Petteri Kivelä on ajanut reilun kymmenen vuoden aikana 42 voittoa.
Petteri Kivelä on ajanut reilun kymmenen vuoden aikana 42 voittoa.Arkistokuva: Anu Leppänen

Jättiyllätyksen aiheuttanut Emptybrook ilmestyi kuin tyhjästä voittotaistoon

Kouvolan haastavalta vaikuttanut torstainelkku näytti luonteensa heti avauskohteessa, kun toiseksi vähiten pelattu Emptybrook spurttasi loppusuoran aikana käytännössä koko porukan ohi.

Toto4-1: Ohjastajahyvitys-lähdössä perusmatkalta pääsivät liikkeelle ne valjakot, joiden kuskit eivät voittaneet viime vuoden aikana kertaakaan. Kolmesta paaluhevosesta Sweet Micce lähti Sanda Kortekallion ajamana vetämään tasaisen reipasta tahtia, joka oli kovimmillaan kolmannella puolikkaalla.

Kaikki olivat jo väsyneitä, kun tultiin maalisuoralle. Siinä vaiheessa hänniltä ulos kääntänyt Emptybrook spurttasi loppuhetket terävästi ja ehti vielä varmasti tiiviin vastustajanipun ohi tonnin voittoon.

Täysosuma oli 9-vuotiaalle Emptybookille vasta toinen. Ensimmäinen tuli niin ikään yllättäjänä Kouvolassa vajaat kaksi vuotta sitten, mutta kun viime kausi meni kokonaan ilman totosijoituksia, pelaajien usko oli vähissä. Suotuisien vaiheiden jälkeen ja ajankohtaan nähden nopealla radalla syntyi ruunan uusi tasoitusennätys 17,3/2120 metriä, jossa parannusta aiempaan oli tasan sekunti.

"En olisi ainakaan itse arvannut, sillä onhan tämä aika vaisu ollut noihin viimeisiin lähtöihin", omistaja, valmentaja ja ohjastaja Petteri Kivelä myönsi. "Tämä tarvitsee sisäratajuoksun, ja tällainen napakka rata sopii sille. Jos matkalla pitää ajaa toista rataa, sitä ei huvita yhtään kiriä lopussa. Hännillä me aina juostaan, jos sisärataa yrittää ajaa, kun ei tämä lähde niin kovaa liikkeelle. Lopussa pääsi sujuvasti tulemaan, niin kyllä tämä sitten aika napakasti kirii muutaman sata metriä. Vasta tuossa sata ennen maalia alkoi näyttää, että saatetaan vielä voittaa."

Alkumatkan kolmatta rataa kiertänyt Bourbon Shark pääsi ensimmäisellä takasuoralla kolmanteen ulos. Se nousi kierrosta myöhemmin kiriin, joka ei ensin kantanut. Se puristi kuitenkin monia muita vahvemmin perille ja työntyi vielä toiseksi ennen Sweet Micceä.

Takamatkan juoksuradalta hyvin lähtenyt suosikki One Who Run kävi välillä sisällä keulahevosen takana, mutta suurimman osan matkasta se kiersi toista rataa ilman vetoapua, josta antoi lopussa vähän periksi.

Etusuoralla viidennestä ulkoa hyökännyt Gold Arrow Web kiersi Bourbon Sharkin takasuoralla neljännen radan kautta ja eteni kärjen tuntumaan, josta laukkasi loppukaarteen alkupuolella mahdollista menestystä.

Toto4-2: Kolmanneksi eniten pelattu Pyrkivän Vesku jäi pois aivan viime hetkillä. Lunkipoika lähti sen jälkeen yksin paalulta, ja takaa terävimmin aloittanut Ojalan Vilkas kiersi sen ohi keulaan jo kaarteen alussa.

Jyrki Tammimetsän valmentama ja ohjastama 11-vuotias Ojalan Vilkas oli aiemmin saavuttanut 13 muuta totosijaa, ja nyt tuli uran ensimmäinen täysosuma viidenneksi pelatuimpana tasoitusennätyksellä 30,7/2120 metriä.

"Se on vähän hakenut itseään, mutta nyt se tuosta keulasta tuntui vastailevan sopivasti. Vähän ulkoa tuli toinen hevonen, ja ajattelin, että kerkiääkö se ohi, mutta rinnalla olevalle se vastasi kyllä hyvin. Se oli kyllä varmaan voiton avain, ettei tarvinnut tehdä koko matkaa töitä", Jyrki Tammimetsä viittasi rauhalliseen avauskierrokseen.

Toisesta ulkoa loppusuoran alussa kiriin iskenyt Joihovi puristi puolittain voittajan ulkopuolelle toiseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Kastehelmeni oli hyvä kolmas.

Lähdön suosikki Suloviima laukkasi pian startin tapahduttua. Se ajoi muut vielä kiinni toisen kaarteen lopulla, mutta otti pian uuden laukan ja tuli hylätyksi.

Toto4-3: Confidence Man voitti suosikkina. Se oli kaiken lisäksi kohteiden pelatuin hevonen, vaikkei ollut tätä ennen saavuttanut yhtään täysosumaa. Viime kauden 16 startista tasan puolet päättyi kylläkin toiseen sijaan, ja niistä tuoreimmat olivat Vermon keskiviikkolähdöistä.

Tapio Perttunen ajoi Olli Henttosen valmentamaa 5-vuotiasta Confidence Mania, joka selvisi takarivin uloimmalta lähtöpaikalta heti hyviin asemiin toiselle radalle ja juoksi lopulta toisessa ulkona. Se kiersi puolimatkassa kärjen rinnalle, painui päätöspuolikkaan käynnistyessä keulaan ja piti 1.14-vauhtisessa lopetuksessa oikein varmasti. Koko 2100 metrille ajaksi kirjattiin 15,9a.

"Monta kertaa on ollut pienestä kiinni", Olli Henttonen muistutti. "Ja monta kertaa on varmaan laukannutkin silleen, että olisi voinut vaikka voittaa. Uskoa siihen on ollut, mutta sen kilpailuttaminen on vaan ollut vähän hankalaa, kun sen meno loppuun, kun alkaa siitepölyt ja muut. Vaikka se on kotona tuntuvinaan jonkinlaiselta, niin startissa se ei ole mennyt kesällä sillai kuin on toivottu. Sen takia ura on ollut vähän erilainen, mitä on kuviteltu."

Kiihdytyksessä parijonon ulkopuolelle juuttunut Stay On Top pakitti kaarteen jälkeen taustalle viidenteen ulos. Se hyökkäsi viimeiselle takasuoralle mentäessä, kiri tasaisen vahvasti perille ja puristi toiseksi ennen viimeisellä takasuoralla kolmannesta parista kuolemanpaikalle kiertänyttä Hot Deviliä.

Toto4-4: Ykkösnumerolla kilpaillut Beatboxer onnistui pitämään voltista johtopaikan, vaikka viereltä terävästi lähtenyt Giresse Boko haastoi tiukasti. Beatboxer sai paikkojen ratkettua vetää mieleistään vauhtia, tiivisti tahtia loppua kohden ja piti 11,5-lopetuksessa selästä iskeneen Sultan Journeyn varmasti kurissa.

"Niin hulluja mutkia on taas ollut matkassa, ja voittajarinkiin kaarrettiin, niin onhan tämä nyt ihan älyttömän siistiä", Jarmo Villanen päivitteli. "Ihan hyvä taukostartti. Hyvin se spurttasi eikä ollut edes oikein väsynyt vielä. Kaviopaise oli tuossa, ja jouduin jättämään sen Vermosta pois. Vuosi sitten leikattiin se sama jalka, joka turposi. Ei tiennyt yhtään, että oliko tämä nyt tässä. Ja tämä hevonen kun lopettaa juoksemisen, mulla loppuu hevosurheilu sitten."

Koko urallaan yhdeksännen kerran voittaneen 11-vuotiaan Beatboxerin edellinen täysosuma oli puolentoista vuoden takaa. Se oli tasaisesti pelatussa lähdössä kuudenneksi käytetyin merkki ja vei 1400 euron ykköspalkinnon ajalla 16,7/2100 metriä.

Beatboxerin tavoin parin kuukauden paussilta palannut Sultan Journey oli tuntumassa hyvä toinen selvästi ennen muita, joista takasuoralla kolmannesta ulkoa selässä kolmannelle radalle lähtenyt ja loppukaarteessa vielä ulommas käännellyt Piedmont kiri kolmanneksi.

Sisällä kolmantena matkannut Gresille Boko olisi ravilla ollut todennäköisesti kolmas. Se nousi maalisuoralla vauhdin kiihdyttyä turhaan ulospäin ja sekosi samassa askelissaan.

Toisesta ulkoa takasuoralla kiriin kääntänyt Lonely Rider ei pystynyt parantamaan. Lähtöön laukannut suosikki The Rector sai muut vaikeuksitta kiinni, mutta kärkitaistoon ei ollut viidennestä ulkoa enää asiaa. Ain't She Sweet laukkasi ensimmäisen kaarteen alussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi