppailua Äijän ajoon ennustaa se, että yhtä varma voitosta on myös Vieskerin Valon rattailla istuva Pertti Niveri. Vieskerin Valolle startti on viimeinen ennen kuninkuusraveja, joten panoksiakin on pelissä.

”Täysillä purjeilla tullaan, ja Suivikasta lähdetään kaatamaan”, Niveri julistaa. ”Vieskerin Valolla meni pari starttia ihan vihkoon, mutta Lahdessa se tuli jo ihan lentämällä. Nyt sattui vielä paras mahdollinen lähtöpaikka (rata 9). Helpolla Suivikas ei ainakaan pääse!”, Niveri haastaa, pilke silmäkulmassa.

Lämminveristen Äijän ajossa katseet kohdistuvat valovoimaiseen väriläiskään. Jarno Kauhanen tulee Jämsään Womanizer S:n kanssa jo aivan kannatuksenkin vuoksi.
”Jämsässä on tarjolla kesäradaksi hyvä palkinnot. Kun pieninkin ykkönen on tuhat euroa, sellaisen satsauksen kunniaksi halusin jo ihan varta vasten lähteä mukaan, vähän sillä ajatuksella, että Nasse voisi vaikka jonkun katsojankin tuoda radalle”, Kauhanen toteaa. ”Riihimäellä oltiin, ja sielläkin moni sanoi tulleensa nimenomaan Nassea katsomaan.”

”Lähtö on sopiva, ja ilman omaa kehua voi sanoa, että hyvänä päivänään Nasse on siinä aivan eri sarjan hevonen kuin muut”, Kauhanen jatkaa. ”Rataennätyskään ei ole mahdoton asia, mutta siihen tarvitaan toki vähän kiriapua, yksin sitä ei pysty juoksemaan. Nasse on tuntunut kotona hirmu hyvältä, ja sen pitäisi olla vielä parempi kuin pari viikkoa sitten Riihimäellä.”

Jämsässä ravataan lauantaina kello 13 alkaen. Sunnuntaina ponilähdöt avaavat päivän kello 13, ja totolähdöt starttaavat kello 15.00. Paikan päällä on helppo viihtyä vaikka koko perheen voimin, sillä lapsille on tarjolla keppihevoslähtö, keppihevosesterata sekä viihtyisä leikkipaikka etusuoran varrella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi